Politiikan esseet - juhani kahelin Saada aikaan älyllistä liiikettä- siinä blogini tarkoitus.

LAGUNA-hanketta estävät virkamiehet pitää erottaa heti ja ikiajoiksi

Uskomatonta ! YLEn uutisen mukaan Suomen Akatemian sekä Opetus- ja kultuuriministeriön johtava virkamiehistö vaikenee, hidastelee ja jopa yrittää estellä Laguna-hankkeen tuloa Pyhäsalmen kaivokselle. Ja syynä olisi peräti se, että hanke himmentäisi Aalto-yliopiston ja muun eteläisen Suomen huippuisaa glooriaa. Tuollaiset virkamiehet pitää erottaa ikiajoiksi ja heti.

Lagunassa on kyse fysiikan hiukkastutkimuksesta, se liittyy kiinteästi CERNissä tehtävään fysiikan kaikkein eturivimpään tutkimukseen. Ja se ei siis kelpaa Suomelle, näille pikkusieluisille virkamiehille, huippuosaajille.

Kataisen hallitusohjelman mukaan Suomi piti nostaa maailman osaavimmaksi kansaksi. Tässä sitä ollaan. Kun kerrankin olisi tarjolla taatusti maailman parasta osaamista, niin sepä ei kelpaakaan. Ei, vaikka tarjoamalla tarjotaan.


Ja kun pitäisi taloutta ja yhteiskuntaa vireyttää (elvyttää), niin kädet pystyyn, älkää tulko Suomeen. Ja sitten mangutaan investointeja, kaiken maailman peliräppänöitä.


Linkki YLEn uutiseen:
http://yle.fi/uutiset/kansainvalinen_arviointiryhma_liputtaa_lagunan_puo...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän JyrkiParkkinen kuva
Jyrki Parkkinen

On kysymys suhteellisen pienestä pallosta, josta voi lähteä iso vyöry, paljon uutta poikimaan. Tätä tilaisuutta ei kannata menettää!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset