Politiikan esseet - juhani kahelin Saada aikaan älyllistä liiikettä- siinä blogini tarkoitus.

Sanna Lehtisen väitöskirja - seurakunnatko Euroopan pelastavat?

Seurakunnilla ja kirkolla on tuhannen taalan paikka, sanoo Sanna Lehtinen. Lehtisen väitöskirja käsittelee seurakuntien ja uskonnon roolia EU:n politiikassa ja sosiaalirahaston hankkeissa. 

Mikä on kirkon ja uskonnon rooli Euroopassa tänään tai huomenna? 

Suomessa kuntia ajetaan alas. Valtio vetäytyy sosiaalivastuista, luo tilalle pakkoja.  EU hylkää universaalioikeudet. Oikeusperuste korvautuu sopimuksilla. EU:n arvopohja kapenee ja teknistyy. Lissabonin strategiasta poistettiin sosiaalisuus, jäljelle jäin vain talous ja työllisyys. Yhteiskuntia ja sosiaaliturvaa rakennetaan työn ympärille. EU määrittelee syrjäytymisen vain työttömyydeksi, ei kokemukseksi. Universaalioikeuksia murennettaessa työelämän ulkopuolisten asema heikkenee, eriarvoisuus kasvaa. Britanniassa Big Society tuottaa eriarvoa. Näin toimii sekä EU että Suomi, politiikkaa lietsovat Urpilainen, Katainen, Juhana Vartiainen, Sixten Korkman ja muut.

Politiikka synnyttää arvotyhjiön. Tyhjiön paikkaajaksi houkutellaan seurakuntia, kirkkoa ja uskontoa. Löytyykö kirkon sosiaalityöstä parempi arvoperusta Euroopalle? Vai onko kirkon toiminta pohjimmiltaan poliittisen vallan legitimointia?

Seurakunta kohtaa myös yhteiskunnan ulkopuolisia toisin kuin valtio tai talous. Seurakuntien arvoperusta on (ollut) universalismi, porukkaa ei jaeta. ”Paikallisen seurakunnan toiminnassa oli havaittavissa yhteiskuntauskonnon piirteitä yleisyyden, universaalisuuden ja yhteisen hyvän tavoittelun muodossa”, sanoo Lehtisen väitöskirja. Sosiaalirahaston hankkeissa seurakuntien vahvuutena on pidetty juuri arvoja, universaalia vastuuta, ihminen ei ole vain tuotantoväline.

EU ja valtio siis hylkäävät universaaliperiaatteen. Voisiko se tulla takaisin seurakuntien myötä? Ovatko kirkko ja poliittinen valta eri puolilla kuin paavi ja keisari muinoin? Vai kulkevatko ne käsi kädessä, lirkutellen? Liikkuuko Euroopan yllä universalismin ja sosiaalisen kulttuurin aave? Vai onko uskonto sittenkin oopiumia kansalle?

Miten siis on?

EU:n hankkeissa seurakuntien rooliksi tarjotaan työllistämispalveluja ja työttömien aktivointia. ”Seurakuntien toiminnan lopputulos oli linjassa EU:n uusliberalistisen arvomaailman kanssa” (väitöskirjan sivu 67). Kirkko Suomessa legitimoi poliittista järjestelmää sekä samalla omaa asemaansa. Yhteiskunnan rakenteellisia ongelmia seurakunta ei halua olla etulinjassa korjaamassa (s65). Seurakunta kartoittaa aukkoja ja paikkailee niitä hetkellisesti.  

Uusliberalistinen suuntaus jättää markkinoille kannattamattomat asiat ja alueet hoitamatta. Talouspainotteisuus heikentää yhteiskunnan tukijärjestelmiä pyrkien vastuuttamaan uskonnollisia ja muita lähiyhteisöjä.

Kääntyykö historian pyörä taaksepäin? Palataanko aikaan ennen kunnallishallintoa, aikaan ennen valtiollista sosiaalipolitiikkaa, rovastien, lukkarien ja torpparien aikaan?

Työllistämisen ohella EU:n sosiaalihankkeiden tavoitteena on poliittinen stabiliteetti, sanoo väitöskirja. Poliittinen stabiliteetti! Eikö Euroopan pitänyt olla muuntuva, liikkuva, ketterä, myös poliittisesti ja sosiaalisesti? Seurakunnat tukevat poliittisia tarkoitusperiä, seurakunnat on järjestöjä helpompi helpompi sitoa tällaiseen, sanoo väitöskirja.

”Ajaessaan voimakkaasti työikäisten asioita kirkko ottaa etäisyyttä omasta yhteisöllisyyskäsityksestään, joka kattaa kaikki jäsenet.” EU:n sosiaalirahastohankkeet ovat jo sinänsä osa EU-politiikkaa eivätkä neutraalia toimintaa. Universaali hyvinvointivastuu haastetaan eurooppalaisilla malleilla. Katoaako paikallinen aloitteellisuus ja käykö näin myös seurakunnille, kysyy väitöskirja, tuskin aiheetta.

 

Kansalaiset ovatkin alihankkijoita


Kansalaisyhteiskunta näyttäytyy EU:n politiikan toimeenpanijana, sosiaalisena ja taloudellisena alihankkijana (s70). Siis alihankkija! Siinäpä Kansalaisten Eurooppa, EU-kansalaisuuden juhlavuosi! Sosiaalirahaston hankkeissa kansalaisyhteiskuntaa määritellään ylhäältä alaspäin, sanoo väitöskirja. Hankkeissa mukanaolo liitti seurakunnat osaksi EU:n poliittista ohjausta.

Sanahelinät ja tosi politiikka ovat kaksi eri asiaa.


Määrittyykö sosiaalipolitiikka paikallisesti? 


Väittelijä Lehtisen maailmankuvassa paikallisuus on kuin nouseva aurinko. Paikallisuus kumpuaa pienyhteisöistä, järjestöistä, seurakunnista. Vastuunjaot ja arvovalinnat tehdään yhä enemmän paikallisesti (s92).

”Valtion aseman heiketessä myös kirkon keskushallinnon asema heikkenee päätöksenteon siirtyessä ylikansalliselle ja paikalliselle tasolle. Paikallisuus asettaa staattisille instituutioille haasteita dynaamisuudellaan.” Kirkon menestyminen tai kuihtuminen ratkaistaan paikallisesti. Sekularisaation ja sakralisaation suhde ratkeaa paikallisissa toimijaverkoissa. Paikallisuus, kansalaisyhteiskunta ja yhteisötalous ovat vastavoimia uusliberalistiselle talousajattelulle (s50). Sentään, vai ovatko?

”Kansallinen sosiaalipolitiikka määritellään yhä enemmän paikallisesti” (s70).

Erittäin painava väite. Mutta onko noin? Kirkon oma diakonia saattaa toki määrittyä paikallisesti. Mutta entä kansallinen sosiaalipolitiikka? Kuka saneli ’sosiaalitupon’ 2008, kuka kaatoi Sata-komitean, missä sanellaan eläkejärjestelmä, kuka ehdollistaa perusturvan, kuka määrää työpakon, miten EU määrittelee syrjäytymisen? Kaikki tämä tapahtuu pienissä kabineteissa, työmarkkinain viisi herraa. Tämäkö on sosiaalipolitiikan paikallista määrittelyä? Etäämpää ei voisi olla. Jos väitöskirja väittää sosiaalipolitiikan määrittyvän paikallisesti, niin mikä on sellaisen väitöksen, yliopiston ja tieteen uskottavuus? Ei heppoinen.

Paikallisuudelle, sitä sinänsä väheksymättä voi esittää vastateesin. Eikö nykyelämä ole pikemminkin paikattomuutta, monipaikkaista, moniroolista, surfausta, siirtyilyä, maailmallista? Apostolitkin kiersivät Roomaa myöten kuolemaa uhmaten.

Tosin nykyiset valtajärjestelmät, EU, suuryritykset ja Suomen hallitus tekevät kaikkensa kahlehtiakseen meidät, määrittävät roolit, rajat, pakot, ehdot ja paikat. Kenen puolelle menee kirkko? ’Paikallistaako’ kirkko vai lähteekö universaalista ketteryydestä, älyllisestä liikkuvuudesta?

(Asun itse Järvenpäässä. Mikä on paikallisuuden, seurakunnan tai kunnan merkitys elämälleni? Tuskin nollaa suurempi, siinä minun paikallisuuteni. Maailmani on surfausta, ympäri pallon, läpi hengen ja aineen, hiukkasen ja avaruuden, herrojen narrausta.)

Paikallisen ja universaalin keskinäiskimppu kaipaisi Lehtisen väitöskirjalta älyllisempää otetta. Terävämpää kysymyksenasettelua, jäsentäviä asetelmia, kuviointia, ristiintaulukointia, ristiriitaisuuksien esiin nostamista ja arvottamista. Seurakuntapappi näkee vain seurakuntansa. Eikö tieteen horisontin kuuluisi olla avarampi?

Nykyinen yliopistotutkimus tipahtaa milloin mihinkin railoon ja jää pyörimään railon pohjalle. Taivaasta ja valosta näkyy kapea viiru jos sitäkään.



Tieteen ja yliopiston merkitys yhteiskunnassa

 

Sanna Lehtisen väitöskirjan voi lukea ilman että kapinalamppu syttyy. Nykyiset valtakäytännöt vilahtelevat annettuina ja olevina (kuin lukisi Vanhasen, Kiviniemen tai Kataisen hallitusohjelmaa): EU:n arvopohjan kapeneminen, uusliberalismi, new public management, työelämän uushierarkiat ihmistä alentavine käytäntöineen, tulossopimukset, kuntien ja muun julkisen alasajo, universalismin korvaaminen erityiseduilla, muiden syrjäyttäminen, oikeuksien korvaaminen sopimuksilla ja paljon muuta - kaikki tämä mainitaan annettuna ja olevana.

Väitöskirja ei ole mielipidekirjoitus, mutta kysymyksenasettelun terävyydellä ja tieteestäkään tinkimättä pitäisi voida nostaa esiin, mikä on hyvä mikä on paha, mikä menee huonoon suuntaan, mikä on tehtävä toisin, mihin kannattaa pyrkiä. Mihin tieteestä unohtuvat suunnannäytöt ihmiskunnan ilkeisiin ongelmiin, joista Suomen Akatemia juhlapuheissaan veisaa ja rahaa mankuu.

Mitä on yliopiston ja sosiaalitieteiden nykymerkitys, se kuuluisa vuorovaikutus, yliopiston kolmas tehtävä? Lehtisen väitöskirjan kohdalla se jää hymistelyn tasolle. Kirkon kriittinen rooli ja parapoliittisuus jää kumman epämääräiseksi. Kirkollinen valtavirta hakeutuu vallan ääreen, euroopan projekteihin.

Nykyinen yliopisto on toteava ja myötäsukainen. Tähän uudella yliopistolailla pyrittiinkin, vaientamaan, kilttiyttämään, tekemään riippuvaksi, ehdollistamaan, myötäjuoksuttamaan. Tarvitaanko tällaista tiedettä? Tarvitaanko tällaisia yliopistoja? Äly ja ajattelu pakenee toisaalle? Yliopistot jäävät jauhamaan hankehallintaa, mänitsiä.

Valtio vaiensi yliopistojen yhteiskuntatutkimuksen. Nyt valtio vaientaa oman sektoritutkimuksensa. Alakuloinen, masentava maailma. Kuin Rooma muinoin.

Millaisen sosiaalietiikan, millaisen älyllisen aallon synnytti Roomaan rantautunut kristinusko ja kirkko? Millaisen sosiaalietiikan, millaisen älyllisen aallon saa aikaan tämän päivän kirkko ja seurakunta Euroopassa ja EU:ssa? Jatkuuko maailman masennus?

 

Funktionalismia vai mitä?


Lehtisen väitöskirjan yhteiskuntakäsityksestä jää sekavahko kuva, minulle ainakin. Välillä se on differoitunut, välillä funktionaalinen. Yhdenkään tieteilijän en ole koskaan nähnyt avaavan käsitettä modernisaatio, ei myöskään Lehtinen. Mitä on modernisaatio, minä en tiedä enkä välitä. Lehtisellä vilahtaa myös sana myöhäismoderni sekä postmoderni tieteenteoria. Onpahan siinä virikkeitä.

Oikeudellisuudesta sopimuksellisuuteen ja muut tämänkaltaiset muutokset lähentävät yhteiskunnan osajärjestelmiä toisiinsa, arvelee väitöskirja (s91). Kuka olikaan se sosiologi, joka muinoin puhui funktionalismista, oliko se periamerikkalainen Parsons vai Merton vai kuka. Tiede palaa aika ajoin tutuille poluille, tiede ja yhteiskunta konservoituu.

Sanna Lehtisestä myöhäismoderni politiikka saa hyvän konsensusfilosofin, kirkon helmasta politiikan alttarille.

Vielä kun tietäisi mitä on parapolitiikka?

 

Mitä on Euroopan sosiaalinen malli?


”Euroopan sosiaalisessa mallissa on kyse kilpailukykyisten ja yhtenäisten yhteiskuntien luomisesta Eurooppaan” (s15). 

Luepa tuo uudestaan.

Sosiaalisuus on siis yhtä kuin kilpailukyky tai yhtenäisyys. Eikö kilpailu tarkoita vastapuolen voittamista, lannistamista, ties tuhoamista? Sekö on sosiaalisuutta, Euroopan sosiaalista mallia? Kuulostaa kiviniemeläiseltä tai kataismaiselta.


Postmoderni tieteenteoria? 
 


Väitöstutkimuksessa ”käsitteitä lainattiin eri tieteenaloilta ja niitä on pyritty käyttämään kirkkososiologisessa kontekstissa postmodernin tieteenteorian mukaisesti” (s33).

Postmoderni tieteenteoria, mitä se on? Alaviite kertoo: postmoderni tieteenteoria lähtee siitä, ettei sosiaalisesta todellisuudesta ole mahdollista saada kokonaista kuvaa. Tarvitaan samanaikaisesti useita eri näkökulmia. Asioita on tarkasteltava naapuritieteiden käsitteitä ja teorioita hyödyntäen uutta oppien ja luoden.

Hyvin sanottu, yhdyn. Mutta miksi eduskunnassa Katainen ja Urpilainen hokevat että vaihtoehtoa ei ole, että tämä on Suomelle ainoa mahdollisuus, muuta näkökulmaa tai edes Vapaavuoren tulokulmaa ei ole. Voisivatko eduskunta-avustajat Lehtisestä alkaen opettaa ministereille postmodernia tieteenteoriaa?


Miten olisi kulttuurieurooppa?


Ammattitieteilijät ja poliitikot hokevat toisilleen aina samoja sanoja ja käsitteitä. Milloin kilpailukyky, milloin elvytys, milloin sosiaalinen malli. Miksei kukaan keksi Kulttuuri- Eurooppaa? Siinä olisi kirkolle se tuhannen taalan paikka. Vai juuttuuko kirkko Sanna Lehtisen mainitsemaan ”uskonnon opilliseen eli dogmaattiseen ulottuvuuteen” (s80).

”Eurooppalaistumisen myötä ev.lut. kirkko on lähentymässä kalvinismin ja katolisen kirkon sävyttämiä poliittisten kulttuurien malleja” (s91). - Ahaa, italialaisuutta pohjan perille, miksipä ei.


Älä kysy oikeuksia, tee vain sopimuksia

 

Vuosisatojen ajan Eurooppaa ja yhteiskuntaa on rakennettu oikeuksien pohjalle: perustuslaki, perusoikeudet, ihmisoikeudet, muut lait. Tänään oikeudet heitetään roskiin. Tilalle tulevat sopimukset.

Euroopassa sopimuksellisuutta ajaa erityisesti EU. Managerointi (new public management) muuttaa julkisen hallinnon piilosopimuksiksi: tulossopimukset, tilaaja-tuottaja, työntaja/työntekijä, kunnat ja aiesopimukset. ”Julkinen sektori ei kykene vastaamaan monitasoisiin sosiaalisiin ongelmiin”, perustelee Lehtinen. Järjestöt eivät alistu tulosohjaukseen. Niinpä sidotaan seurakunnat EU:n hankkeisiin, tuskin vastoin tahtoaan. Onko tämä juoni, ovelaa kumppanuutta? 

Sopimuksellisuus on ylhäältä ohjattua ja linjassa EU-politiikan kanssa, kertoo väitöskirja. Sosiaalinen ulottuvuus alettiin nähdä kustannusrasitteena (Lissabonin strategia), se ei vahvista riittävästi kilpailukykyä ja taloutta. EU 2020-strategia siirtää painopistettä yhä lisää  maksukykyisten ulottuville jättäen muun väestön kirkon ja perheiden huostaan. Universaali vastuu katoaa.

Sopimuksellisuuteen liittyy pakottavia piirteitä, EU-rahoitus on vertikaalista. Jos julkinen rahoitus kanavoituu vain sopimusten kautta, paikallinen toimijuus voi kaventua, passivoitua ja kadottaa aloitteellisuutensa. Käykö näin myös seurakunnille, kysyy Lehtinen. 

Hankkeillaan EU sitoo osapuolet omiin intresseihinsä. Euroopan integraatio elävöittää uskontoa. Eli miten tämä nyt siis menee? Intressi vai uskonto? Vai intressien uskonto?

”Suomesta puuttuu oikeudellisesti sitova kirjallinen sopimus valtion ja kirkon väliltä”, suree Sanna Lehtinen. ”Tällä hetkellä kirkon ja valtion välillä vallitsee korkean tason luottamuksen sopimuksellisuuden tila.”  - Totta, piispat ja tuomiorovastit viihtyvät valtiopäivien avajaisissa. Mutta olivatko arkkipiispa Mäkisen ja piispa Askolan kriittiset joulupuheet vain joulupuheita? Entä kai Kai Sadinmaan puhunnat seimen hämärästä, Jeesus-lapsen ääreltä? 


Sekularisaatio vai sakralisaatio?

 

Viikkoa ennen Sanna Lehtisen väitöstä väitteli Aallossa (Taik) Tuula Moilanen japanilaisesta puupiirroksesta. Moilasen väitöskirjassa todettiin Japanin lopullisesti maallistuneen. Lehtisen mukaan Euroopan integraatio elävöittää uskonnon Euroopassa. Kulkevatko Japani ja Eurooppa näin eri suuntiin? Uskontoko Euroopan elvyttää?

 

Rahan teologia ja Euroopan kirkot

Taannoin Jaana Hallamaa kirjoitti kirjan ’Rahan teologia ja Euroopan kirkot. Lopun ajan sosiaalietiikka’. Lyhyt poiminta kirjasta:

”On vaikea nähdä, kuinka hyvinvointivaltion dilemmasta voitaisiin päästä palaamalla takaisinpäin, omaksumalla kristillistä tai muutakaan arvojen yhtenäisyyttä edellyttävää ideologista kertomusta. Eurooppa on maallistunut lopullisesti… Kristinuskon kertomuksesta ei ole enää maallistuneessa maailmassa kaikille yhteiseksi arvojärjestelmäksi. Tästä huolimatta Eurooppaa ja eurooppalaista ihmistä ei voi ymmärtää ilman kristinuskoa… Kristinuskon kertomukseen sisältyvät arvot ja ihanteet tarjoavat yhä monille aineksia rakentaa hyvää yhteiskuntaa, sosiaalietiikkaa, joka ei lopu tänään.”

 

Sanna Lehtinen: Julkisen sektorin apulaiset, kansalaisyhteiskunnan talkoolaiset.

Sosiaalipolitiikan junttura, paikallista määrittelyäkö (sosiaalitupo)

Tuula Moilanen: Japanilainen puupiirros ajan ja ikuisuuden peilinä. 

Ajatelmiani Moilasen väitöskirjan pohjalta

Jaana Hallamaa: Rahan teologia ja Euroopan kirkot. Lopun ajan sosiaalietiikka.    

Kai Sadinmaa: Vallanpitäjien vapahtaja.  (muitakin)

Kaarle Hämeri: Kaksi vai kolme tehtävää

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

" Nykyinen yliopistotutkimus tipahtaa milloin mihinkin railoon ja jää pyörimään railon pohjalle. Taivaasta ja valosta näkyy kapea viiru jos sitäkään."

Hienosti sanottu ja muutenkin hyvä kirjoitus, johon on helppo yhtyä.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Yliopisto-opintojen edistystä yliopisto mittaa opintopisteinä ja väitöskirjasta yliopistoa palkitaan ulkopuolelta. Laadun valvonta on korkeakoulujen kohtalonkysymys, kun yli puolet ikäluokasta tungetaan sinne opiskelemaan.

Jouni Nordman

Jos otamme mihin kirkkon on menossa, sen tie tulee olemaan vaikea, sillä nykyine tiedon vapaa leviämine tuo siihe haasteet, nämä samat haasteet ovat myös hallituksilla. Tästä voimme ottaa hyvänä esimerkkinä Hirvisaaren jutun, tässä riippu paljon kannasta minkä yksilöottaa, siitä miltä foorumilta hän tietonsa saa tai parhaimmassa tapauksessa hän on monesta paikasta tietonsa saanut ja on omaan päätelmään päätynnyt.

Se on aina sanottu, että tieto on valtaa. Tänä vapaan tiedon aikan suurin vapaus minkä yksilö on saanut, on juuri tiedon vapautumine ja sen helppo saatavuus.

Kirkoo kun asetetaan tähän yhtälöön, sillä jää todella hutera pohja, sillä ihmiset voivat perehtyä vapaasti uskontoihin, valita näistä jonkun tai sitten valita ateistin elämän katsomuksen. Eli millä kirkko tulee oman asemansa tässä ottamaan ja onko sillä paikkaa kun uusia muotoja yhteisöistä perustetaan? Itse veikkan vahvasti, yksilö ajattelun jossain vaiheessa loppuvan, eli palaamme aikka josa perhe oli yksilö, tämä taas tulee olemaan sinkku talouksille vaikeeta, jossa naisen asema tulee huononemaan ja ennen kaikkea siihe tulee tiukenpia moraalisia sääntöjä joita heille asetetaan.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

"”Suomesta puuttuu oikeudellisesti sitova kirjallinen sopimus valtion ja kirkon väliltä”, suree Sanna Lehtinen."

Tuo nyt vielä puuttuisi? Itse odotan valtion ja kirkon erillisyyttä monen muun valtion tapaan kuten on esim. Ruotsissa ja Norjassa. Nykyihminen haluaa valita itse oman tiensä. Näin uskoisin?

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Näin Seppo Oikkonen tänään blogissaan: "Näiden yksilöoikeuksia ja -vapauksia sekä demokratiaa varjelevien paradigmojen puolustamiseksi eurooppalaisuus tarvitsisi myös entistä selvempää irtisanoutumista ei-eurooppalaisista individualistisia yksilöoikeuksia mitätöivistä kulttuureista."

Ilahduin kovin kun näin Sepon blogin pitkästä aikaa. Itse ajattelin jo aamulla tätä Juhani Kahelinin blogia lukiessani, että nyt tarvittaisiin tänne Sepon kommentti, koska aihe olisi juuri näitä Oikkosen heiniä!

Ehkä Seppo tulet vielä tännekin kommentoimaan ja aloitat uudestaan ilahduttamaan meitä taviksia, mutta ennenkaikkea myöskin näitä normaalia fiksumpia blogisteja? Vastavoimia tarvitaan aina joukkoon, jotta taso pysyisi edes välillä korkeampana kuin mitä enemmistö meistä pystyy tarjoamaan?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Islamseurakuntia ja sharialakiako nyt halutaan Eurooppaa pelastamaan?

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

En nyt ymmärrä lausettasi. Selitäthän vähän tarkemmin mitä oikein tarkoitat?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Islamismi lienee kai Euroopan elinvoimaisin uskonnollinen aate nykyään? Ns. kristityt suuremmat kirkot kamppailevat monien opillisten ja moraalisten ongelmien kanssa. Tunnen itseni puhdasoppisena luterilaisena täysin ulkopuoliseksi tästä pelistä.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Asia ok. kiitos vastauksestasi Pertti ja öitä:)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset