*

Politiikan esseet - juhani kahelin Saada aikaan älyllistä liiikettä- siinä blogini tarkoitus.

Anni Sinnemäen puheet kuohuttaa

Pormestariehdokkaiden tentissä Sanomatalolla juontaja kysyi ehdokkailta, kuka kannattaa Hämeenlinnanväylän bulevardisointia (samalla Keskuspuiston viistämistä). Anni Sinnemäki nosti vastustavan punaisen lapun.  

On aikoihin eletty.

Helsingin vihreät ovat Sinnemäen ja Soininvaaran johdolla ajaneet sisääntuloväylien bulevardisointia henkeen ja vereen. Taisivat mainita tämän jopa päättyvän vaalikauden tärkeimmäksi asiaksi. Olen ollut tilaisuuksissa, joissa Anni Sinnemäki on vaientanut bulevardisointiin kohdistuvan kritiikin, jopa pilkannut sitä.  

Televisioidussa vaalitentissä Anni Sinnemäki nyt siis näyttää punaista. Onko Sinnemäen puheisiin tämän jäljeen luottamista missään asiassa?

Sinnemäen puheissa Sanomatalolla oli toinenkin kuohuttava asia. Aiheena oli tonttien hinnat Helsingissä. Sinnemäki yleisti kysymyksen koskemaan tonttimaan hintaa Helsingissä yleensä. ”Sitä kautta saadaan rahaa kirjastojen ym rakentamiseen”,  Sinnemäki puolusti kiertäen ja kaartaen. Yleisöstä tuskin monikaan huomasi Sinnemäen kaartelua.

Jos asuntoneliömetrin keskihinta Helsingissä on 4000 euroa ja siitä tontin osuus 1000 euroa, se tarkoittaa että asuntojen ostajien maksamissa hinnoissa huomattava osa on kaupungin rahastusta. Tämä selittää sen miksi Helsinki haluaa loputtomiin luoda uusia rakennusalueita omistamilleen maille. Helsingin himosta kärsivät uusien asuntojen ostajat.

Jan Vapaavuori sanoi painokkaasti että ainoa keino alentaa asumisen hintaa on voimakas lisärakentaminen. Jostain syystä rakennusyhtiöiden johtajat ovat hinnan alentumisesta eri mieltä. Euroopan Investointipankista Vapaavuori järjesti suurlainat VVO:lle ja Satolle, jotka ovat himovuokrannostajia Helsingissä. Vapaavuoren lainapolitiikan sisältä voi löytyä korruption siemen (poliittisen kannatuksen hankkiminen pankin rahoilla).

Vihastun joka kerta kun kuuntelen Anni Sinnemäkeä. Sinnemäen puhetyyli on sulkeva. Hänellä on ‘oikea’ vastaus jokaikiseen kysymykseen. Hänen puhetyylinsä ei ole avaava eikä kysyvä. Häneltä on turha odottaa lausahduksia ’tätä asiaa en tiedä, olisiko asia näin, voisiko se olla toisinkin. mitä mieltä te olette, mitä arvelette’. Sinnemäki tietää ja julistaa ja sulkee joka asian. Hän myös kaartelee ja peittelee, tonttien hintakysymys oli kuvaava.

”Oletko tulppa vihreille kun vain 56 % vihreiden omasta väestä kannattaa sinua pormestariksi”, kysyi juontaja Sinnemäeltä.

Helsingin pormestariasia on tällä hetkellä masentavassa jamassa. Kuvitellaanpa vaihtoehto. Jospa olisi suora kansanvaali ja löytyisi joku kansalle mieluinen ehdokas, kenties poliittisen tapakulttuurin ulkopuolelta. Ihmisten innostus ja kaupungin ilmapiiri voisi lähteä uudella tavalla lentoon. Ja kuntavaalit voisivat pysyä asiavaaleina.

Jos kansan löytämä pormestari ei miellyttäisi valtuustoa, se olisi valtuuston oma häpeä ja oppimisen haaste.

Italiassa pormestareiksi ei valikoitunut suurimman puolueen henkilö. Kävikö näin Tampereellakin 2012 vaalien jälkeen kun vihreät hyppäsi kokoomuksen kainaloon demareita vastaan Anna-Kaisa Ikonen valitsemiseksi? Jos vihreät sattuisivat nyt nousemaan Helsingissä suurimmaksi, niin hehän voisivatkin maistaa omaa lääkettään. Valittakoon pormestari puhtaalta pöydältä.

Nyt Helsingissä hohkaa taantumus.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Tulee mieleen Tehylain säätämistä edeltävät päivät vuodelta 2007. Vihreiden tuolloinen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sinnemäki sanoi, että vihreiden edustajilla ei ole mitään puoluekuria asiasta äänestettäessä, vaan jokainen äänestää niin kuin parhaaksi näkee ja että jokainen tulee äänestämään lain puolesta.

Noista ajoista lähtien minulla on ollut tapana sanoa, että miksi äänestää Vihreitä kun voi äänestää suoraan Kokoomusta?

"Jan Vapaavuori sanoi painokkaasti että ainoa keino alentaa asumisen hintaa on voimakas lisärakentaminen. Jostain syystä rakennusyhtiöiden johtajat ovat hinnan alentumisesta eri mieltä. Euroopan Investointipankista Vapaavuori järjesti suurlainat VVO:lle ja Satolle, jotka ovat himovuokrannostajia Helsingissä. Vapaavuoren lainapolitiikan sisältä voi löytyä korruption siemen (poliittisen kannatuksen hankkiminen pankin rahoilla)."

Asuntojen hinnat riippuvat toisaalta siitä, paljonko asuntoja on tarjolla ja toisaalta siitä, paljonko rahaa on tarjolla. Mitä löysäkätisemmin myönnetään asuntolainoja, sitä korkeammat ovat asuntojen hinnat.

Käyttäjän VilleHurmalainen kuva
Ville Hurmalainen

"Asuntojen hinnat riippuvat toisaalta siitä, paljonko asuntoja on tarjolla ja toisaalta siitä, paljonko rahaa on tarjolla. Mitä löysäkätisemmin myönnetään asuntolainoja, sitä korkeammat ovat asuntojen hinnat."

Talouselämän faktoja. Mutta miten niitä asuntoja tulisi markkinoille niin suuria määriä, että hinnat (ja rakennusliikkeiden voitto) laskisi? Rakennusyhtiöt rakentavat hyvin varovaisesti tehden ennakkomarkkinointia. Rakentaminen vastaa kysyntää, ei vahingossakaan yhtään sen enempää. Rakentamiselle tulee heti stoppi, kun ennakkovarauksia tai -myyntiä ei ole riittävästi. Tämä on nähty jo tuhannesti Helsingin historiassa.

Ja pitkällä tähtäimellä rakentaminen väistämättä NOSTAA hintoja. Tämä, koska asukkaiden ja palveluiden välillä on yhteys. Enemmän asukkaita - tarvitaan enemmän palveluita ja enemmän palveluita - tarvitan asukkaita jotka tarjoavat niitä palveluita. Tämä selittää, miksi suurkaupungit kasvavat ja hinnat kallituvat. Vain epäonnistuissa suurkaupungeissa hinnat merkittävästi laskevat (esim. Detroit).

Lainojen löysyys vaikuttaa enemmän rakentamisen määrään, vähemmän hintaan.

Juuso Hämäläinen

Asuntojen hinta saadaan 40% halvemmaksi Hesan seudulla luopumalla vapaasta asuntomarkkinasta, joka palvelee vain sijoittajia, pankkeja ja gryndereitä, ja antamalla kunnan asukkaille ilmainen käyttöoikeus rakennusmaahan, jota on riittävästi pääkaupunkiseudulla koko Suomen väestölle. Ilmainen maa tulee korvattua kunnalle ja valtiolle osittain takaisin lisääntyvän kulutuksen tuomien verojen kautta.

Lisäksi lopetetaan pitkäaikaiset pankkilainat, jotka pitävät ihmiset asuntoveloissa lähes koko työikänsä. Ja estetään pankkien lkv-yritysten omistaminen, koska ne ovat osasyy asuntojen hintakuplien syntyyn.

Rakennusmaahan ja asuntoihin tarpeettomasti sitoutuva pääoma on pois kulutuksesta ja muusta sijoittamisesta mm yritystoimintaan eli se heikentää työllisyyttä ja kasvua reaalitaloudessa.

Sanoisin, että nämä vihreiden bulevardikatuhankkeet ovat täydellistä näpertelyä siihen nähden mitä oikeasti tulisi tehdä. Mitta niin ovat muidenkin puolueiden. Niistä puuttuu tarvittava radikaali muutoshalu. Vanhoilla säätöresepteillä ei ole käyttöä. Ne ovat sellaista kiky-tasoista puuhaa.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Rakennusmaahan ja asuntoihin tarpeettomasti sitoutuva pääoma on pois kulutuksesta ja muusta sijoittamisesta mm yritystoimintaan eli se heikentää työllisyyttä ja kasvua reaalitaloudessa."

Oletan, että tarkoitat tässä yhteydessä pääomalla rahaa. Oikeasti rakennusmaahan ja asuntoihin ei sitoudu rahaa ollenkaan. Kun ostaja maksaa ostohinnan myyjälle, myyjä voi käyttää tuon rahasumman aivan yhtä vapaasti kuin ostaja olisi voinut käyttää jos hän olisi jättänyt ostamatta.

Ennen asunnon ostoa oli olemassa rahasumma ostajalla ja asunto myyjällä. Oston jälkeen oli rahasumma myyjällä ja asunto ostajalla. Kokonaistaloudessa ei mikään ole muuttunut.

(Tietysti asuntolainat muuttavat tätä sikäli, että rahasummaa ei ole olemassa ennen kuin pankki myöntää sen lainaksi; toisin sanoen rahasumma syntyy lainanannon myötä. Tämä itse asiassa johtaa kierrossa olevan rahamäärän kasvuun. Asunnon myyjä voi käyttää ostajan ottaman asuntolainan mihin haluaa, kun taas ostaja ei olisi rahasummaa ylipäätään saanut käyttöönsä ilman asunnon ostamista.)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Stadin asiat eivät minulle kuulu, mutta siellä kannattaisin tietysti Tuula Haataista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset