Politiikan esseet - juhani kahelin Saada aikaan älyllistä liiikettä- siinä blogini tarkoitus.

Tilastopyörittäjien lattea maailma: asutusruudut, muuttoliike, mukatyölliset

Saametyttö heitti hätkähdyttävän ajatuksen: Timo Aron harrastama asutusruutujen piirtely on uuskolonialismia. Todella, sitä se on. Sata vuotta sitten mitattiin pääkalloja, tänään mitataan ”asuttuna pitämistä”. Henki on sama, ihmisen ja kansakunnan jalostaminen.

Sanonta ”asuttuna pitäminen” on tyhmä, lapsellinen, vääristynyt.

Ensinnäkin: asuminen ei ole elämän pääsisältö. Toki ihminen ajoittain tarvitsee suojaa mutta olennaisempaa on toiminta, puuhailu. Otan esimerkin, voi olla populistinen mutta olkoon. Jos Saimi Hoyer olisi muuttanut Punkaharjulle vain asumaan, kukaan tuskin tietäisi asiasta mitään. Mutta ei, hän toimii. Hän kunnostaa hotellin, majoittaa matkaajia, laittaa ruokaa, tekee ympäristön kauniiksi ja houkuttelevaksi, liikkuu metsässä, kerää sieniä, kalastaa, paistaa Puruveden muikun, hoivailee ohessa Putinia. Siis toimintaa, toimintaa ja toimintaa.

Toiseksi: ’asuttuna pitäminen’ sisältää rakenteellisen eriarvoisuuden. On joku joka pitää, vetelee naruja jostain ylhäältä. Toiset ovat pidettäviä, jossain alempana, ovat ohjailtavia, ties tyhmempiä. Eriarvoisuudelle ei maata, maaseutua eikä kaupunkia rakenneta.

Tilastollinen ajattelu on nykykulttuurin suurin onnettomuus. Mistähän tuo sanakin tulee: tila -> tilasto. Miksei paikka -> paikasto.

Kun ihmiset ovat historian eri vaiheissa hakeutuneet pitkin suomenniemeä, he ovat rakentaneet itselleen paikkoja. Tämäpä on nätti paikka, hiekkainen kiva ranta, vedessä kalaa, aurinko lämmittää, aletaan veistää venettä, napataan hauki, ajetaan peuraa. Ellette usko niin menkää Saariselän Luulammelle, siellä on asuttu, toimittu ja elelty paljon ennen saamelaisia ja suomalaisia. Pienen kävelyn jälkeen kuinka tekiskään mieli heittäytyä tuohon hietikolle.

Näin myös tänään. Kukaan, kukaan ei muuta tilastojen perässä. Sen sijaan jos jokin paikka ja tekeminen alkaa houkuttaa, mikään ei minua pysäytä. Vesuri käteen, teen tuosta metsiköstä kauniin, ilon silmälle. Sotien jälkeen ihmiset rakensivat itselleen tilaa (tiloja), saivat lapsia, ohra heilimöi. Olkoon tämän päivän ohra mitä tahansa, mutta ohraa pitää olla, siis mielekästä tekemistä, olkoon vaikka paperitaidetta. Toiminnasta, puuhailusta syntyy asutus, täyttyy tai tyhjenee Timo Aron neliöt. Toki voi kysyä mitä toimintaa ihminen tekee Jätkäsaaren Länsisatamankadun meluisassa ja pölyisessä kaksiokopissa?

Kaupallisen konsulttitoimiston Timo Aro suoltaa kilometriruutujaan, asujien määriä ja liikuntoja joka päivä, eri värein, nuolinpäin, tulkinnoin ja pilkunnoin. Helsingin höppänät, soininvaarat, Hypon paunat ja brotherukset, Nordean kärkkäiset, eduskunnan vartiaiset, Helsingin Sanomat, ajatuspaja Toivot jakavat Aron kuvioita ja numeereja sivut ja twitterit kuumana, viisastellen, ilakoiden, tuomiten. Se on nykymaailman latteutta.

Mistä kallojen ja neliöiden mittausvimma ja numerojauhanta kumpuaa. Markku Kuisman rohkaisemana voinen käyttää sanaa kapitalismi. Teollisen kapitalismin myötä valtaosa ihmisistä syrjäytyi talouden toimintojen pyörittämisestä. Syrjäyneestä väestöstä tuli pyörittäjille ongelma. Roikuttaako heitä mukana, edes näen vuoksi, jatkaako retorista hyvinvointinäytelmää, laskeako työllisiksi? Miten minimoida turhakkeiden (ylijäämäväestön) kustannukset? Ihanneratkaisu olisi kun kuolisivat pikaisesti pois. Sullotaan heidät edes yksiöihinsä (asutetaan), nuutukoot sinne, hoidetaan lopullinen ratkaisu teholla ja halvalla.

Aro-konsulttien lailla myös tiede on höynähtänyt. Oikea tiede on kvantitatiivista, kasaa lukuja ja numeroita, laskee jakaumia ja funktioita, viiltää derivaattoja ja potensseja, piirtää diagrammoja, laskee tasapainopisteen, kannustaa ja aktivoi, neuvoo Sipilää, on strategista tutkimusta, kaiken huipulla on Akatemia.  

Potenssinsa ihminen löytää muualta kuin tilastojen turuilta. Aletaan asuttaa ja astuttaa.

- - -


Ajatelmia maailmalta:
William Davies: Miten tilastot menettivät voimansa – ja miksi meidän tulisi pelätä, mitä siitä seuraa. Niin & näin 3/2017.
Sama kirjoitus englanniksi:
https://www.theguardian.com/politics/2017/jan/19/crisis-of-statistics-bi...

Markku Kuisman haastattelu HS 29.7.2018 (ei tyhmien = maksamattomien luettavaksi.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Olen itse yhdistänyt tilastorakkauden viehtymykseen insinööritieteitä kohtaan, niiden laajassa merkityksessä. Kaikki pitää mitata ja punnita. V.Huovinen pisti jopa muuten niin tolkun immeisen K.Pylkkäsen mittaamaan taivaankannen Pessin tuvan pihanurmikolta käsin. Laadullisesti paljon hyödyllisempi pohdinta oli, kannattako kissan syödä mielummin hiiren etu- kuin takapää.

NL:kin tuhottiin mittaamalla tehtyjä tonneja, kilometreja, hehtolitroja j.n.e. unohtaen mitä se maksaa ihmisille.

Kvantitatiivisesti mitattaviin asioihin keskittyminen saa meidän unohtamaan kvalitatiiviset asiat joita ei voi mitata ISO-järjestelmän mittayksiköin. Silloin ehkä joudumme asumaan epämukavaan tilastoruutuun mukavamman ja leppeämmän asemesta.

Mistä viehtymys insinääriyteen johtuu? olisiko taustalla hallitsemisentunteen saavuttaminen? Siis vallanpitäjän tunne omasta vallastaan. Kun tilastot tietävät joka asutusruudun, sen asukkaiden määrän ja ja niiden hetut sekä kuluttajaprofiilit niin homma on n.s. "hanskassa". Ne elävät siellä ruuduissaan silloin kuten sivistettyjen protestanttisen työnetiikan omaksutetut hallintoalamaiset eivätkä ole niinkuin "ellun kanat". En tarkoita tässä satunnaista mainostoimistoa vaan kanafarmari Ellun kotkottajia joiden kukko lienee kadottanut otteensa tilastoalkioihinsa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset