Politiikan esseet - juhani kahelin Saada aikaan älyllistä liiikettä- siinä blogini tarkoitus.

Poliittinen ilmasto Suomessa ja kirjamessuilla - miesviha, sähikäinen

  • Kuva 1. Poliittis-kulttuurisen ilmaston kartta Suomessa ja Helsingin kirjamessuilla
    Kuva 1. Poliittis-kulttuurisen ilmaston kartta Suomessa ja Helsingin kirjamessuilla
  • Kuva 2. Totuuden tuho, kielen rappio. Seminaari Helsingin yliopistolla 2.11.2018.
    Kuva 2. Totuuden tuho, kielen rappio. Seminaari Helsingin yliopistolla 2.11.2018.
  • Kuva 3. Cecilia Samartin.
    Kuva 3. Cecilia Samartin.
  • Kuva 4. Mihail Siskinin esipuheesta Nikolai Gogol Nenä -kirjaan.
    Kuva 4. Mihail Siskinin esipuheesta Nikolai Gogol Nenä -kirjaan.

”Pahimpia ovat viisikymppiset valkoiset miehet”. Noin lausahti Suvi Auvinen kirjamessujen ensipaneelissa, jonka koollekutsuja ja juontaja oli Kirsi Piha sekä hänen firmansa Ellun Kanat ja WSOY.

”Viisikymppisenä valkoisena miehenä sanon että pahinta maailmassa on ihmisten stereotypisointi”, vastasi Auviselle toimittaja Heikki Aittokoski.

Kiitos Heikille, olit nelipäiväisten messujen ainoa syytettyjen puolustaja. Kirsi Piha ei huomauttanut Auvista tämän värirasistisesta puheesta.

Syytettyjä messuilla kertyikin pitkä lista: miehet, valkoiset, keski-ikäiset, heterot, oikeuslaitos, eduskunta, oikeusministeriö, Ylen hallintoneuvosto. Oli siinä politiikkaa kerrakseen. Luulin tulleeni kirjamessuille, se oli erehdys.

Miksi Ellun Kanoilla oli messuilla oma esitys? Miksi se mainittiin messujen ohjelmalehdessä ja paikan päällä? Oliko muille viestintätoimistoille tarjottu vastaava mahdollisuus? Miksi ylipäänsä viestintätoimistot? Kirjamessuilla? Miksi ei Kaupunkien Uupuneet ry, miksi ei Maaseudun Hiljaiset Vanhukset ry, miksi ei väsyneet puoluejohtajat? Mistä näkökulmasta ja kenen toimesta kirjallisuutta määritellään ja keskustelua ohjataan? Onko kirja ja kirjallisuus yksisuuntaista viestintää? Ellun Kanojen vetäjä ja pääomistaja on Kirsi Piha. Tätä kirjoittaessani lehdet ilakoivat Kirsi Pihan 193 100 euron ansiotuloilla. Väkisin tulee tunne että Suomessa on väestöryhmiä - valkoisista miehistä alkaen - jotka työnnetään sivuun, joita herjataan ja joille nauretaan. Tällä tiellä ovat nyt myös Helsingin kirjamessut.

Suvi Auvisen ja Kirsi Pihan alkupaukun herättämänä aloin havainnoida esitysten sukupuoliasenteita erityisen herkällä silmällä.

 

Kulttuuri-ilmasto Suomessa ja lännessä


Kuuntelin messuesityksiä neljän päivän ajan, ensisekunnista viimesekuntiin. Vihko täyttyi muistiinpanoista. Puhukoot mitä puhuvat, ehdin jo ajatella. Mutta kun samaan inttämiseen (viha ja vastaviha) törmää päivittäin, jopa yliopistolla, Tiedekulmassa, televisiossa, lehdissä, niin tulee tunne ettei pahasta olosta pääse eroon kuin kirjoittamalla se ulos. Tämä kirjoitus on Munchin Huuto. 

Kirjamessut ovat puheiden sekamelska. Yksi kävijä ehtii napata puheista enintään kymmenesosan.  Miten melskaa jäsentäisi? Löytyykö siitä juonta, olemuspiirteitä, muutoinkin kuin miesvihan mielessä? 

Oman jäsennykseni piirrän oheiseen kuvaan 1. Mitä messuilla havaitsin, mitä olisin kaivannut.

Neljä päälohkoa: 1) puhe vihapuheesta, paskapuheesta ja epätotuudesta, 2) vastaviha, 3) pyrkimys analyyttisyyteen, 4) filosofinen ymmärrys. Kuvion keskelle sijoitan sydänteeman: sydänmaa, sydänsyrjä, sydänsuru.

Mikä oli messujen ajatuksellinen anti, vaikutelma, tahallinen tai tahaton sanoma? Missä nurkassa, millä reunalla?


Sähikäinen, messujen ilopilleri


Kati Rapia, työkaverinaan Juha Hurme, kuinkas muuten (esitys ’Maailmanlopun meininkiä’). Kati löysi 1600-luvun Forsiuksen, jota hän kutsuu pyrstötähdeksi, Suomen ensimmäiseksi freelanceriksi, ihmiseksi joka halusi tietää kaikesta kaiken mutta joka osasi myös rettelöidä. Kati halusi kokea Forsiuksen itsessään, roolipeli pystyyn, pari kuvataiteilijaa mukaan, Forsiuksen pororeen jäljille Lappiin, kovimmalla pakkasella, naama maalattuna, tilkka viinaa jos kylmä tulee. Pohjateksti löytyi Juha Hurmeen Niemi-kirjasta, päälle Forsiuksen kirjoitelmat ja ajan pöytäkirjoja. - Johan tuossa allekirjoittanutkin itsensä tunnistaa, tietää kaikesta kaiken, leikiksi ja rettelöksi. Nytkin tässä rettelöidään, pannaan matalaksi kirjamessut, vihat ja vastavihat. Ajatushippuset talteen jos sellaisia löytyy. Renessanssi-ihminen Lapin raidoilla. Tunturin reunalla mennään mutta ajatuksellisesti äärestä ääreen. Sarjakuvakirjan nimi: Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki.

 

”Kuuntele eri mieltä olevia, lue vain huonointa kirjallisuutta”


Juha Hurme ja Janne Saarikivi laittoivat mielet lentoon. Siitä syntyi messujen hulmikkain esitys ‘Suomen kieli ja mieli’, messujen terävintä analyysiä. Kohteina oli politiikan kieli ja kulttuurin sanasto, se kuinka sanontojen mieli kääntyy ylösalaisin.

Sittemmin myös Helsingin yliopistolla pohdittiin kielen vihoittumista (linkki, kuva 2). Yliopiston rehtoria tulee kutsua presidentiksi, opiskelijoita asiakkaiksi, yliopistolla käydään koulua luokkahuoneissa, yliopiston johto kieltää oppiaineista puhumisen ( = sananvapauden kielto, siis yliopistolla). Yksi professori yliopistolla palautti mieleen Snellmanin sanat ’koiria koulutetaan’.

Seurustele eri mieltä olevien kanssa, lue vain huonoimpia kirjoja - tämän neuvon Janne Saarikivi antoi messuyleisölle. Tuohan sopii kirjamesssujen motoksi, keksi Juha Hurme. Vuoden 2018 kirjamessuille neuvo olisi ollut erityisen tarpeen.


Sydänmaa


Sydänmaa, sydänsyrjä, sydänsuru - tätä teemaa löytyi monelta esiintyjältä. Sisko Savonlahden sydänsurut ja työtuskat saivat tipan silmäkulmaan. Minna Rytisalo kertoi rakastuneensa toisen Minnan mieheen. USA-kirjailijat, Samartin ja Clement liikkuvat pahnanpohjimmaisissa, Floridan soilla ja Las Vegasin tyttöilyssä. Markku Ruotsilan otsikkona oli Amerikan sydänmaa. Janne Saarikivi ja Juha Hurme kiihdyttivät toisensa sydänhumalaan. Hurme istuu nuotiolla. Venäläiset tai Venäjää kuvanneet katsoivat Putinlandiaa tuntemusten läpi, milloin repeää. Tänä vuonna ei juurikaan tarvinnut pahoittaa mieltään maaseutuilkeilyllä, ei myöskään Westön metropoli-hurmalla.

Kun kirjamessuilta poistat korkojen kopseen, pissihelmat ja valkorasismin, voit löytää sykettä ja lämpöä.

 

Naispaneelit, allfemale


Allfemale-paneelien lukua et ehtinyt laskea, ulkomuistista ainakin viisi, oli vehkoota, lindeniä, aroa, karia, auvista, salmea, dreamteamia, kymmenittäin ja kymmenittäin. Ei ainoatakaan miestä (paitsi piskuinen Aittokoski ja bisneslähtöinen Martela). Mitä tämä kertoo messujen niinsanotuista arvoista ja paneelien koollekutsujista? Yksipuolista aggressiivisuutta, enimmillään vihapuheeksi yltävää, syytöksiä sinkoilevaa, syytösten myötä ulos lensivät ei vain miehet ja heterot vaan myös oikeuslaitos, eduskunta ja Ylen hallintoneuvosto. Vastanäkökohdilla tai syytetyillä ei ollut vastausmahdollisuutta, koska heitä ei päästetty mukaan. Yleisölle ei kirjamessuilla anneta puheenvuoroa. Tällainen asetelma on ala-arvoinen. Se vie pohjan messujen uskottavuudelta kaikkinensa. Asetelma luo pahaa oloa. Vuoden 2018 kirjamessut olivat enemmän poliittinen kuin kirjallinen tapahtuma. Sananvapautta voi rajata myös epäsuorasti, yksipuolisella kokoonpanolla. Yleisö, joka ei tunne yksityiskohtia tai asioiden taustoja ja juuria, on heikoilla. Tällaista ei voi kutsua muuksi kuin hysterian lietsonnaksi. Liikutaan vihan ja vastavihan ulkoreunalla (kuva 1). Siinä oli näiden messujen päävaikutelma ja sanoma, älyllisesti ala-arvoista. 

 

Olin kävellä messuilta ulos - primetimepaneeli


Mieleni kuohahti kun tunnin ajan kuuntelin neljän naisen huutokuoroa: Heidi Linden, Maaret Launis, Emma Kari, Mari Mantela. Loppua kohti naiset kiihdyttivät toisensa uskonnolliseen hurmokseen. Yleistävät syytökset sinkoilivat sinne tänne. Nelikon esitykselle oli järjestetty messujen päälava, primetime-aika ja kokonainen tunti, sattumaa se ei ole. Muille esityksille riitti puoli tuntia. Hilkulla olin jo kävellä koko messuilta ulos. Havainnoijan rooli voitti, katkeraan loppuun asti, olihan jo sunnuntai.

Janne Saarikiven neuvosta ’kuuntele eri mieltä olevia’ nämä lindenit, launikset, mantelat ja karit eivät välitä. Nelikon esityksestä puuttui syytettyjen puheenvuorot ja keskustelevuus. Yksipuolista intosta ei pysty kuuntelemaan, olkoon inttäjä ja aihe mikä tahansa. Naisnelikon hysteria kääntyi heitä itseään vastaan.
Nelikko tuomitsi eduskunnan, oikeuslaitoksen, oikeusministeriön, erotti Ylen hallintoneuvoston, tuomitsi ’verovaroilla tuetun’ häirinnän, elokuvasäätiön, vaati johdon vaihtamista, ”Ruotsissa on aivan eri meininki” he sanoivat (mielessäni käväisi teatterijohtajan itsemurha). ”Meillä jopa sananvapauden käytöstä rangaistaan, nostetaan kunnianloukkaussyytteitä” (tarkoittivatkohan tapaus Vehkoota). ”Oikeusvaltio on pisaravaiheessa .. piilokorruptio ei näy”, naiset valistivat yleisöä. Hollywoodin kuuluisia tähtiä he ihailivat ja  ylistivät ”piti olla tähdet jotta..”. Ehkä he ovat tähtiä itsekin.

Eikä siinä kaikki. Loppua kohti kiihtymys kiihtyi, olihan se helppoa kun muista näkökulmista näkeviä ei päästetty mukaan. Vaikka kuinka oikeassa olisivat, niin noin halpaan en mene. Pitää yksilöidä, tarkentaa, ei roiskia epämääräisiä yleistyksiä. Pitää olla muita näkemisen kulmia. Pitää olla analyyttisempi ja ehkä jopa ymmärtäväisempi elämän moninaisuutta kohtaan. Eikö asioista voisi keskustella ilman vihaa ja vastavihaa, ilman kurkunleikkausta? Isis on jo nähty.

Mitä he tarkoittivat aiheettomilla kunnianloukkaussyytteillä? Yleisö jäi uskomisen varaan. Tämäkö on kirjamessujen arvo, sokea uskominen? Entä oikeuslaitoksen syyllistäminen? Kai tuomareilla on tuomarin koulutus ja ammattieettisiä sääntöjä. Tämä naisjoukko katsoo olevansa tuomarietiikan yläpuolella. Se on ylimielistä oman käden oikeutta. Sattumoisin toisessa paneelissa Jessikka Aro kiitteli  ”Suomen tosi toimivaa oikeuslaitosta” ja Suomea yhdeksi sananvapaimmista maista. Reeta Pöyhtäri puhui ”näinkin toimivasta oikeuslaitoksesta”. Mihin siis uskoisi, minkä paneelin naisiin? Oikeus näyttää olevan tilannekohtainen, ristiin rastiin, niinkuin se kulloinkin nähdään.

Sukupuolihysterian levittäminen vaikuttaa olevan Suomessa ja muuallakin tarkoituksellista. Helsingin Sanomat on vuosien ajan miltei päivittäin täyttänyt kokonaisia aukeamia tällä hysterialla. Keskustelun asialistan ohjailu ja puheenaiheiden syöttäminen on perustavaa poliittista valtaa. Sukupuolihysterian alle peittyvät muut unohdetut, syrjäytetyt, muut alistavat rakenteet, muut korruption muodot, muu oikeudettomuus. Nyt jo kirjamessutkin valjastettiin tämän hysterian yksipuoliseen levittämiseen. Meni usko messuiluun.

Tällainen yksipuolisuus on kirjamessujen väärinkäyttöä.  Messujen nimi on väärä. Oikeampi nimi olisi hysteriamessut, roolipelimessut, noitamessut tai politiikkamessut.

Kirjamessujen väärinkäyttötaipumusta on toki muuallakin. Taannoin Turun kirjamessujen avajaispuhe käsitteli yhtä ainoaa asiaa, metsäkiistaa yhdeltä suunnalta katsottuna. Tällaiset menettelyt syövät messujen uskottavuutta ja kiinnostavuutta. Jos messuille menee, niin kävijän rooli muuttuu kriittiseksi havainnoinniksi.

 

Ohjelmajohtaja sulkee arvokorvansa


Messujen ohjelmajohtaja oli omakätisesti kutsunut päälavan paneeliin Dream Teamin, kymmenkunta naista, allfemale. ”Pyysin teidät”, aloitti Ronja Salmi. Ohjelmajohtaja luonnehti joukkoa sanoilla: uusi ääni, korokkeelle nostetut, uusi aalto, yhden slotin flow, rap-skene, jebot, uho, aggressio, jäbät, tverkkaavia latautuneita vetoja. Tytöt säestivät: ”Olemme röyhkeitä, määritämme uudet säännöt”. Röyhkeyskö on siis kirjamessujen ja kirjallisuuden uusi arvo? Yksi tytöistä kertoi kuinka he etsivät joukkoonsa lisähenkilöä. Muuta väliä ei kuulemma ollut mutta ”ei ainakaan valkoinen heteromies”.

Toisin sanoen: Ihminen ei siis saa olla mies. Ihminen ei saa olla valkoinen. Ihminen ei saa olla hetero. Näin meille opettaa ja meitä käskee Helsingin kirjamessut. Rehtorina Ronja Salmi. Poistukaamme maailmasta, me vääräväriset ja vääräuskoiset. Jääköön maailma moniarvoisille ja suvaitseville.

Sanojen neekeri, musta tai matu käyttö on rikollistettu tuomioita myöten. Matu-tuomiosta messuilla tiesi kertoa Jessikka Aro. Sen sijaan herjasana ’valkoinen mies’ on kirjamessujen käytetyin sana. Vieressä seisoo messujen arvojohtaja Ronja Salmi, dreamteam-paneelin koollekutsuja ja juontaja. Salmi ei huomauta panelistien värikylläisestä, rasistisesta kielestä. Salmi sulki messuilta joitakuita esiintyjiä messujen arvoihin vedoten. Epäselväksi nyt jää mitä ne arvot ovat kun niiden sisään mahtuu herjasana ’viisikymppinen valkoinen heteromies’.

HS:n sivuilta 10.11.2018 on luettavissa, että BBC pitää sanaa neekeri rasistisena (linkki). Olemmeko hiljaa vai käännämmekö posken dreamteameille ja suviauvisille?

 

USA-kirjailijat


Messujen teemaksi kerrottiin USA. Kaksi kirjailijaa oli saapunut, heistäkin toinen oikeasti kuubalainen. Brooklynin kermaa, austeria, siriä, muita ei näkynyt, he eivät tarvo slushissa ja hyvä niin. Oliko USAssa joku uusi, maan tarinaa kriittisesti kuvaava kirjoittaja, sellaista ei näkynyt. Dan Brownista, vuodentakaisesta suurspektaakkelista oli jo ilma kadonnut, harva jos kukaan häntä mainitsee, kirjastojen hyllyissä hänen kirjansa seisovat.

Cecilia Samartin teki vaikutuksen, varsinkin ihmisenä. Halusi jutella pienessä piirissä, hiljaisella äänellä, ilman mikkiä, välillä karkasi hymy. Kirjoissaan kertoo vaikeista ihmiskohtaloista, pakenijoista maailmalla, oli kerran pakenija itsekin, lapsena Kuubasta. Liikkuu maailman eri maissa, tapailee kansanihmisiä, ei nyrpistä, kuuntelee, imee vaikutteita, norjalaisten kysymykset koskettivat. Seison signeerausjonossa, tätä en ole aiemmin tehnyt, kehtaanko, hävettää, painaudun matalaksi, yritän saada nimen kuin varkain (kuva 3). Cecilia kättelee kaksi kertaa, aluksi ja lopuksi, utelee, hauska nimi sinulla, hymyilee. Tällaisista kirjailijoista pidän, vaikka hänen kirjoista olen ehtinyt lukea vasta 10 sivua. Kuubalaisten ja suomalaisten on helppo ymmärtää toisiaan, Cecilia taisi sanoa. Itsensä hän kokee kuubalaiseksi.

Jennifer Clement, etäisempi, kirjan aiheena asekaupat USA:ssa. Tuollaisen jutun voisi kuulla esitelmänä sosiologian päivillä, sosiaalinen raportti, mahtaisko kirja koskettaa, epäilen. Tuskin oli sattumaa, että Clement ja Sofi Oksanen liikkuvat parivaljakkona. Oksasen kirjat miellän sosiaaliraportteina, tuskin jaksan lukea. Elokuvassa (Puhdistus) suljin välillä silmäni.

 

Kallion kammo


Kallio-lavaa joutui tänä vuonna välttelemään. Jani Toivolan mukanaolo paneeleissa ihmetytti ja karkotti. Toivola on tunnustetusti käyttänyt valtion varoja väärin eduskuntatoimessaan ja toimen ohessa. Hän ei itsekään katso enää voivansa asettua ehdokkaaksi. Mikä siis on messujen arvojen mukaista? Onko valtion varojen väärinkäyttö sellaista? Messuiltahan suljettiin ulos arvojen vastaisia esiintyjiä.

Yhden Kallio-lavan esityksen kuuntelin antaumuksella (Valheen jäljillä). Tutkija Anu Ojaranta puhui hyvin: mene väitteiden taakse, asioiden juurille, perustele itselle, törmäile, ole avoin. Hyviä neuvoja. Lukiolaishaastattelijoiden kieli sen sijaan ei vakuuttanut. Suvakki-sanan käytön he tuomitsivat mutta samassa lauseessa käyttivät itsestäänselvyyksinä sanoja ‘äärioikeisto‘, ‘totuuden jälkeinen aika’ ja ‘trumpismit’. Nimeäminen on valtaa, valta on nimeämistä. Kallion taidelukion oppilaat repsahtavat poliittiseen sanastoon sosiaalisen ympäristönsä (kavereiden) johdattamina. Kielen ymmärrys ei ole taidelukion vahvuus.

Sana- ja käsiteanalyysi toki vilahti messuilla. Kiitos kuuluu Janne Saarikivelle. Ja kuten sanottu, sittemmin Helsingin yliopistolla pohdittiin poliittisen hallinnan ja konsulttikielen alentavuutta sekä äärioikeistosanastoa. Ylen eettinen johtaja kysyi, millä korvata sanat vastamedia, oikeamedia, loismedia, vihamedia. 

Miksi yhdelle koululle (Kallion taidelukio) annetaan kokonainen lava käyttöön koko messujen ajaksi ja tämä toistuu vuodesta toiseen? Menettely on vahva poliittinen teko vaikka ei siltä näyttäisi. Menettely syrjäyttää muut, muut koulut, alueet, lähestymistavat, maailmankuvat, kysymyksenasettelut, ihmiselon muut tuskat. Kallion taidelukio on ohjelmajohtaja Ronja Salmen ‘oma’ koulu. Sekö on suosimisen peruste? Tuollaista voi kutsua suosinnaksi, syrjinnäksi, hyväsiskokerhoksi, nepotismiksi tai moneksi muuksi? Ensi vuonna nimikkolava soisi annettavan Tossavanlahden koululle.

 

Emme ole kirjailijoita, emme edes esseistejä


Esseebuumi oli ja meni, enää vain kolme kirjaa vuodessa, valitti Antti Hurskainen. Tuohon en yhdy, vastasi Pirjo Lyytikäinen, se sisältää vain muutaman miesesseistin.

Mitä on niinsanottu kirjallisuus? Esseellä ja kirjoittamillani Image-jutuilla ei ole eroa, kehaisi Hurskainen, paitsi että Image maksaa palkkion. Jos lehtijuttu on essee, niin eikö maa ole täynnä esseistejä. Mekin tässä, minäkin tässä, esseitä olemme ikämme kirjoittaneet, satoja ellei tuhansia. Onko tämä kirjoitus, jota juuri nyt luet, onko tämä ei-essee?

Väite ”vain kolme esseekirjaa vuodessa” kuvastaa suomalaisen kulttuuriliiketoimen ja kirjailijapiirien ylimielistä eristäytymistä. Vain se minkä joku kustantaa ja pukee kirjan muotoon, on sisällöllisesti kirjallisuutta, esseetä. Kaikki muu on olematonta. Me emme ole olemassa. Kirjamessut nojaa ylimieliseen eristäytymiseen ja vahvistaa sitä. Kirjamessut on kustantajien markkinamessu. Se on muiden kirjoittamisen ja muun kulttuurin syrjäyttämistä. Kirjamessujen konsepti on turmio. Se rajaa, se supistaa, se alentaa kulttuurin laajapohjaa. Raha ja professiot meuhkaavat messuilla. Kuollutta kulttuuria.

Antti Nylen - narsistinen dandy. Antti Hurskainen - nörttiesseisti. Nämä määreet poimin panelistien suusta.

 

Hei, nyt palkitaan


Raati on valinnut, aloittaa Kanava-lehden päätoimittaja Ville Pernaa. Kuulostaa hienolta: raati, råd, Rat, neuvosto. Yleisö ihastelee ja vaikuttuu.

Moniko yleisöstä huomaa kysyä kuinka laaja tuo raati on. Onko se joka vuosi sama? Ohjaako raatilaisen maailmankuva valintaa? Entä palkitsijan - Otavamedia, Tietokirjailijat, Kustannusyhdistys, Minna Canth -seura - liikekonsepti? Entä kulttuurieliitin jäsenyys? Tai kuplahenki?

Sinällään jo palkintoehdokkaiden valinta ohjaa sitä mitä mielletään tietokirjallisuudeksi tai olennaiseksi tiedoksi. Palkitsemiset ovat politiikkaa ja tietopolitiikkaa. 

Kanava-palkinnon ehdokkaat valitsi kaksi henkilöä (käytännössä ehkä yksi, näin arvelen). Vakiovalitsija näyttää olevan Kanava-lehden sisäpiiriläinen sallikaa-minun-nauraa-Tiina-Raevaara (nyttemmin jo työelämäprofessorikin, mistähän työelämästä professori luennoi, yliopistot hukkuvat näihin sisäpiiriprofessoreihin). Kirjamessujen korokkeella palkintoehdokkaat kukitetaan, heistä huokuu suomalaisonni (maailman paras), yleisöä pyydetään taputtamaan. Päätoimittaja Pernaa juhlistaa tilaisuutta. Seremoniat ovat kivoja niin kuin ovat myös kuninkaalliset ja aateliset. Taputusten vihdoin vaiettua päätoimittaja, tuottaja, kolumnisti ja palkittavien joukko siirtyvät päivällis- ja illallispöytään nauttimaan isänmaan ja maailman hyväksi tehdystä työstä. Otavamedian tuottaja Tuomo Lappalainen valitsee palkinnon lopullisen saajan. Kanava-lehden palkinto kuten muutkin palkitsemiset ovat liike-elämän mainostilaisuuksia. Niitä varten messut on rakennettu.

Raati-kanavan valitsemien palkintoehdokkaiden teemat vuonna 2018 olivat:

  • 1600-luvun noidat
  • 1800-luvun seksityöläiset
  • sisällissodan varjot
  • saimaannorppa
  • paskapuhe totuuden ajan jälkeen


Takarivin istuja saattaisi kysyä, saako voimaantumista kaipaava ahdistunut ihminen noista kirjoista voimaa? Epäilen. Mikä on tietokirjallisuuden kosketuspinta syrjäytyneeksi itsensä kokevaan ihmiseen? Heikko. Noissa kirjoissa ja niiden ympärillä käytävässä keskustelussa puuronkeittäjää tai some-kuoroa jopa syyllistetään. Otavamedian tuottaja Lappalainen antoi 10 000 euron palkinnon noitakirjalle, toiselle Lappalaiselle. Mirkka Lappalainen on rinnastanut 1600-luvun noitavainot ja tämän päivän sosiaalisen median. Arveluttava rinnastus. Akateeminen väki lyö sosiaalista media joka käänteessä ja kaikin keinoin. Ellei muuten niin kaivetaan arkistot ja avataan viemärit. Mirkka Lappalainen keksi, että aikamme sosiaalinen media onkin hysteerinen noitavaino. Akateeminen väki ja tietokirjailijat eivät suostu näkemään, että sosiaalinen media voisi kehittyä kansalaistoiminnan uudeksi alustaksi. Ei, koska some uhkaa akateemista tieteellisyyttä ja portinvartijuutta. Siksi somea on häväistävä, lyötävä maahan, rinnastettava 400 vuoden takaiseen noitavainoon. Aiemmin Mirkka Lappalainen on puhkunut ihastusta 1600-luvun aatelisiin ja kuninkaallisiin. Ihastuksensa kullakin.

Noitavainorinnastus on sukua Jari Tervon sitäkin kekseliäämmälle rinnastukselle: some on antiikin näytelmien kuoro. Jäkättäjien somekuoro vastaa kaikkeen, mihin tahansa ja miten tahansa. Tunnettu kosmologian professori rinnasti someväen myös viemärirottiin. Yliopisto kasvattaa isänmaan ja ihmiskunnan palvelukseen, siksi laadusta on pidettävä kiinni ja rotat karkotettava.

Entä kirja saimaannorpasta. Vuosikymmenten ajan helsinki-eliitti on norppaa hellimällä tuonut itseään esiin. Vähempäänkin kyllästyy (kiltisti sanoen). Tämänkertainen norppa-kirja kuulemma kehittää sosiaalisesti kestävän luonnonsuojelun mallin. - Sepä kiintoisaa, hauska nähdä (kunhan ehtii). Aiemmassa norppa-narsismissa ’sosiaalinen kestävyys’ (sosiaalinen tragedia) on tarkoittanut kieltoja: et saa tehdä sitä et tätä, tätä et sitä, sitä et tätä. Sosiaalikysymyksellä riittääkin ystäviä: sosiaalinen media, sosiaalinen kestävyys, sosiaalipolitiikka, sosiaalinen Eurooppa, sosiaalidemokratia.

Entä kirja Totuuden jälkeen, tekijöinä huipputiimi:

- Jarno Hartikainen, maisteri, HS
- Hannu-Pekka Ikäheimo, tohtori (kai), Sitra
- Olli Seuri, tohtori, Yle
- Antto Vihma, tohtori, UPI, MIT

Siis MIT, UPI, Sitra, Yle, HS, Vuoden Journalisti, Sitran Ennakoija - ihme ellei totuus osu kohdalleen. Kustantaja Teos valistaa: ”Kirjassa tarkastellaan kriittisesti totuudenjälkeisen ajan ilmiöitä sekä niiden historiaa. Politiikan eri alueisiin syventävät tapaustutkimukset paljastavat suomalaisen julkisen keskustelun karikot.” Kirjan facebook-sivu kertoo sanaa paska käytetyn kirjassa 40 kertaa. Totuus on siis löytynyt. Filosofia on päättynyt. Oheispuheista päätellen (Seuri / Ylioppilaslehti 25.9., linkki) kirja samaistaa liberaalin demokratian ja käsityksen totuudesta ja todellisuudesta. Onpa rehvakka samaistus. En puhuisi noista samassa lauseessa kuten Seuri tekee. Ns. liberaali demokratia ja totuus/todellisuus ovat yhteismitattomia eri tason ilmiöitä. Liberaalin demokratian todellisuuden sadan viime vuoden jaksolla saattaisi joku nähdä aiempien sukupolvien elämäntyön pilkkaamisena, satojentuhansien ties miljoonien ajamisena mieron tielle (‘työvoiman liikkuvuus’) sekä kansanosien ulosajona olemattomuuteen. Tällainen totuus ja todellisuus saakin jäädä historiaan. Se on upilaisten, yleläisten, sitralaisten, hesarilaisten, kalliohipsterien, otavamedian ja ihmisille naurajien totuutta. Tänään nämä tohtorit ja laatumedia juoksevat Matti Putkosen lepakkovitsien perässä, siinä heidän intohimonsa. Sallikaa-minun-nauraa-Raevaara, Kanava-lehti ja Otavamedia halusivat palkita tämän totuuskirjan 10 000 eurolla.

Stubbilaissanoin: vmp.

Kotiin tultua kävelin suoraan tietokoneelle ja irtisanoin Parnasso-lehden tilaukseni. Parnasso on Kanavan sisarlehti, molemmilla sama päätoimittaja, Ville Pernaa. Otavamedian kirjoihin tai lehtiin ei irtoa minulta enää senttiäkään.

Jotta esseetä lähentelevä kirjoitelmani ei jäisi pelkäksi moitinnaksi, esitän oman palkintoehdokkaani. Se on kirja Elo ja anergia, tekijöinä Antti Salminen ja Tere Vaden, kustantajana niin & näin. Kirja loppuluku (Luonnontieteen käyttöohje) pyrkii todistelemaan että myös tiede voi olla kivettynyttä ja jopa harhaista. Tiedettä määrittää ‘tuttuus’, ‘tieteellinen tuttuus’. Tuttuus juurtuu toiseksi luonnoksi, esiymmärrykseksi, ‘järjeksi’. Ihminen ja tiede on aina jo itseään edeltävän ’tuttuuden‘ rakentama. ‘Tieteellisen tuttuuden‘ sisään kivettyneitä oletuksia on vaikea kitkeä tai muokata. Tuttuus-kehien lisäksi tieteeseen piiloutuu ideologisia olettamia. Kirjassa puhutaan luonnontieteiden kyläidentiteetistä (”sallikaa minun nauraa”).

Löytyykö siis perimmäinen totuus totuustohtoreilta, vihmoilta? Ehkä Totuuden aika vielä koittaa. Paskapuheen keskelläkin maailmalla on toivoa.

 

Tietokirjailijat ry, Tietofinlandia


Tietokirjailijat ry muistuttaa itsestään kirjamessuilla vuosittain. Näppärä keino on kannustaa oikeanlaisia tietokirjoittajia jakamalla heille rahaa 8000 euroa per nuppi. Yhdistyksen palkitsemat aihepiirit tänä syksynä koskivat urheilua, urheilupsykologiaa, bisnestä, linnustoa, musiikkia. Mihin heiltä unohtui norppa? Tai jos norppa onkin lintu? Älä luule että Tietokirjailijat ry:n suosiolistalla olisi yhteiskunnallisesti piikikästä. Tietokirjailijoiden missio on vaivuttaa kansa autuaan uneen, arjen armauteen.

Tietofinlandialla palkittavan kirjan kriteeri on yleistajuisuus. Finlandiat pitävät huolen siitä että taju maassa ja maailmalla pysyykin yleisellä tasolla, yleistajuna. Tietokirjallisuus on kansan pidättelyä. Tietokirjallisuuden nimeksi sopisi nukkumattikirjallisuus.

 

Minna Canth -palkinto


Messuilla Minna Rytisalo puhui Minna Canthista, josta hän oli juuri kirjoittanut elämäkerran. Samaan aikaan Minna Canth -seura ja Suomen Messusäätiö jakoivat Minna Canth -palkinnon ”yhteiskunnan ravistelijalle”. Palkinnon saajaksi paljastui Kaarina Hazard. Viime aikoina Hazardin nimeä tuskin on nähty muussa yhteydessä kuin miehiin kohdistuvassa some-herjassa. Se siis on ”yhteiskunnan ravistelua”. Miehillä ei ole paikkaa yhteiskunnassa. Mielestäni tällainen palkitseminen on Minna Canthin hengen alentamista. Canth sentään kirjoitti päiväkirjan savolaiselle työmiehelle (jollainen minäkin olen).

Kuinka perusteltua ja kaunista olisikaan ollut palkita toinen Minna, Minnan elämäkerran juuri kirjoittanut Rytisalo. Rytisalo kertoi messuilla kuinka hän ja osa hänen lukijoistaan on rakastunut Minna Canthin mieheen. Rakkaudella ei siis ansaitse Minna-palkintoa mutta herjauksella ansaitsee.

Mirkka Lappalainen kertonee, mihin noitavainoluokkaan some-aktivisti Hazard sijoittuu.

 

Parhaat messuesitykset - raati olen minä


Aluksi valitsen kolme ehdokasta. Ne ovat:

  • Maailmanlopun meininkiä (Kati Rapia, Juha Hurme)
  • Suomen kieli ja mieli (Janne Saarikivi, Juha Hurme)
  • Suorittava sukupolvi (Sisko Savonlahti, Eveliina Nieminen, Susanne Salmi)


Mediaprofessori Anu Koivuselle ja vasemmistoliiton vpj Veronika Honkasalolle (joiden elämäntehtävä on laskea joka käänteessä sukupuolijakaumia) tiedoksi: ehdokkaistani naisia on 57,1 %, miehiä 42,9 %. Toivon, että jakauma tyydyttää myös Kaarina Hazardia.

Voittajan valinta tuottaa tuskaa. Ehdokkaista jokainen ansaitsisi voiton ja 10 000 euroa.

Kuten sanottu, messujen ilopilleri oli Kati Rapia. Renessanssiudessaan Katin ja Juhan esitys oli ylikäymätön. Heille hopeasijakin tekee vääryyttä. Sitäpaitsi, Katin ja Juhan esityksen tahaton rinnastus järkyttää. Kati Rapia lähti liikkeelle 1600-luvulta, tähtitieteilijä Forsiuksesta. 1600-luvulta lähti liikkeelle myös Mirkka Lappalainen, noitavainoista. Lappalainen päätyy vertaamaan aikamme sosiaalista mediaa noitavainoihin, panee halvalla meitä some-kirjoittajia. Kati Rapia sen sijaan päätyy renessanssihenkeen, tietää kaikesta kaiken, myös taiteilun ja leikin. Kuka tahansa forsius, myös rettelöitsijä (Kari Enqvistin kielellä viemärirotta) voi tänään olla Leonardo da Vinci. Tällaista ei ikimaailmassa ole aiemmin kuultu.

’Suorittavan sukupolven’ asettama kysymys oli messujen paras. ”Ylisuorittaminen yltää absurdeihin mittoihin.” Suorittamisen pakko ja kyttäys on nykymaailman perussairaus (aktivointi, suorituspalkkaus). 1930-luvun Saksa kutsui itseään suoritusyhteiskunnaksi. Suorittaminen on ihmisyyden kieltoa, ulko-ohjausta, henkistä typistämistä. Nuoren naiskolmikon keskustelu yllätti myönteisesti (kun sulki korvat pikkudiivailulta ’kirjoitan enkuksi’ ja ’opiskelin mediaa Columbia Universityssä’). Panelistin lopputiivistys oli: ’varaa aikaa ei millekään’. Tuosta ei neuvo parane. Nykymaailmalle tuo on paras lääke. Oleminen, silleen jättäminen, tiesi jo Heidegger.

Suoritusyhteiskunnan tyttökolmikko saa pronssisen lohdutuspalkinnon älyllisestä yritteliäisyydestä, jatkakaa valitsemallanne savonsalmen tiellä.

Kriittisessä analyyttisyydessään Juhan ja Jannen esitys oli messujen huippu. Se oli messujen ainoa esitys joka kurkotti filosofisen ymmärryksen suuntaan (vertaa kuva 1).

Jos olisi ollut lupa valita vielä neljäs palkintoehdokas, olisi se ilman muuta ollut Sydänmaiden kapina (Markku Ruotsila). Miksikö. Siksi että Ruotsilan esitys toi esiin sen mikä tieteessä on parasta mutta jollaista nykytieteilystä on turha etsiä: nähdä ogelma ylösalaisin, mennä ilmiökentän taakse, kysyä toisin. Näin tekee Ruotsila. Kun koko Suomi, tiedemaailma ja media on täynnä trump-ivaa, Ruotsila ei pysähdy siihen vaan menee ilmiön taakse kysymään miksi osa ihmisistä - Ruotsilan kielellä sydänmaiden kansa - kokee niinkuin kokee. Suomessa ihmisten kokemusta tutkitaan pelkkänä populismina, akatemia ja sen neuvosto sitä masinoi, sydänmaiden ihmisiä pilkataan, Ville Pernaa sen aikoinaan aloitti jytkytutkimuksellaan.

Reality-hengen mukaisesti yksi on pakko valita, siis se joka saa 10 000 euroa. Voittaja on .. voittaja on .. ja voittaja on .. Hurmeen ja Saarikiven kaksinpuhelu. Perustelu: esitys etsi tieteellistä syvyyttä. Esityksen kieli-, sanasto- ja käsitekritiikki oli ainutlaatuinen ja arvossaan arvaamaton. Se suisti poliittisen ja yliopistopoliittisen sanaston jalustaltaan kuten Saddamin, Ceaucescun tai Leninin patsaat. Esityksellä oli myös yllättävä käytännön sovellus, uusi tunnus ja arvopohja kirjamessuille: ’kuuntele eri mieltä olevia, lue kaikkein huonoimpia kirjoja’. Palkitussa esityksessä oli syvyyttä, ulkopuolelta katsovuutta, ironiaa ja hauskuutta.

Voittajien haastattelu:
 - Juha Hurme, jaatteko palkintosumman (10 000) puoliksi ja miten aiot käyttää oman osuutesi?
 - Ostan uuden hyttyslakin ja, mikäli kirpputorilta löytyy tarpeeksi edullinen, nuotiopatjan.

Hurmeen ja Saarikiven palkitseminen on myös taktinen valinta. Suvi Auvinen, dreamteam-tytöt ja Ronja Salmi ovat tyytyväisiä koska Hurme ei ole valkoinen mies. Istuttuaan nuotiolla savu on mustannut hänen kasvonsa.

 

Poliittisen ilmaston kartta


Mitä enemmän kirjamessujen 2018 sisältöä kertailen, sitä enemmän huomaan messujen olevan politiikan ja sen pinnallisuuden kuva. Aiemmin poliittisen ilmaston kuvaelmaa yritti professori Ilkka Heiskanen noin 30 vuotta sitten. Valtioneuvoston (neuvostovaltion) käskystä kansakunnan henkistä tilaa kartoittivat myös Ilkka Niiniluoto ja Jaakko Kuorikoski. Kumpikin yritelmä on kadonnut tietoisuudestamme jälkiä jättämättä.

Onnistuuko kirjamessut paremmin? Mitä messukuva kertoo?

Pyrkimystä ymmärtää maailmaa ja politiikkaa filosofisen ymmärryksen kautta on turha etsiä kirjamessuilta. Pyrkimys on kuollut mikäli sitä koskaan on ollutkaan. Yksi esimerkki sentään löytyy. Vuoden 2016 messuilla Malin Grahn-Wilder ja Ilkka Niiniluoto keskustelivat epäilyn filosofisesta perinteestä antiikista nykypäivään kirjan Skeptisismi pohjalta. Yleisöstä ainakin puolet seisoi, niin paljon aihepiiri kiinnosti, kysyntää siis olisi. Mutta siihen se jäi. Nyt on laskeuduttu metoo- ja paskapuhetasolle.

Pyrkimystä maailman analyyttiseen jäsentelyyn ja hahmotteluun löytyy satunnaisesti. Vuoden 2018 messuilta yritin koota listaa mutta lista lyheni ja lyheni. Saarikiven uskaltaa mainita, samoin Ruotsilan, Ojarannan, Gessenin, ehkä Junttilan, jotkut tiedelähtöiset esitykset osin. Keitä muita? Ei Tervoa, ei Aroa, ei oikein Silvennoistakaan. Toki jokainen romaani, novelli tai essee on myös maailman analyysiä. Mutta mihin tilaan ihminen ja maailma jää vaikka noita kuinka lukisi? Litteään tajuntaan, yleistajuun. Poliittisen kielen ja vallan käytön köyhyyteen kirjallinen tuotos ei pure. Kohta tulee vaalit ja samaa ekonomismia jauhetaan viidellä tv-kanavalla yhtä aikaa. Sivustakatsojien elämä lipuu kuin Tsehovin henkilöillä. Tsehovia nykymaailma kaipaa. Tai Siskiniä, gogolia. ”Venäjällä selviytyäkseen on kuoletettava sielunsa.”

Päävaikutelmaksi vuoden 2918 messuilta jää vihan ja vastavihan lapsenomainen kinastelu (vertaa kuva 1). Se ei ole paljon. Tämän vuoden kirjamessut olivat sivistymättömyyden näyteikkuna. Tämäkö on kirjamessujen tarkoitus? Kuinka tällainen asetelma saattoi syntyä? Messupuheista (toki ei kaikista) paistoi läpi tietämyksellinen ja sivistyksellinen köykäisyys. Oliko osasyynä ohjelmajohtajaksi valittu henkilö? Feministinen röyhkeyskö on maailman tärkein asia ja messujen runko? Pikkunäppärää heittelyä voi harjoittaa seminaareissa, televisiojauhannassa (”pitääkö huolestua”) tai imago-lehtien kolumneissa. Moninäkökulmaisuuteen saati filosofiseen ymmärrykseen ei messuilla osattu edes kaivata. Helsinkilähtöinen hengailu oli poikaa. Tyttöily ei ollut sattumaa vaan suunniteltua ja pakotettua. Sopivaa väkeä oli pyytämällä pyydetty kuten avauspaneeli auvoineen ja pihoineen paljasti. 

Kirjamessut ovat politiikan kuva. Kirjamessut ovat poliitikon kuva. Se kuva karkottaa.

 

Ohjelmajohtaja kiertoon


Raa’an bisneshengen tuputtelu tökki Jan Erolan aikana. Bisnesaamiainen 40 euroa, paitsi kutsutuille. Viestintätoimiston johtaja kirjamessujen sisältöjohtajana, absurdia, ironia huipussaan.

Erolan poisjättö oli lupaava. Kuinka kävi? Ojasta allikkoon? Allikko on syvä ja upottava. Sinne vajoat.

Kirjamessut voisivat olla totunnaisuuksien purkaja, haastaja, kirkastaja, syventäjä, satiirin ja huumorin kautta ellei muuten. Kunhan ei pelkässä metoo-hengessä. Kirjamessut voisi olla politiikan sanaston purkaja ja uuden sanaston ehdottaja. Kirjamessut voisi olla tiedemaailman urautumien ja tuttuuksien kriitikko ja purkaja. Kirjamessut voisi olla uudenlaista valistumista.

Ei, tätä ei Helsingin kirjamessut ole. Järkyttävää oli havaita, että sama pintaliito jatkuu kirjamessujen jälkeen media-alalla, esimerkkinä oheinen seminaari (linkki). Tuohon seminaariin olin jo ilmoittautumassa, kunnes huomasin että hinta on 509 euroa plus alv, siis lähes 700. Mediaeliitti siellä opettelee irtautumaan paskanjauhannasta, ohjastajana Ronja Salmi. Me muut menemme Studia Generaliaan, joku voi mennä flowhun, dreamteamiin tai heterottomiin.

Kuka olisi sovelias ohjelmajohtaja kirjamessuille 2019?

Pääkriteerinä tulee olla tasapuolisuus ja yhdenvertaisuus. Kun on koettu bisnesvuodet ja feministinen röyhkeys, on tasapainottavan maskulismin vuoro. Katse kääntyy Jarkko Tonttiin. Valintaa perustelee erityisesti hänen tuore kirjoituksensa ‘Vihapuheen kitkeminen vaarassa johtaa ylilyönteihin’ (linkki). Tontilla on pitkä ansiolista muutoinkin: aiempiin ohjelmajohtajiin verrattuna laveampi sivistyneisyys, kokemus maailman eri puolilta ja eri puolista, oikeustieteiden tohtorius, omat kirjat. Tontille annetaan ohjeeksi - minkä hän toki hoksaa ilman ohjettakin - pyytää messuille vain miesjuontajia ja allmale-paneeleja. Aggressiivinen kyllästyminen feminismiin on panelisteille lisäansio. 

Kun tasapainottava vuosi on kunnialla ohi, messujen johtotähdeksi asetetaan sukupuolinen tasa-arvo kunkin vuoden sisällä. 

Tontin kieltäytymisen varalta johtajaehdokkuutta kannattaa tiedustella Juha Hurmeelta, mahdollisesti myös tieteilijä Janne Saarikiveltä. Saarikivi olisi perusteltu sikäli että tieteellisyys messuilla on tähän saakka eristetty etäiseen nurkkaan ja erillisesityksiin (TSV) sen sijaan että se olisi läpikulkeva teema kaikessa ohjelmassa.

Messujen uusi tunnuslause:

SEURUSTELE ERI MIELTÄ OLEVIEN KANSSA, LUE VAIN KAIKKEIN HUONOINTA KIRJALLISUUTTA.

Näin toimien kirjamessuilla olisi kohottava vaikutus Suomen poliittisessa ja kulttuurisessa ilmanalassa.

 

* * * * *
 

Lähteistöä, viitteitä


Yleä kritisoitiin rasistisen sanan käytöstä tv-sarjan käännöksessä. Hs.fi 10.11.2018.

Jarkko Tontti: Vihapuheen kitkeminen vaarassa johtaa ylilyöntiin. Verkkouutiset 28.10.2018.

( ote Tontin kirjoituksesta: Pyrkimyksillä rajoittaa sananvapautta Tontti viittaa sinänsä hyvää tarkoittaviin kampanjoihin ja lainsäädännöllisiinkin kiristysvaatimuksiin vihapuheen kitkemiseksi. Juristille vihapuhe on kuitenkin ”ongelmallinen käsite”. Vihapuhe on tulkinnanvaraista eikä sitä löydy Suomen lainsäädännöstä. )

Totuuden tuho, kielen rappio. Seminaari Helsingin yliopistolla 2.11.2018.

Mediapäivä 13.11.2018 Finlandiatalolla, hinta 509 euroa + alv

Paskanpuhujat ovat voittamassa. Ylioppilaslehti 25.9.2018.

Mihail Siskin: esipuhe kirjassa Nikolai Gogol Nenä. Aula 2016.

Esa Mäkijärvi: Nenäkäs näkemys maailmasta. Kiiltomato 22.10.2007.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

20Suosittele

20 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Kahelin kuvailee millainen kirjamessujen tulisi olla. Tuollaiset toiveet edellyttäisivät järjestävän tahon vaihtamista. Nythän se on messukonserni joka tekee myynninedistämistapahtumaan kustantamoille.

Heidän teemoittelunsa perustuu markkina-analyysille. Millaisten kustannustoiminnan tuotteiden myynninedistämistä voi parhaiten edistää millaisellakin tapahtumalla. painopisteet ja tyyli valitaan markkinoiden mukaan. Kirjallisuus syntyy ja kuluu ihan toisissa mielissä ja käsissä.

Käyttäjän erkkilaitila1 kuva
Erkki Laitila

Kiitoksia monipuolisesta selostuksesta. Se avarsi minun näkökulmaani.

Uskon sen, että feministinen paatos on yleistymässä. Se sumentaa järjen.

En usko, että se olisi messukonsernin agendalla, koska se vaan järjestää tapahtuman. Vallan painopiste löytyy poliitikkojen suunnasta, miksi miehiä pitäisi halventaa. Humalassa kuin Ellun kanat.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Laitila vähättelee messukonsernin ohjelmaa. Nimen omaan se tapahtuman järjestäjänä on muodostanut ohjelman. Tokikin markkina-analyysinsä perusteella mutta kuitenkin ja varsinkin sen perusteella. Sen mukaan minkä se ja nimenomaan se kuvittelee parhaiden edistävän sen asiakaskunnan etuja niin, että ne ovat valmiita siitä maksamaan. Poliitikot kulkevat vain perässä keräämässä vapaana liikkuvia ääniä, sen mukaan kuinka ja keitä messuorganisaatio heistä paikalle kutsuu.

Käyttäjän PeterLindberg kuva
Peter Lindberg

Vau! Aina kun sitä tuumaa, että ei tätä Huuskon ylläpitämää henkistä slummia jaksa selailla, niin sitten joku yllättää upealla tekstillä. Kiitos hienosta artikkelista.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Olen samaa mieltä, että tämä upea ja kriittinen teksti antaa toivoa koko Uuden Suomen alustalle. Kiitos Juhani Kahelin.

Itse olen jättänyt nämä messut väliin jo monena vuotena ja nähtävästi säästin sillä lähinnä vain jalkojani. Taidan itsekin lopettaa jo Parnasson tilaukseni, Kanavaa en sentään jätä:)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Antaa tyttöjen nyt yrittää.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

”Meit' oli poikia raitilla viis,
oli tyttöjä myös mut' ei välitetty niist'."

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Ja Helenit ja Nelliet muodon vuoksi
vain vähän kiinnostaa
Phil Deckerin kanssa on paljon hauskempaa"

- Kontra-yhtye; "Jerry Cotton".

Käyttäjän MattiKarjalainen1 kuva
Matti Karjalainen

Mahtava kirjoitus. Kiitos siitä. Kirjoitujsesi peilaa hyvin osuvasti Suomen akateemisen (nais)eliitin, kulttuurieliitin ja mediaeliitin henkistä tilaa. Taas marssitaan joukolla niin kuin sopulit saman totuuden perässä. Vajaat viisikymmentä vuotta sitten sama eliitti laukkasi stalinististen oppi-isiensä perässä yhtä suurella antaumuksella ja julisti itsensä sukupolvensa valioiksi.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

kiiteltyään me too- kampanjaa kirjailija Kaari Utrio on pelännyt vastareaktion iskevän "rumina naisina".

Kaikkein vihaisimpia kommentteja olen saanut somessa kutsuessani Suomea "rumien naisten hallitsemaksi vähemmistöjen paratiisiksi", jollaista eräs ranskalainen 1700-luvun valistusfilosofi piti pahimpana kuviteltavissa olevista yhteiskuntamalleista.

Talot länsirannikolla ovatkin paremmassa maalissa.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Minulla ei ole aavistustakaan mitä Kaari Utrio on tarkoittanut sanoilla "vastareaktio iskee rumina naisina".

Mutta usein minulla käy mielessä kuinkahan naisvyörytyksen (tai "valituksen") kokevat ne naiset joita kukaan ei huomaa millään tavalla, ei pahassa eikä hyvässä. Kokevatko he itsensä unohdetuiksi, ehkä "rumiksi"?

Messumissit ovat erikseen.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Miksi naisrähinä on saanut niin suuren jalansijan nimenomaan Suomessa, mutta ei Ranskassa eikä Italiassa?

Koska luojamme näyttää suuren voimansa synnyttämällä meidät keskenämme niin erilaisiksi että usein saman perheen lapsiakaan ei uskoisi sisaruksiksi. Tämän hyväksyminen ei olekaan aina helppoa, vaan keksitään mitä erilaisimpia ryhmäperusteita kuulua "valituista valituimipiin".

Jotkut, mm. Albert Camus, puhuivatkin charmista viehätysvoimana joka on sitä että osaa kuulla myönteisen vastauksen vaikka ei olisi esittänyt selvästi määriteltyä kysymystäkään.

Vanha kansa myös Suomessa puhuu viisaasti teerenpelistä kunkin taaplatessa tyylillään hakiessaan kumppania. Luoja ei ole luonut ihmistä olemaan yksin.

Nelson Mandela taisteli ihmisten välisiä raja-aitoja vastaan koska milloinkaan ei tiedä miten ja missä kahden ihmisen välinen kipinä syttyy, vaikkapa sanattomien katseiden löytäessä toisensa valomerkin tullessa baaritiskillä.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #9

Tuo vastareaktio voi olla jännä juttu jos alkaa viihdyttää itseään salaliittoteorioilla. Ei tarvita paljoakaan punaviiniä kun alkaa mieli laukata.

Aikoinaan pohdittiin kuinka vuorineuvokset 1960-luvulla pilasivat nousevaa työväenluokkaa lähettämällä isäkapinoitsevat lapsosensa asialle. Seurauksena oli sinipaitojen yli- ja etenkin ohilyönnit.

Nyt voisi ajatella olevan asialla patriarkaatillisen kovan ytimen yllyttämät yrittämässä viedä feminismiä sinne mihin sen valtavirta ei ole sitä tarkoittamassa, älämölöön kaikesta sellaisesta jolla ei ole varsinaisen tasa-arvoisuuden ja vertaisuuden kanssa mitään tekemistä. Silloin peittyy todelliset ongelmat, niin sukupuoliin liittyvät kuin muutkin ja Ali Qadim voi viedä karavaaninsa sinne minne sen omistajat sen haluavat vaikka piskit räksyttää.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Jos tässä jotakin on viime aikoina oppinut, niin ymmärtämään Tukholman aseman suomalaisten ikuisena itkumuurina, eikä yksin Ahtisaaren otsalaastarin, vaan uudemman "toukan" nöyryytystä diskoteekissa, sukupuolensa perusteella kelvottomaksi politiikassa sitten määritelty.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Suomalaiset on vuosisatojen saatossa opetettu käymään kuninkaissa Pöllisaaressa. Samalla reissulla, kun nyt kerran on päästy suuureen maailmaan ja pois kotoa, sattuu ja tapahtuu. Ei sitä niin helposti poisopita vanhoja tapoja.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Kirjallisuuden on sanottu parhaiten voivan kuvata ihmiselämän moninaisuutta, siispä mieskuvaa muuttamaan:

-Opettajalle, joka on "heränneenä" saapunut Tukholman satamaan, on kerrottu sanan hakaristi tulevan ruotsinkielen sanasta hakkors (hak=koukku, haka, kors=risti), hakkaa päälle. Lisäksi on muistutettu suomalaisten hakkapeliittojen levittäneen kauhua missä päin liikkuivatkin.

Juuri tuota moderni uudelleensyntyminen tarkoittaa? Lapsuuden hajujen, äänten, tunnelmien ja maisemien tunnistamisen sijasta heräämistä vanhoilla paikoilla yli-ihmisyyteen pois ihmisyydestä.

-Tuollaista yli-ihmisen rasistista roolia suomalainen näyttelijä esittää uudessa jenkkifilmissä. Rallikuskiksikin pääsee kunhan tuo tiimille rahaa.

-Presidentti Niinistö esitettiin lehdessä jututtamasssa ko. näyttelijää lennolla New Yorkiin. Yllättäen ja pyytämättä kameran takana sama mies joka oli Tukholman diskoteekissa kuvaamassa sittemmin masentuneeksi diagnisoitua "toukkaa"? Hän on arvellut olevansa sukupuolensa perusteella sopimaton politiikkaan.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

"Politiikassa ei tapahdu mitään sattumalta: Kun jotain tapahtuu, voit lyödä rahasi vetoa, että niin se oli suunniteltukin."
- F.D. Roosevelt

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Ehkä kuitenkin Roosevelt eli politiikassa jossa edes jollakin tavalla suhtauduttiin vakavasti poliittiseen tekemiseen, oli ideologinen, taloudellinen t.m.s. suuntautuminen mikä tahansa ja tavoitteet omia tai yhteisiä.

Esimerkiksi T.Hakkarainen ei ollut hänen aikanaan vielä edes pilke vanhempiensa silmäkulmissa. Suunnitelmallisuutta on vaikea nähdä, ainakaan omaa. Paitsi jos ajattelemme salaliittomaisesti ja näemme Hakkaraisen suunnittelun perusteella tuotetuksi välineeksi. Epäilen hänen kuitenkin olevan pesunkestävä oma itsensä niin poliitikkona kommunikoidessaan sukupuolista toisenlaisuutta edustavien kollegoiden kanssa kuin tutustumassa kirkkojen sisustuksiin ja riittivälineistöön.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Rooseveltin ajattelua sanoisin tieteelliseksi maailmankuvaksi, jollaista Sampo Terho kaavailee Sinisten vaaliteemaksi ala-otsikolla "Kansanturvallisuus"? Ehkä peräti vastustetaan kansankielisen kulttuurin hiljaista hautautumista elävältä, so. työrauhan julistamista Åbolle sivistyksen nimissä. Vapise Persut!

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #19

Totta, Roosevelt oli täysiverinen poliittinen eläin joka suhtautui maailmaan rationaalisesti, m.l. politiikka. Ja oletti, ihan oikeasuuntaisesti, muidenkin niin tekevän. Toki hän osasi myös suunnitelmallisen mielikuvapolitikoinnin, kuten USA:ssa on aina osattu.

S.Terhon haaveilu tieteellisestä maailmankuvasta lienee hänen parasta jättää sinelmien strategiapalavereihin. Taktisella tasolla he voivat toki perustaa tieteellisestikin päteviin markkinoinnin ja viestinnän teorioihin differentioitumisineen ja kohdeyleisön kielellä puhumisineen. Operatiivisessa nyrkit-savessa toiminnassa heidän kannattanee silti edelleenkin luottaa tunteiden palon sytyttämiseen päin "vihollista", kuni aikoinaan sytyteltiin vainovalkeita. Tai muuten ottanee n.s. ohrakyrsä.

Joku saattaisi toki nähdä keinovalikoimassa hieman samaa tematiikkaa kuin Kahelinin kuvailullaan maalailemassa äärifeministisessä irvikuvassa anti-kalapuikkoviiksisyydestä. Yhtenevyys lienee kuitenkin vain satunnaisessa joidenkin keinojen samankaltaiselta näyttävässä ilmiasun osissa. (~ pitkä ja hutera aasinsilta plokin aiheeseen)

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö Vastaus kommenttiin #20

Olisipa kiva jos Sampo Terho tulisi mukaan keskusteluun. Saataisiin älyllistä liikettä nyt! Minä olen vain siteerannut hänen aikomuksiaan viime lauantain HS:ssa.

Eräässä professoritason (hm, hm...) blogissa minä maanmatonen vedin itsensä Erkki Tuomiojan alas sfääreistä oikomaan käsityksiäni. Olin otettu.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Hetki sitten ujostutti enkä iljennyt mennä kysymään Sampo Terholta tulisiko hän tänne mukaan kun näin hänen ja Jussi Niinistön pitkät päät parinkymmenisen väen yläpuolella Kampin torilla jakamassa kahvia ja pullaa.

Tuomioja sai sentään eilen ruotsalaisten kollegojen kanssa diplomaattitason illallisen Hanasaaren kulttuurikeskuksessa, ja Lapin piirin demariedustaja ilmaisen lounaan Rovaniemellä Svenska nu-verkoston lounasseminaarissa.

Sen verran köyhiä ollaan että kukapa ei arvostaisi ilmaista ruokaa! Tarjoaja kysyisi mitä pahaa siinä on, että osaa nauttia elämästä? Onko se väärin?

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Onko adventus electionis jo niin pitkällä, että kiireiset ministeritkin joutuvat vaalikarjan laitumille houkutuslinnuiksi?

Voisi olettaa, että hyvinruokituilla poliitikoilla olisi enemmän aikaa meidän äänestäjien huolille kun ei omassa vatsanpohjassa kurni.

Elämästä nauttiminen. Niin, olenkin aina ihmetellyt työelämäkonsulenttien puheita epämukavuusalueelle menemisestä. Minusta pikemminkin pitäisi huomata epämukavuuden aiheet ympärillään ja pyrkiä muuttamaan niitä niin, että oltaisi taas mukavuus-zone:lla. Olen kysynytkin muutamilta kun vielä siellä työelämässä olin mutta eivät osanneet vastata vaan sekottivat luentorunkonsa.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Heillä olikin yksivuotissynttärit! Kynttilää eivät sentään puhaltaneet.

Supo on saanut oman naistoimittajan.

Perestroikan käynnistänyt Gorbatshov lakkautti ensitöinään sikäläisen Supon (kgb) valvonnassa toimineet hoitolaitokset joihin masentuneiksi diagnisoituja toisinajattelijoita oli sijoitettu mukavuusalueelle mielihoitoon (vai kielihoitoon?)

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #24

En olekaan keskustellutkaan yhtä paljon mielenterveyden eteen töitä tekevien laitosten keinovalimoimasta vastaavien kanssa. Olisi mielenkiintoista perehtyä mielihyvän saavuttamisesta toisaalta jääkylvyillä ja sähkösokeilla sekä toisaalta innovatiivisilla kemiallisilla valmisteilla suhteessa panen et circenses -hallintamallin tuloksiin. Jälkimmäisestä saisi taas aasinsillan kirjamessuihin ja niiden asemaan kokemuspiirissämme, olihan siellä kai naapurisalissa ruoka- ja viinimessut.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö Vastaus kommenttiin #25

Ruokailuvälineitä kotona käyttämään tottunut toimittajien suosikkipuolue Vihreiden tuore johtaja saisi Tuomiojan iloiseksi kutsumalla SDP:tä veitsi&haarukka puolueeksi.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #26

Punaista lihaa kokonaisina paloina, prosessoimattomana mutta hyvin tehtynä syövät joutunevat väistämättä käyttämään sekä veistä että haarukkaa. Vegepuurot ja pullamössöt mennevät lusikallakin. Kätten taidot kunniaan!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset