Politiikan esseet - juhani kahelin Saada aikaan älyllistä liiikettä- siinä blogini tarkoitus.

Tiedevalta ja tiedeväen itsekuva Suomessa

Julkisia varoja tieteeseen ja ylimpään opetuksen uppoaa useampi miljardi vuodessa. Kuka rahojen käyttöä ohjaa, mihin perustuen ja millaisin vaikutuksin?

Kuunteleeko tiedeväki ulkopuolista kritiikkiä? Millainen on tiedeväen itsekuva? Onko tiede vapaata ja luovaa kuten perustuslaki ja järki sanoo? Onko mieltä puhua tieteestä könttänä? Mistä köntän löydämme?


Aineistona Tieteenpäivien esitykset


Kysymyksiin vastailen käyttäen aineistona tammikuisia tieteenpäiviä Helsingissä. Osallistuin päivillä 19 tilaisuuteen (luettelo lopussa), harrastin osallistuvaa havainnointia, tein tiedettä. Muistiinpanoja kertyi vihko täyteen.

Poimintoja Tieteenpäivien esitelmistä


Seuraavat poiminnat ovat suoria lainauksia niissä rajoissa kuin ehdin kuulla. Aikomukseni oli poimia kymmenkunta erityisen hyvää, mutta enemmän kertyi:

  • Bibliometria ja indeksit ovat poskettomia. Vertaisarviointi maan rakoon. (Kari Raivio)
  • Akatemian ja sen strategisen neuvoston vaikuttavuusvaade tekee tutkijoista kytkettyjä elukoita. Nuoret eivät uskalla olla rohkeita, pitäydytään muotiteemoihin. (Hele Savin)
  • Tutkijat ovat pää täynnä ideoita. Turha virkamiesten on käskyttää. Hyppää toisaalle, ulkopuolelle. (Johanna Ivaska)
  • Älä panosta osaamiseen vaan oppimiskykyyn. Mieti mitä voit vielä oppia? Älä usko auktoriteetteja. (Minna Palmroth)
  • Akatemian uudet kärkihankkeet ovat hölmöläisten peiton jatkoa. Rahaa anomusten laatimiseen kului enemmän kuin sitä oli hankkeille jaossa. (Johanna Ivaska)
  • Heser laski raha-anomusten tekemisen hinnan. Järjetön summa. (Mika Maliranta)
  • Pikkuvirkamiehet räpeltää. Yliopiston autonomia? (Kari Raivio)
  • Suomessa on kilpailutetuin tutkimusrahoitus. Tuloksia ei pidä kysyä etukäteen. (Jukka Westermarck)
  • Yliopisto määrää jo senkin ketä saan hankkeeseen palkata. 2 vuotta ja postdoc ulos. (Hele Savin)
  • Anna teräksisen tieteen olla. Löydä omasi. (Vuoden professori Helmi Järviluoma)
  • Uusia kysymyksiä ja uutta tietoa syntyy yliopistokapitalismin ja tieteenalojen ulkopuolella. Instituutiot ovat este. Yliopisto on vanhoillinen, sen asema käymistilassa. (Marianne Liljeström)
  • Tiedepolitiikan markkinat nousee myös yliopiston sisältä. Akateeminen kapitalismi, tieteen eliitti, Jufo-luokitus, OKM:n rahoitusmalli. Julkaisupaine kapeuttaa ja yhdenmukaistaa. (Oili-Helena Ylijoki)
  • Tieteen politiikkamarkkinat tulee mm. STN-ohjelmien kautta, ulottuen EU-tasolle. Määrittelyvalta eli mitä kysytään ja mistä suunnasta. Tiedeyhteisö on hierarkinen. Ei pidä romantisoida. Kenen vapaus? (Oili-Helena Ylijoki)
  • Millainen on luova tutkimusympäristö? Onko HY:n tutkijacollegium sellainen? Miksi economicum purkautuu? (Kari Raivio, Mika Maliranta)
  • Vertaisarviointi on kapeuttanut tieteen, ollaanko kulminaatiopisteessä? (Leevi Haapala, Kiasman johtaja)
  • Tieteen metodi on avattava ja demokratisoitava. (Katri Saarikivi)
  • Vertaisarvioinnissa ei ole mitään mitä jokainen meistä (kansalaisista) ei osaisi. (Katri Saarikivi Yle-kolumnissa)
  • Kuka vaan tietää paremmin. Uskallus kontroversiaalisiin aiheisiin. (Virpi Lummaa)
  • Lasten kysymykset HS:n tiedesivulla malliksi hyötyanalyysin sijaan. (Johanna Ivaska)
  • Kiusallista: ”Tiede on säänneltyä. Kuka tahansa voi julistautua tutkijaksi, mutta tiedeyhteisön ulkopuolisia ei oteta samalla tavalla vakavasti.” (Esa Väliverronen, tiedeviestinnän professori)
  • Tiedepolitiikan strateginen keskittäminen tuhoaa oudot pesäkkeet. Thymos-henki. (Helmi Järviluoma)
  • Professorin sapattivapaa mahdollisti ERC-kelpoisen anomuksen laatimisen. Aiemmin oli aikaa ajatella ja toimia, innostukselle oli tilaa. Nyt ollaan putkissa. Yliopistoon tullaan lukion uupumusputkesta. Yliopiston malliksi voisi ottaa koulun välitunnin. (Helmi Järviluoma)
  • Myös opiskelijat ovat hirvittävän ahdistuneita. (Eeva Luhtakallio)
  • Mikä teidät pyhittää ikuisen totuuden tuntijoiksi. (Erkki Niskanen, eläkeläisprofessoreista vanhin).
  • Yliopisto on kiiltävää pintaa huippuyksikköineen. (Sanna Ryynänen)
  • On puhdistauduttava kuormittavasta hälystä. Kirja Sivistyksen puolustus. (Helmi Järviluoma)
  • Tiedemaailman vanhoillistuessa kannattaa olla tyhmänrohkea. (Helmi Järviluoma)
  • Twitterissä tiedeväki on itsensä tunnetuksi tekemiseksi (Pekka Aula / Pekka Isotalo)
  • Yliopistojen alistamispolitiikka Unkarissa ei ole jossain etäällä. Ei pidä etäännyttää. (Eeva Luhtakallio)
  • Koko yliopisto on luotava uusiksi, tieteenaloista on irtauduttava. (Mies yleisöstä).
  • Meidät on tarkkaan nuotitettu, olemme kovia ammattilaisia mutta teemme mitä järjestelmä toivoo, 30 lukee julkaisujamme. Oman jäljen luominen? (Anu Kantola)
  • Lieksa-tutkimus yhdessä maahanmuuttajien kanssa, taisteleva asiantuntijuus. (Tiina Sotkasiira)
  • Osallisuuskokeilut. Social Media for citizen participation. NMRlipids project. Verkossa julkaistua ei voi varastaa. Tutkijat voisivat julkaista myös ”keskeneräistä”, ei vielä julkaisumuodossa olevaa. (Heli Laine)
  • Yliopistojen kaikki luennot ovat avoimia kaikille. courses.helsinki.fi. (Kimmo Vehkalahti)
  • Demokratia ei ole valtiomuoto vaan tapa olla yhdessä. Rosanvallonilta oppia. (Sanna Ryynänen)
  • Isot itsestäänselvyydet ja uskomukset, talouskasvu, kulutuskulttuuri. Yliopistot ovat osa ongelmaa. Insituutiot uusintavat uskomuksia. (Sanna Ryynänen)
  • Professoriliiton perustamisen (1969) ainoa peruste oli estää henkilö- ja ääni -periaatteen tulo yliopistoihin. (Mika Kallioinen)
  • ”Henkilö- ja ääni -periaatteen vaara täytyi torjua vaikka ulkoparlamentaarisuutta hipovin menetelmin.” (Professoriliiton nettisivut)
  • Tulosajattelun tuominen yliopistoihin 1980-luvulla oli suurin muutos Suomen yliopistojen 380-vuotisessa historiassa. (Mika Kallioinen)
  • Suomen Fyysikkoseura vastusti Suomen liittymistä Cerniin 1991. (Kari Enqvist)
  • Jaottelu tolkkuun tai meuhkaajiin pitää purkaa. Ei voi vetäytyä neutraaliuden taakse. Tieteen pitää mennä päin. (Eeva Luhtakallio, poliittinen sosiologia)
  • Yliopistoa ja tutkimusaiheita luonnehtimaan sosiaalisuus, demokratia, ympäristö, syrjäytyminen, ekologinen sivistys, yhdenvertaisuus, kulttuurimoninaisuus. Nykyvallalle on luotava vastavoimia. (Sanna Ryynänen, sosiaalipedagogiikka)
  • ‘Rohkeus’ tieteenpäivien teemana on epämukava, vieras muotitermi. Rimpuilen ulos palkkatyöstä, väärästä työstä. Suojaudun fiktioon. (Laura Lindstedt)
  • Elämäntyylini ei istu yhteiskuntaan. Se olisi teeskentelyä. (Vuoden nuori taiteilija J. A. Juvani)
  • Taide auttaa tiedettä paremmin ymmärtämään materian maailmaa. Kauppakorkeakoulu / Aalto on äärimmäisen kontrolloitu eikä mahdollista energiakokemuksellisuutta. (Paavo Järvensivu)
  • Nykymaailmassa on alkukantaisen psykologian ainekset: vainoava syyllisyys, antiikin thymos. Marke Ahosen kirjoitus. (Paavo Järvensivu)
  • Rohkeuttamme oli puulämmitteisen mökin ostaminen. Metsäpuutarha, lahopuutarha, rytö, asuntoja pieneliöille, ajattelun avaajia. (taiteilijat Maria Teeri & Janne Nabb)
  • Tutkijan itseymmärryksen muuntuvuus? Voihan uida olipa systeemi mikä tahansa. (Kari Enqvist)
  • Tieteessä häntä heiluttaa koiraa, julkaisupaine. (Kari Enqvist)
  • Tiedelehtien into kokeelliseen julkaisemiseen on vähentynyt. Joutuu kirjoittamaan tiukkojen sääntöjen mukaan, persoonallisen tyylin tuho. (Helmi Järviluoma)
  • Koskettava, kiinnostava, jopa räikeä tiedeviestintä voi toimia syvällisen, pohtivan ja vetäytyvän tieteenteon puolustajana yhteiskunnassa. (Katri Saarikivi)
  • Irti pdf-maailmasta, pdf-tehtaista, digipediaan, kohti universaalia mallia. Julkaisemisen rahavirrat käännettävä, vai pitäisikö yhtiöt vallata. https://doaj.org. (Mikael Laakso)
  • Media jeesustelee, luo myyviä yksilökertomuksia, joneja, fazerinenkeleitä, hyggevilttiä, kokemuksellista totuutta. Jeesustelutarina kollektivoituu, muuntuu uskomiseksi kuin herätysliike, ei väliä onko totta. Jeesustelu on paniikkiimekanismi kaaoksen keskellä, kaikki muka hyvin. Median populismi. Viktoriaaninen Susanna Koski. Sauli Niinistön sanonta ’suuri tarinamme’ luo ulossuljettuja. (Maria Mäkelä)
  • Nuorille on luotava klikkauksia, rahansa media saa nuorilta, tällä on kiire. (Kaius Niemi, HS-päätoimittaja)
  • Ilmiöopetus ja ilmiöppiminen. (yleisökannatusta, mm. Erkki Niskanen)
  • Toislajisuus, toismaailmallisuus, tieteenalojenjälkeisyys, reunalle hakeutuminen. (Maria Teeri & Janne Nabb, Kari Enqvist, Marianne Liljeström, Kristiina Hannukainen)
  • Uskalla hypätä, painovoima hoitaa lopun (Pulkkila-lähtöinen Päivi Törmä)
  • IPCC on epäonnistunut, ei ole välittynyt politiikaksi. (Eeva Luhtakallio)
  • Ilmaston kehitys ei riipu äänestäjistä tai päättäjistä. Kiina on tehokkaampi toimija, siellä ei äänestetä. (Markku Kulmala)


Vastakkainasettelu, kahtiajako
 

Tieteenpäivien puheissa nousee esiin voimakas vastakkainasettelu tiede- ja yliopistopolitiikan sekä toisaalta tiedeväen välillä. Tästä voi tehdä päätelmän, jonka myös mies yleisöstä esitti: yliopisto on pantava uusiksi.

Ylläolevista lainauksista miltei mikä tahansa riittäisi väitöskirjan aiheeksi. Yhden jo löydämmekin, joulukuisen (2018) tohtorin Kristiina Hannukaisen väitöksen ‘Tutkijakoulutus, tieto ja tutkijuus tietokapitalistisessa hallinnassa’.



Mummohypoteesi vastaan strategiat


Virpi Lummaa, Johanna Ivaska, Minna Palmroth, Helmi Järviluoma, Eeva Luhtakallio, Anna-Liisa Laine, Jari Kaukua, jokunen muu. He ovat onnistuneet puijaamaan European Research Councilia (ERC). Miten se tapahtui? Äitiyslomalla, yksinhuoltajana, sapattivapaalla, etäällä tieteen poliittisesta ohjauksesta, kaukana Akatemiasta, Strategisesta neuvostosta, ministeriöstä (OKM), valtioneuvostosta sekä vaikuttavuus- ja tulosvaateista.

Virpi Lummaa kertoi keksineensä mummohypoteesin tarvitessaan mummon apua lapsen hoidossa. Aineiston keruussa meni kuulemma 5 vuotta, kirkonkirjojen selaus 1700-luvulta alkaen, sukupuut, mummojen vaikutus lastenlasten lukumääriin. Sattumoisin verrokiksi löytyi elefanttien sukupuut. Tällaista on tiede Euroopan huipulla (ERC). Ei siihen tarvita valtioneuvoston, Akatemian tai strategianeuvoston tematisointia.

Vastaavalla otteella olivat syntyneet Minna Palmrothin avaruusaiheet, tiedeyhteisöjen mielestä mahdottomia tutkittaviksi, ehkä 10 vuoden päästä, rahaa ei antanut Suomi, ei Akatemia mutta ERC antoi. Suomessa ylikilpailutettu ja poliittiseti ohjattu rahoitus on vanhoillista, sanoivat tutkijat. Helmi Järviluoma kypsytteli ERC-aiheen metsien keskellä, pyhällä selällä, sapattina. Pari kertaa olen kuunnellut Anna-Liisa Laineen näkemyksiä tutkimustyöstä. Tiedeakatemian esitelmässään Laine tuomitsi aiheen sitomisen tulokseen ja vaikuttavuuteen. Tutkimustyö on idean hiomista, etsimistä, tutkimus voi myös harhailla, löytää uusia kysymyksiä, lähteä sivupolulle. Tutkimus ei ole strategiaa. Yliopistot kuolevat strategioihinsa, joihin OKM ne omavaltaisesti pakottaa, kiristyskeinonaan yliopistolain 49 §.

Suomen tiedemaailma on sisäsiittoinen ja etujaan varjeleva. Fyysikkoseura vastusti Suomen liittymistä Cerniin peläten omien rahojensa vaarantuvan, muistutti Kari Enqvist. Tänään Professoriliitto vahtii, ettei tieteellisen julkaisemisen ”laatu” saa laskea julkaisumarkkinan muutosten myötä. Aiemmin, 50 vuotta sitten Professoriliitto taisteli ”ulkoparlamentaarisuutta hipovin menetelmin” henkilö ja ääni -periaatetta vastaan. Kuinka olennainen on tieteen laadun kriteerinä pidetty tieteilijöiden viittailut toisiinsa? Ammattikuntaa rajaava ja säilövä vertaisarviointi sai tieteenpäivillä tuomion monesta suusta. Entä rahoituksen rajaaminen ennalta määriteltyihin teemoihin? Kilpailutus jota Suomen Akatemian pääjohtaja Heikki Mantila puolustaa herännäisjohtajan lailla (tiedebarometrin julkaisu 2019, video jota ei löydy).



Ilmiöyliopisto  


Jyväskylän yliopistossa on kielletty käyttämästä sanaa oppiaine. Näin kertoi filosofian professori Sara Heinämaa seminaarissa Kielen rappio, totuuden tuho 2.11.2018. Muinoin kieltoja antoi Venäjän tsaari. Tänään tsaari asuu yliopistolla. Sananvapaus oli ja meni.

Tieteenpäivillä parikin paneelia pohti ilmiöoppimista ja sen suhdetta tieteenaloihin. Näkemykset menivät ristiin, paini suli kompromissiksi. Yleisön joukosta ilmiöoppimista ehdoteltiin muutaman kerran. (Yllättäen 1970-luvun poliittiset opintokerhoilijat, tämän päivän professorit linnoittautuivat tieteenalojensa suojiin.)

Mitä on ilmiö? Mikä ilmenee? Peittääkö ilmiö jotain? Onko ilmiö fenomenologiaa? Miten asiaintila näyttäytyy? Onko ilmiö kokemuksellisuutta, mielivaltaista valintaa, peräti populismia? Slunga-Poutsalon sanoin: asia on niinkuin näyttää. Filosofian professori Sara Negri sanoi taannoin että hän ei usko mitään mikä ei ole loogisesti johdettavissa hyväksyttävistä perusteista.

Kuu pimeni ja punersi. Mahtava ilmiö! Kautta historian pimennykset ovat luoneet pelkoa, paniikkia, kaaosta. Ilmiö - mikä tahansa - on satunnainen, perusteeton, logiikkaa vailla, epätieteellinen, vallan ja mielivallan metodi niin kauan kuin tapahtuman tieteellinen selitys on tuntematon.

‘Ilmiö’ on yhtä aikaa hyvä sekä petollinen käsite. Ns. tavalliselle ihmiselle maailma näyttäytyy sekopäisena, tieteilijät mumisevat latinaa jolla ei ole yhtymäkohtaa kansalaisen kokemaan. Ekonomisteilla ja poliitikoilla on oppiaineensa ja fraseologiansa, jotka menee yli ja ohi. Tieteen alat ovat lukkiutuneet termistöihinsä (mikähän sana tämäkin on, termistö). Myös tieteilijät itse ovat tuuliajolla, maailma näyttäytyy kompleksisina, viheliäisinä ongelmina joihin ratkaisuja löytävät vain tieteilijät - niin he väittävät eli etupolitiikkaa tämäkin.

Maailman sekopäisyys vaatii tieteellistä ja taiteellista kirkastamista. Tässä mielessä ilmiöyliopistolle on tilaus. Ilmiöt täytyy palastella ja palautella ymmärrettäviin lähtökohtiin, alustoihin, syntyperustaan. On mentävä ihmismittaisen kokemisen ja ymmärtämisen tasolle. Miten?

Varoittavia esimerkkejä löytyy. Ilmiöillä voidaan tarinoida ja jeesustella miten tahansa.

Ilmiötarinointi on pesiytynyt humanistisiin ja yhteiskuntatieteisiin. Akatemian Strategianeuvosto erikoistuu ilmiötieteeseen, ei niitä purkaakseen vaan niillä ratsastaakseen. Käytän esimerkkinä Neuvoston rahoittamaa julkaisua ‘Kaupungistumisen käännekohdat’. Sen on laatinut Demos Helsinki osana URMI- ja BEMINE-nimisiä hankkeita.

‘Kaupungistumisen käännekohdat’ sanoo itse näin: kuvaamme ympäröivän maailman ilmiöitä, keskeisiä ilmiöitä. Skenaarioidemme taustalla on ”näyttää siltä että” -tietoutta. Skenaariot laadittiin sidosryhmien ja kumppanien kanssa. Demoksen tutkija Otto-Wille Koste kertoi 15.1. Tulevaisuuden tutkimuksen Seurassa, että skenaarioita miettimään koottiin seminaariin kahdeksi päiväksi 80 asiain tuntijaa sidosryhmistä ja kumppaneista - eipä ihan pikkujuttu, keitähän lie kumppanit olleet. ”Näin me seminaarissa päädyimme näkemään”, sanoi Koste.  - Liekö metodina ollut em. Negrin logiikka?

Tulevaisuuden tutkimuksen seurassa Demoksen julkaisu sai vastaansa moninaista kritiikkiä. Mitkä teidän lähtökohtanne olivat? Mihin perusteisiin skenaarionne nojaavat? Löytyykö perustoja, ‘aksioomia’, mistä lähdette liikkeelle? Mistä suunnasta ilmiöitä katsotte? Kuka ilmiöt valitsi? Viittauksia ilmiöiden syntyhistoriaan ei julkaisussanne ole (tämä oli Heikki Loikkasen yksi huomautus). Ovatko skenaarionne maailmankuvallisia, ideologisia? Järkyttävintä oli Demos-tutkijan suhtautuminen näihin kysymyksiin: hän torjui kaiken, kaiken, kaiken. - Tällainen on pelottavaa. Kun heittää sanan ilmiö, voi nähdä maailman miten haluaa tarvitsematta kuunnella muita. Poliittisperäinen tutkimusrahoitus (STN, Akatemia) ja sen oheismenettelyt - kumppanit, sidosryhmät, asiantuntijat, seminaarit, vuorovaikutus, viestintä, julkistukset, iltapalat, some-mainonta - ruokkii mukanaolijoiden itsetuntoa, kaikkitietävyyden tunnetta, kritiikin torjuntaa, lopulta ylimielisyyttä. Pelottavaa. Epätiedettä tieteen nimissä.

Tulevaisuuden tutkimuksen seurassa kerrottiin toisestakin STN-rahoitteisesta hankeryppäästä, ketterästä kaupungista, Tampereen skanskoista ja yiteistä. Ryvästä mainostettiin myös tieteenpäivillä, saman esitelmöijän toimesta. Hankkeessa tuotekehitellään uusia rakentamiskohteita Tampereen rakennusfirmoille, YIT ja YH, SRV, rannan hiedalla. Markkinointia eläytetään päivätansseilla näyttelijäin ja vetäjien kera. Robotti tyydyttää rakastajan kaipuun. Hankejohtaja mainitsi ohimennen BMV:lle ja Attendolle avautuvan markkinan. Tutkijan tietämys alueen historiasta vaikutti olemattomalta. ”Mikähän se Näsijärveä pilannut firma oli, oisko ollu  metsäboard”, tutkija aprikoi. Tietääkseni firmat olivat Serlachiuksen sellutehdas ja Haarlan paperitehdas (ohimennen sanoen: Näsijärven pohjalietteestä löytyy allekirjoittaneenkin kädenjälki, epäonninen pulperimies).

Onko yliopistolla oikeus käyttää kaiken kansan varoja yhden kaupungin hankkeisiin, kaupungin etupolitiikkaan ja markkinoiden luomiseen firmoille? Eikö tutkittavaksi löydy vähemmän ilmiölähtöisiä kysymyksiä? Miksi Akatemia, STN ja tieteilijät eivät ota tutkittavakseen vuosikymmeniä harrastettua maan ylimääräisen arvonnousun omimista kaupungeille ja siirtämistä asuntojen hintoihin ihmisten maksettavaksi, urbaani saalistuspolitiikka?

Kuinka vankka pohja on tieteellä, jos mikä tahansa substanssimääre tai ilmiö (kaupungistuminen) asemoidaan tieteen perustaksi? Kyse on kehittämistyöstä,  jonka sisälle piiloutuu intressejä. Yliopisto ja tiede alenevat tuotekehittelyksi. Tampereen yliopiston aika on ohi, historia päättynyt.

Akatemian Strateginen neuvosto (STN) näivettää yhteiskuntatieteen.



Tutkijan itsekuva Kristiina Hannukaisen väitöskirjassa


Hannukaisen väitöskirjasta löytyy pienelläkin selauksella yliopistolaisen itsekuvan määreitä:

  • hukassa oleminen, hämäryys, tiedottomuus, ajopuu, odotustila (s115).
  • kun kaikki on epävarmaa, silloin me ollaan kaikkein kuuliaisimpia. (116)
  • tietokapitalistisen hallinnan tavoitteiden ja toimintatapojen kyseenalaistaja (116)
  • kykenevyyden näytteleminen (117)
  • diskurssitaituruus (117)
  • omaehtoinen reunoilla oleminen (118)
  • jatkuva taisteluvalmius (119)
  • etsitään vaihtoehtoja vaihtoehdottomuudelle (119)
  • koko ajan esitetään ja ‘tullaan joksikin’ (120)
  • omia polkujaan kulkeva kyynikko (98)
  • taktikoiva opportunisti (98)

Yliopisto pakottaa reunalle. Miksei saman tien astuisi ulos. Jääköön yliopisto. Jääköön valtion monopolisoimat tutkinnot. Jääköön tohtorius. Yhtä hyvin voi väitellä ihmisten parissa tai sosiaalimediassa, kadunkulmassa Homeroksen lailla. Kannattaako vanhoilliseen, elitisoituneeseen yliopistoon kiinnittyä. Laura Lindstedtin sanoin: rimpuilen ulos, hakeudun fiktioon. Fiktio, mielikuvitus, joka Hararin mukaan erottaa ihmisen eläimistä, on kulttuurin perusta ja elinvoima.

Sosiologisesta (sosiaalisesta) mielikuvituksesta sai voimansa jo C. Wright Mills joka nyt on uudestisyntynyt Suomessa: Juha Suorannan kirja sekä Suvi Salmenniemen virkaanastujaisluento 2018.



Tiedemaailman valtalukko - Suomi on Unkari


Se mitä tänään tapahtuu Unkarissa - yliopistojen poliittinen alistaminen - on tapahtunut Suomessa vaiheittain jo aiemmin. Unkari seuraa Suomea.

Suomen tiedemaailmaa jäytää jättimäinen valtalukko. Lukon ydin on OKM:lle keskitetty rahanjakovalta, yliopistolain 49 §. Valtalukon muista osapuolista osa on mukana tieten tahtoen (yliopistojen hallinto, rehtorit, Unifi), osa pakotettuina ja valtakuvion kokonaisuutta tunnistamatta. Pakotettuja ovat erityisesti yliopistojen tutkijat ja muu henkilöstö. Hämähäkkimäisin sitein heidän toimeentulonsa on sidottu vallan seitteihin. Heidät voidaan koska tahansa todeta poisheitettäväksi ylijäämäksi. Traagisinta on seitin sisällöllinen vaikutus tutkimiseen, tieteen ja opetuksen sisältöihin. Tämä on koko ihmisyhteisöä, niinsanottua kansaa koskettava asia. Kansan yliopistoa ei enää ole. On talouden ja politiikan ylätasojen kanssa veljeilevä yliopisto.

Kuinka on mahdollista että yksi ministeriö ja sen muutama virkamies, kansliapäällikkö etunenässä, itsevaltiaina jakelee miljardien koulutus- ja tiederahoitusta? Tämä ei ole demokratiaa, tämä ei ole liberaalia demokratiaa, tämä ei ole minkään sortin demokratiaa. Tämä on eliittien keskitettyä valtaa. Tuo valta ei ole oikeutettua, ei vaikka olisi lailla lukittu. Kuinka tällainen mekanismi on voitu luoda? Keskeisin luomistapahtuma oli yliopistolaki 2010, kruununa lain 49 §. Ministeriö, yksi ministeriö jakelee miljardien pottia tuosta vaan kuin namuja taskusta. Olethan kiltti, onhan strategiasi oikea, täyttyyhän tulostavoite, muistathan raportoida. Löytyykö Suomen julkishallinnosta tai yhteiskunnasta toista näin omavaltaista vallan keskittymää? Ehkä Nokia oli sellainen, ilmankos se mätäni ja hajosi. Ministeriö ei mätäne. Tiedemaailman pääjohtajat VTT:n johtajasta alkaen aloittavat Tiedebarometriä julkistettaessa puheenvuoronsa kumartaen sanoilla ”kunnioitettu kansliapäällikkö”. Putinismia, hyi saatana.

Rahanjakovalta mahdollistaa yliopistoihin, tieteeseen, tutkimukseen, tutkimusteemojen muotoiluun ja rajaamiseen, tiedemaailman henkilöstöön kohdistuvan painostuksen, pakottamisen, kiristyksen. Historiallisesti ja tieteenfilosofisesti lie ainutlaatuista ja kestämätöntä se, että valtio ja sen poliittinen johtajisto, virkakunta ja elinkeinoelämä on tieteen ylin hallinto ja sisältöjen ohjailija. Tiede ei ole vapaa. Tilanne on laiton, perustuslain vastainen. Unkarin Orban saa mallinsa Suomesta.
 
Itä-Suomen yliopiston historian professori Jukka Korpela kiteytti ongelman ja sen ratkaisun osuvasti: ”Tutkijoiden pitäisi astua tästä pelistä pois. Se tuskin onnistuu moneltakaan ennen kuin nykyiset rahoitusjärjestelmät puretaan.” (HS 11.1.2019)

Tieteen liepeille on länsimaissa kietoutunut mitä erikoisimpia rahastusmekanismeja. Tutkijain ura ja toimeentulo kietoutuu, paitsi nukketeatterimaiseen tutkimusrahoitukseen, myös tiedekustantajien liiketoimintaan (tuotto yli 30 %). Kietoutumaa tuetaan kansallisin toimin: tiedejulkaisujen pisteytys,  jufo, vertaisarviointi, tiedeväen sisäinen hierarkia, professoriliiton valtapolitiikka, maallikoiden määrittely vähemmän vakaviksi, tiedeviestinnän yksisuuntaisuus, kumppanien ulossulkeva valikointi (Demos, Sitra, Etla, UPI, yritykset), tieteen laadun kriteerit, poliittiset neuvostot, yliopistojen hallinto.

 


Demokratia ei ole valtiomuoto vaan yhdessä tekemistä


Otsikon lause oli tieteenpäivien suurin viisaus. Sen lausui sosiaalipedagogiikan lehtori Sanna Ryynänen Itä-Suomen yliopistosta.

Demokratian olemusta ei tieteenpäivillä juurikaan pohdittu, paitsi niinsanottuna populistisena kriisinä. Miksi näin? Eikö asia kiinnosta tiedeväkeä ja yliopistoa? Johtuuko tämä siitä että yliopisto itsessään on epädemokraattinen valtarakenteeltaan, sisäisenä ja ulkoisena kuplautumisena ja yhteisöllisyyden murentajana.

Mitähän politiikan tutkijat mahtavat tehdä? He hyökkäävät. Kohteikseen he löytävät ymmärtämättömän kansan, populismin ja huuhaan. Jopa yliopiston rehtorit, rehtorien neuvoston Unifin puheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen heittelee televisiossa käsitteitä huuhaa ja populismi (Ylen aamutv 16.1.). Ansaitseeko tällainen tieteily arvostusta? Olisitte tulleet kuuntelemaan Maria Mäkelän esitelmöintiä tarinoinnin vaaroista. Media, esimerkiksi Helsingin Sanomat jeesustelee (huuhailee), todisteli Maria Mäkelä. Mikä ero on jeesustelulla, huuhaalla ja populismilla? Kertokaa, rehtori Mönkkönen, kertokaa, Johanna Vuorelma, kertokaa, kaikki muut. Mikä ero on huuhaalla ja jeesustelulla? Tuollaisine puheinenne te itse olette huuhaa. Tieteeseen kuuluu pyrkimys täsmällisiin käsitteisiin. Kuinka täsmällinen käsite on huuhaa?

Helsingin Sanomat kirjoitti tieteenpäivien aikana aukeaman verran huuhaasta ja tieteilijöiden - Risto Ihamuotila, Kari Enqvist, Johanna Vuorelma - julistamasta hyökkäyksestä huuhaata vastaan. Tunnettu professori kolumnoi taannoin viemärirotista. Siinä on nykytieteilijöiden kansa-suhde, rottia me ollaan. Mahtaako hävitä eugeniikalle?

Euroopasta löytyisi mallia toisenkinlaiselle politiikan ja demokratian tutkimukselle. Leuvenin yliopiston professori Clement Fontan tutkii finanssietiikkaa, kuinka EKP:n toiminta on ongelma demokratian kannalta (Kauppalehti 10.12.2018). Mihin tieteen hyökkäys pitää siis kohdistaa: huuhaahan, populismiin vai finanssivaltaan? Mikä on arvauksenne, rehtori Mönkkönen, mikä on arvauksenne,  asiain tuntija Vuorelma?

Vielä kerran pitää kiittää Sanna Ryynästä. Hän mainitsi Rosanvallonin, olisi voinut mainita myös Rancieren.

Populismi- ja paskapuhevihaan lukkiutuneet tieteilijät ja toimittajat hokevat liberaalin demokratian hyvyyttä. Mikä on sisältö, ei pelkkä muoto. Demokratia ei ole valtiomuoto. Liberaali demokratia on valtiomuoto.

Kokeilevaa demokratiaa yliopistoväki voisi harjoitella arkityössään. Tieteen metodi on avattava ja  demokratisoitava, ehdottaa kolleganne Katri Saarikivi. Kuka tahansa voi olla vertaisarvioija, hän jatkaa. Siinä teille projekti, uitavaksi.



Yliopisto ja niinsanottu kansa - kumpi kummalle, kuuntelee joku


”Tiede on säänneltyä. Kuka tahansa voi julistautua tutkijaksi, mutta tiedeyhteisön ulkopuolisia ei oteta samalla tavalla vakavasti.”

 - Noin johdatteli paneelin vetäjä Helsingin yliopiston viestinnän professori Esa Väliverronen. Paneelin otsikko oli Tieteen vapaus ja tutkijan sananvapaus. Väliverrosen kohdalle tuli päivien suurin huutomerkki. Meitä ei oteta vakavasti.

Väliverrosen verrokiksi on helppo nostaa useampikin toisinnäkijä tai tieteen pyrkimys: avoin tiede, sosiaalinen tiede, kansalaistiede, lukuisa joukko yllämainituista, Sotkasiira, Saarikivi, Ryynänen, Luhtakallio, molemmat Laineet, Lummaa jne.

Miksi tutkija on twitterissä? Mainostaakseen itseään ja asiantuntemustaan, sanovat Pekka Isotalo ja Pekka Aula. Tutkijain twitteröinti on yksisuuntaista ja sisällöltään mainontaa, siinä mielessä tyhjä.

Anu Kantola kysyi, säilyykö Suomessa ”laadukas julkinen tila”. Viestinnän professorin mukaan Suomen media on laadukas. Kantola murehti kun media on nyt tiukoilla (taloudeltaan). Kantola todisti muutakin: ”Suomi on valtava menestystarina taloudellisesti. Ihmisten liikkuvuuden myötä maalaistytöstä tuli Helsingin yliopiston professori (tarkoitti itseään). Nyt on taas uuden hyvinvointiprojektin aika.”

Tuollaista puhetta kuullessani en usko tieteen objektiivisuuteen. Tiedettä määrittää omakohtainen kokemus ja lipova suhde valtaideologiaan. Kantola on professori. Kantola on Helsingin Sanomien kolumnisti. Yle-gallupin mukaan Kantola lukeutuu viiden viisaimman joukkoon. Kaisa-talolla kuuntelin taannoin Kantolan tarinointia kirjastaan Matala valta (muistankohan nimen oikein). Tarinointi vierastutti, pinnallista ja myötäsukaista. Samalla tavalla vierastutti Kantolan puhe tieteenpäivillä: ”taloudellinen menestystarina .. ihmisten liikkuvuus”. Joillekin ihmisille tai ihmisryhmille tuo on ollut mielen ja terveyden vievää tragediaa, mistä yliopiston kuplaväellä ei ole aavistustakaan. Kehuvat omaa hyvinvointiaan ja vakavastiotettavuuttaan.

Mitä kertoo se, että eliittihenkiset Esa Väliverronen ja Anu Kantola ovat molemmat Helsingin yliopiston viestinnän tutkimuksen oppialalta? Mitä rakenteita tällainen oppiala pitää yllä? Keitä nostaa, keitä pitää vähemmän vakavasti otettavina, minkä median taloudesta olla huolissaan? Kantola johtaa Suomen Akatemian Strategisen neuvoston kuilut ja kuplat -hanketta. Kuka on kupla? Kuka on kuilu? Välillä tulee tunne, että kuplia ja ilmiöitä tutkiessaan tiede panee ihmisiä halvalla.



Se mitä ei ole voi jäädä huomaamatta


Mihin on tieteenpäiviltä kadonnut filosofia ja filosofinen epäily, skeptisismi? Tapana aiemmin on ollut tarjota ellei muuta niin edes akateemikko Niiniluodon pintasilaus, rajansa kaikella. Vieläkö looginen epäilijä Negri opettaa Suomessa, ei näy häntä päivillä? Olisi mukava kuulla homeerista väittelyä, platonista dialogia, millsiläistä mielikuvitusta.

Missä on talousfilosofia? Gaudeamuksen kirjakaupassa Vuorikadulla Talous ja filosofia -kirja kuuluu tänäänkin myydyimpien kirjojen kärkeen. Kiinnostusta siis olisi. Tieteenpäivillä talous vilahti vain yrittäjyyden ja riskinoton näkökulmasta, esittäjinä takuuvarmat tieteilijät, vartiaiset. Kansan talous ei taloustieteilijöitä elähdytä. Muinoin oli oppiaine nimeltä poliittinen taloustiede, vai mikä sen nimi oli. Tänään tieteenpäiviltä löytyi poliittisen sosiologian oppiaine, kantajanaan ERC-rahoitteinen Eeva Luhtakallio. Tieteen kärki liukuu sosiaaliseen. Ekonomistiikka marginalisoituu. Tämä on kiintoisa ilmiö, ilmiö.

Filosofinen ajattelu kuihtuu Suomesta samalla tavalla kuin myöhäisantiikin Kreikassa, mistä ERC-rahoitettu Jari Kaikua esitelmöi.  



JATKO-OSAT:


 Osa aikomastani jää vielä sanomatta. Työotsikoita ovat:

 - Yliopisto kirjoittaa voittajien historiaa

 - Tiedevallan makjavellismi, turhamaisuuden markkinat

 - Median jeesustelu ja uusherännäisyys

 - Eikö tiedeväen sanankäytöllä ole rajoja?

 - Twitter, niinsanottu tiedeviestintä ja ns. tiedeneuvonta

 - Tieteenpäivien merkitys ja jälki - kaikki katoaa

 - Taide näkee toisin

 - Ylijäämäihmiset ja paot, mitä tiede havaitsee, mitä kysyy

 - Tieteilijän oma kokemus ja näennäisobjektivismi



LÄHTEET JA LUKEMISTO (vapaassa järjestyksessä)


Tieteenpäivien ohjelma

Katri Saarikivi: Tiede toimii vain jos siihen osallistuvat kaikki. Yle-kolumni 9.1.2019.

Katri Saarikivi: Rakkauskirje tieteelle ja siitä tunteella puhumiselle. Puheenvuoro tieteenpäivien Rohkeus olla hiljaa -paneelissa 12.1.2019.

Nyt tulee vastaisku huuhaalle. HS 9.1.2019.

Jukka Korpela: Tieteestä on tullut julkisuuspeliä. HS 11.1.2019.

Mika Kallioinen: Professoriliiton kolme vuosikymmentä (jarrutuspuheet eduskunnassa)

Tapahtuipa eräänä vuonna (Professoriliiton jarrutuspuheet eduskunnassa 1970)

Professoriliiton nettisivut

Jukka Mönkkönen, Ylen aamutv 16.1.2019.

Kristiina Hannukainen: Tutkijakoulutus, tieto ja tutkijuus tietokapitalistisessa hallinnassa. HY Kasvatustieteellisiä tutkimuksia 39. Väitöskirja.

Clement Fontan. Keskuspankin omatunto. Haastattelu Kauppalehdessä 10.12.2018.

Demos Helsinki: Kaupungistumisen käännekohdat.

Marke Ahonen: Konfliktin kolmas osapuoli: Thymos antiikin ajattelussa. Niin & näin 4/2018. 

Jussi Välimaa: Opintiellä oppineita (yliopistovallan vaiheet). University Press of Eastern Finland.

Juha Suoranta & Sanna Ryynänen (2014): Taisteleva tutkimus

Juha Suoranta (2017): C. Wright Millsin sosiologinen elämä

Suvi Salmenniemi: Sosiologinen mielikuvitus ja toivon politiikka (virkaanastujaisluento). Tieteessä tapahtuu 4/2018.

Seminaari 2.11.2018 Kielen tuho, totuuden rappio.


* * *

Tieteenpäivien tilaisuudet joihin osallistuin ja joista kirjoituksen alun lainaukset on poimittu:

ERC - tutkijoille jotka kulkevat omia polkujaan
Kannattaako Suomessa olla tieteellisesti rohkea ja tehdä riskitutkimusta
Haastaako ilmiölähtöisyys oppiainesidonnaisuuden?
Tieteenpäivien avajaiset
Suomen Akatemian aamukahvit - aiheena palkitseminen tieteessä
Suomen Akatemian aamukahvit - aiheena arktinen alue
Suomen Akatemian aamukahvit - aiheena ilmasto
Tarvitaanko rohkeutta, jos vakiintuneet tieteenalat eivät tue omaa tutkimusalaa?
Rohkeus uudistaa korkeakouluopetusta
Professorin työ - jatkuvuuksia, muutoksia ja käännekohtia
Tieteen vapaus ja tutkijan sananvapaus
Totuuden jälkeinen aika
Moraalinen rohkeus (osin)
Kansalaisrohkeus (kahdelta panelistilta katosi rohkeus tulla paikalle)
Terveyspolitiikan taistelukenttä
Rohkeus olla hiljaa
Taigan ja tundran tarina - geenit, kielet ja kulttuurit pohjoisessa Euraasiassa
Mikä on rohkeaa taiteessa?
Rehtorin vastaanotto

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän aveollila kuva
Antero Ollila

Arvelen blogin asian menevän tavallisten kansalaisten hilseen yli. Pelkästään terminologia ja lyhenteet eivät aukene suurelle osalle lukijoita. Blogin kohderyhmänä ovatkin akateemiset tutkijat ja heihin liittyvät sidosryhmät. Joskus vuosia sitten akateemisen oppiarvon saaneet ihmiset eivät mielestäni tiedä tämän päivän todellisuutta, missä akateemiset tutkijat elävät.

Olen itse maistellut akateemista tutkimusta 70-luvulla lisensiaattitutkinnon suorittamisen merkeissä ja muutaman julkaisun tehneenä. Nyt olen eläkeläisenä tehnyt ilmastonmuutosalan tutkimusta vuodesta 2011 lähtien ja saanut omakohtaista kokemusta mm. vertaisarvioinnista ja tieteen kuppikunnista. Ilmastonmuutostiede on pitkälle politisoitunut IPCC:n johdosta, joka on ottanut itselleen totuuskomission roolin. Jos et ole samaa mieltä IPCC:n kanssa, sinut leimataan ilmastonmuutoksen kieltäjäksi eli toimitaan kuten politiikassa: leima otsaan ja asia on sillä hoidettu.

Maallikot tuntuvat ajattelevan, että tiede se on vielä yksinkertaisen ja rehellisen toiminnan alue. Kun tutkija on saanut tutkimuksensa julkaistua, niin asia on sitä myöten selvä. Ei se ole niin. Ensinnäkin on hyvin vaikea saada ulos vertaisarvioitua tutkimustulosta, jos se ei ole jonkin tieteen kuppikunnan aluetta. Jos on, niin silloin homma onnistuu valitsemalla vertaisarvioijat samasta kuppikunnasta. Periaate on, että kun puollat minun tutkimustani, niin kyllä sinäkin sitten saat omat tuloksesi julkaistua. Ja julkaisuhan on kaiken perusta nykyseissä yliopistomaailmassa. Määrä on mennyt kirkkaasti laadun ohi. Maailman arvostetuin tiedelehti Nature teki oman tutkimuksensa (otos yli 2000 tutkijaa), jossa 70 % tutkijoista ilmoitti, että he eivät pysty toistamaan muiden julkaisemien tutkimusten tuloksia. Jos näin kävi luonnontieteen alueella, mikä onkaan tilanne humanistisissa tieteissä?

Kahelin toi hyvin esiin, kuinka yksi ministeriö ja kansaliapäällikkö kontrolloi, mitä Suomessa tutkitaan. Tätä valitusvirttä olisi helppo jatkaa, mutta en lähde siihen. Sen sijaan kysyn Kahelinilta, mikä on sinun ratkaisusi tähän ongelmaan? Tutkijoilla ei ole rahaa ja se tulee käytännössä joko yliopistojen ja/tai yritysten kautta. Kenen pitäisi ratkaista ja päättää, mitä tutkitaan? Se on minusta blogisi yksi keskeinen huolen aihe.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Antero Ollilalta asiaan menevä kommentti. Jotain voisin yrittää jatkaa...

Hilseen yli meno. Ehkä jossain määrin näin on. Toisaalta kun esitelmiä kuunteli ja lopuksi yleisö sai tehdä pari kysymystä, hämmästyin monta kertaa, kuinka hyviä kysymyksiä ihan tavallisen näköiset ihmiset osasivat tehdä. Enhän minä uskalla kysyä mitään kun en osaa noin hyvin asiaa muotoilla ja ilmaista ja noin erikoista näkökulmaa nostaa esiin. Tuon perusteella ei "tavallinen kansa" tyhmää ole, seuraavat asioita (tieteellisiäkin) terävästi ja on näkemyksiä. Usein esitelmöitsijät, professoreita mitä milloinkin lienevät, ilahtuivat yleisön kysymyksistä ja innostuivat miettimään ääneen.

Tuo tieteen kuppikuntaistuminen ja tutkijain vaikea asema esim. suhteessa julkaisemiseen on oikeasti suuri kysymys. Tuo järjestelmä on lyötävä hajalle. Pientä poreilua juuri nyt lie menossa, kun yliopistot ym neuvottelevat irtipääsyä kv julkaisuyhtiöiden pakkopaidasta. Myös monesta esitelmöitsijästä huokui kapinahenki ja into luoda tutkijaystävällisempiä ja avoimempia julkaisemistapoja.

Ollilan viimeinen kysymys on olennaisin. Tutkijoiden ja tutkimustyön alistaminen rahan myöntäjälle tai "työnantajalle" ei ole vain yliopistosektorin asia. Sama malli on systemaattisesti ja pakolla, väkivalloin levitetty 1980-luvulta alkaen mm. koko julkishallinnon läpi. Työtä ei enää tehdäkään kansakunnalle vaan välissä on joku "työnantaja" jolla on työn sisällön suhteen kaikki valta. Näin siis myös julkisissa tehtävissä. Minä en tällaista ole koskaan hyväksynyt enkä koskaan hyväksy enkä sellaiseen ole alistunut (niinpä olinkin sivuraiteella, myös VTV:ssä). Sen oikea nimi on oikeudeton vallankaappaus. Niin myös yliopistoissa ja julkisessa tutkimustyössä.

Tilanteen korjaus lähtee mielestäni ensinnäkin käsitteellisestä selvennyksestä. Julkinen työ on julkista työtä ja kaikelle kansalle tehtyä. Jos siinä jotain "työnjohtoa" on välissä, niin voiko se muualta tulla kuin perustuslaillisen vallankäytön kautta, toisin sanoen poliittinen järjestelmä, eduskunta ja eduskunnan alainen hallinto, jonka toiminta kaikilta osin on lakiin nojaavaa. Jokainen (julkistehtävän) työntekijä, yliopiston tutkija ym ymmärtää itse mikä on hänen tehtäväkuvansa ja moraalinen haasteensa kansakunnan palvelijana eikä ota vastaan käskyjä oikeudettomasti väliin tuppautuneelta "työnantajalta" ("sivistystyönantajalta"). Erillistä työn antajaa ei ole olemassa.

Yliopistossa ymmärtääkseni aiempi järjestelmä jossa henkilö, tutkija, opettaja oli ns. virkasuhteessa, eikä tarvinnut koko ajan pelätä ja yliopiston rahoitus oli suurelta osin tai kokonaan ns. perusrahoitusta lie se tie jota edeten nykyinen pienen piirin (virkakunnan, OKM:n, rahanripottelijoiden) valta poistetaan. Tämä samainen valtapiiri (OKM, akatemia) hamuaa koko ajan kilpailutusvaltaa lisää. Juuri nyt asia on ollut esillä korkeakoulujen rahanjakomallia taas kerran muutettaessa. Mallin muutos on pientä hivutusta, muutama prosenttiyksikkö lisäkilpailutuksen, tulosperusteisuuden, strtagiarahoituksen suuntaan, mikä lisää mainittujen piirien itsevaltiutta. 5 vuotta eteenpäin ja taas tehdään samansuuntainen hivutusmuutos. Päädytään siihen että Suomessa on tiedediktatuuri. Jotakuinkin se on todellisuutta jo tänään. Unkaria moralisoidaan mutta ollaan hiljaa siitä että sama tapahtuu Suomessa, peitellyimmin keinoin.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Ei Kahelinin kirjoitus mennyt n.s. "yli hilseen" ainakaan minulta. Siis luulen sen ymmärtäneeni ihan vaikka akateeminen "ura" on jäänytkin vain muutamaan avoimen korkeakoulun kurssiin.

Olen Kahelinin kanssa samaa mieltä, että ymmärrtyksen raja ei mene akateemisuuden mukaan vaan sen mukaan mistä kukin on kiinnostunut ja mitä vaivautuu kontemploimaan.

Käyttäjän aveollila kuva
Antero Ollila

Osittain tarkennan sanomisiani ymmärtämisestä. Kyllä tavalliset ihmiset ymmärtävät aika monimutkaisia syy-seuraus-yhteyksiä. Arvelen, että akateemisen maailman meininki on niin kaukana tavallisen ihmisen kokemuksista, että siellä vallitseva tilanne ei helpolla aukea. Annan Kahelinille tunnustusta, että hän avaa asiaa varsin hyvin.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Totta tuokin Ollilan tarkennus. Olen ollut huomaavinani joillakin akateemisilla tarvetta diskurssikeekoilulla differentioida itseään alempiarvoisina pitämistään. Saapasnahkatorniin kiipeämiseksikin sen kai voisi mieltää. No, torneista näkee kauemmaksi mutta varpaat on silloin tukevasti irti maasta.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Palaan vielä Ollilan ensimmäiseen huomioon eli siihen että kirjoitukseni kohderyhmänä ovat akateemiset tutkijat ja ns. sidosryhmät. Osin näin lienee. Mutta se johtuu siitä että minua tämä tieteenpäivien käytäntö ja esitelmöitsijäin rooli harmittaa, miltei säälittää. Näkee että moni tulee puhumaan ja valmistautuu antaumuksella. Mutta mitä siitä jää jäljelle? Mikä on tieteenpäivien ja vastaavien tapahtumien merkitys ja jälki. Osa esitelmistä toki videoidaan ja niitä voisi katsoa jälkeenpäinkin, mutta moniko jaksaa katsoa. Useimmat esitelmät ja keskustelut katoavat taivaalle. Ehkä jonkin ihmisen mieleen jää pienen pieni jälki, jos sitäkään. Vai ovatko tieteenpäivät yliopistoväen performanssi, hetken aikaa saa esiintyä ja päteä. Vähemmän vakavasti otettava kansa kuuntelee ja ihailee silmät pyöreinä.

Jotain ytyä tähän voisi kehittää.

Minua kiehtoi ajatus että kootaanpas kirjoitukseeni mahdollisimman paljon esitettyjä ajatuksia. Tulevatpahan edes nämä ja edes tällä tavoin dokumentoiduiksi ja kiinnostuneiden luettavaksi.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Otetaan yksi (en koske bibliometriaan jne., koska siinä Raivio on sekä oikeassa että väärässä):
"Akatemian ja sen strategisen neuvoston vaikuttavuusvaade tekee tutkijoista kytkettyjä elukoita. Nuoret eivät uskalla olla rohkeita, pitäydytään muotiteemoihin. (Hele Savin)"

Näin on ollut ja aina tulee olemaan. On ihmisiä, jotka tekevät sen, mikä kannattaa (joko suoraan itselle tai läheisille). Ja sitten on ihmisiä, jotka tekevät, mitä haluavat. Siitä vain ei välttämättä ole turvattua toimeentuloa eikä sitä voi luvata. (Perustulo olisi ehkä askel sitä kohti. Tasapaino löytyisi luultavasti taloudellisen itsekkyyden ja ajatuksellisen itsenäisyyden välillä.)

Ja vielä toinen:
"Tutkijat ovat pää täynnä ideoita. Turha virkamiesten on käskyttää. Hyppää toisaalle, ulkopuolelle. (Johanna Ivaska)"

Näinhän se on. Aina löytyy heitä, jotka tekevät korvausta vastaan käskyjen mukaan. Ulkopuolelle hyppäämällä joudut hankkimaan ruokasi itse.

Ja kolmas:
"Älä panosta osaamiseen vaan oppimiskykyyn. Mieti mitä voit vielä oppia? Älä usko auktoriteetteja. (Minna Palmroth)"

Mutta pelkästä oppimiskyvystä ei ole mihinkään. Vasta osaamisesta syntyy jotain. Tasapaino, tasapaino ja tasapaino…

… Paljon lauseita. Ei välttämättä sisältöä. Siinä taitaa olla monen tutkimuksen ja tutkijan ongelma.

Juha Manninen

Mitä tarkoittaa?
> IPCC on epäonnistunut, ei ole välittynyt politiikaksi.

Siis IPCC on puhtaasti poliittinen järjestö kuten YK muutenkin. Ei se ole mikään tieteellinen tutkimuslaitos.
Sitä paitsi se on onnistunut täydellisesti tavoitteissaan. Se onnistui kaappaamaan kokonaisen tieteenalan taitavan pseudo-tieteellisen propagandan avulla. Juonessa on mukana NASA, joka väärentää omaa dataansa ja sitten ilmeisesti lobbareita ympäri maailmaa, jotka saavat poliitikot maksamaan päästöveroja valtion budjetista.

Mitä tarkoittaa?
> Ilmaston kehitys ei riipu äänestäjistä tai päättäjistä.
> Kiina on tehokkaampi toimija, siellä ei äänestetä.

Ei ilmaston lämpötila riipu kiinalaisistakaan.
Ihmisen vaikutus ilmaston lämpöön on mitätön. Ihminen toki vaikuttaa ympäristöön monin tavoin, saasteet ja aavikoituminen pahimpina.

Aihe oli tieteen ongelmat. Tässä nyt olisi maailman suurin tiedehuijaus kautta aikojen. Voisiko joku tehdä tutkimuksen siitä, miten kokonainen tieteen sektori pystytään kaappaamaan noin vain poliittisiin tarkoituksiin?
Tieteessä on ennenkin ollut huijauksia, muttei noin laajoja eikä noin ammattimaisesti toteutettuja.

Minä pystyin paljastamaan huijauksen käyttämällä perus-fysiikkaa, biologian ja historian tietoja, maalaisjärkeä sekä ymmärrystä uskonlahkojen ja poliittisten ääriliikkeiden psykologiasta.
Varmaan joku viisas tutkija pystyy samaan.
Siis, onko tavoite joskus palauttaa ilmaston tutkimus aidosti tieteelliseksi?

Antero Ollilalle kiitos asiallisista ilmasto-kirjoituksista.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Tämä aihepiiri - IPCC, ilmastotutkimus, ilmastopolitiikan keinot - houkuttaisi jotain sanomaan.

Ensinnäkin sanat "IPCC on epäonnistunut..." lausui Eeva Luhtakallio (Tampereen yliopisto). Hän voi kertoa mitä tarkoitti. Arvelen hänen tarkoittaneen, että on tehty valtavasti tieteellisperäistä tutkimusta mutta politiikan toimijakenttä rakoilee: USA, Trump, Brasilia? Australia? ja että IPCC on tässä mielessä epäonnistunut, siis vakuuttamisessa.

Akatemian aamukahveilla oli aiheena ilmasto, haastateltavina Markku Kulmala ja Upin Anton Vihma. Yhdessä kohtaa Kulmalan sanat hätkähdyttivät. Muistiinpanoni ovat tältä osin erittäin hatarat mutta jotenkin näin keskustelu taisi kulkea (Kulmala oikaiskoon):

Kun Suomessa yritetään ilmastotekoja, niin aina herää jokin eturyhmä tai väestöryhmä joka asettuu vastaan. Pitäisi olla kuuntelematta tällaisia hidastajia, toisin näkeviä. Ja Kulmala jatkoi: Kiinassa toimet hoituvat tehokkaammin. Siellä ei äänestellä.

Jopa Anton Vihma, joka hetkeä ennen oli pitänyt pakollisen saarnansa populisteja vastaan, alkoi toppuutella Kulmalaa: "kyllä meidän pitää ottaa huomioon myös talouden kentän eri osapuolia tai yhteiskunnan eri väestönosia, sosiaalisia näkökohtia...." (suurin piirtein näin).

Toisin sanoen: Kulmalasta huokui turhautuminen ja ärtymys politiikan heikkoutta kohtaan. Se kuulosti demokratian vastaiselta, epäluottamukselta ns. poliittista järjestelmää kohtaan. Toisin on Kiinassa, Kulmala siis sanoi.

Tuo särähti.

Tieteenpäivien jälkeen on silmiin osunut näkemyksiä tai olen ollut tilaisuudessa, joissa pakko-ohjaavuutta ylhäältä on pidetty hyvänä ja välttämättömänä. Ruotsin uuden hallituksen vihreä ympäristöministeri ylistää valtion voimallisia päätöksiä. Eräässä Tiedekulman tilaisuudessa kansanedustajaehdokas, Aallon (HKKK) tutkija vaati, että "isot muutokset on ajettava läpi antamatta periksi vastaanhangoittelijoille kuitenkin niin että heidät jotenkin pidetään mukana". Ja oliko Sini Harkin vai muidenkin haastattelu, jossa kuulutettiin voimakkaita toimia ylätasolta.

Ja juuri tänään (26.1.) Helsingin yliopiston filosofian apulaisprofesori Maria Lasonen-Aarnio sanoo (HS): "Ilmaston muutos on globaali ongelma, jonka ratkaisemiseksi valtion on puututtava asioihin. Kun ratkaisu ei sovi omaan identiteettiin, kumpuaa suuri tarve kyseenalaistaa koko ilmastonmuutos." - Tietyllä tavalla tuo on itsestäänselvyys. Silti: kylmät väreet käväisee. Missä kulkee valtion vallan raja? Mikä ylipäänsä on valtio? Millä kaikilla perusteilla oikeutetaan ihmisen "identiteetin" ylikävely? Kysymys siirtyy koskemaan ajattelun syvimpiä lähtökohtia, syvimpiä perusteita (matematiikan aksioomia). Mieleen tulee logiikan professori Sara Negri (kai sentään muistan nimen oikein) joka London School of Economicsissa ollessaan kertoi nousseensa esimiestään vastaan kieltäytyen uskomasta hänen väittämiään koska ne eivät olleet loogisesti johdettavissa hyväksyttävistä lähtökohdista (premisseistä). Sama pätee ilmastopolitiikan keinojen suhteen: voidaanko lähtökohdat, perusteet tempaista jostain taivaalta, pilvistä vai sellaisista perusteista jotka ovat (jotakuinkin) kaikkien ymmärrettävissä ja hyväksyttävissä. Jos homma menee kovin itsevaltaiseksi, käy kuten Eeva Luhtakallion mukaan IPCC:lle.

Eikö tässä ole melkoinen ajatushaaste, niin teorian kuin käytännönkin mielessä. Mitä on demokratia, mitä on länsimainen demokratia, mitä on liberaali demokratia? Onko niin että sitä eivät haastakaan vain itäisen Euroopan, Turkin, Brasilian, Kiinan itsevaltaiset johtajat, vaan että tietynlaisen pakko-ohjaavuuden tai itsevaltaisuuden ihastelu nousee myös toisaalta, jopa tieteeksi sanotun yläkerroksista?

Juha Manninen

Ei kai tiede ole mikään demokraattinen prosessi. Siis tieteellisiä faktoja ei valita äänestämällä.
IPCC on poliittinen järjestö. Miksi tieteeseen liittyvässä seminaarissa keskityttiin poliittiseen järjestöön ja hallitusten poliittisiin päätöksiin? Sielläkin siis politiikka ja tiede sotkettiin surutta.

Ongelma on, että IPCC + sidosryhmät ovat kaapanneet tieteen poliittisen agendan vuoksi ja luoneet valtavasti pseudo-tieteellistä aineistoa tukemaan huijausta.
Eivätkö älykkäät tiede-ihmiset oikeasti huomaa sitä? Miten se on mahdollista? Minä pystyin asian selvittämään ilman yliopistotutkintoa.
Huijaus on kyllä hyvin ammattimaisesti toteutettu. Juuri termien taitava pyörittely ja niiden merkitysten sotkeminen osoittaa, että maailman parhaat propagandistit ovat asialla.
Hiilidioksidia on demonisoitu mitä ihmeellisimmillä väitteillä, kuten että se on haitallista kasveille!
Oikeasti lisä-hiilidioksidista on paljon hyötyä muttei mitään haittaa.
Motiivi huijaukseen on selvä. Valtiot on saatu maksamaan päästöveroa, siis veronmaksajien rahoista. Huijaus on härskiydessään nerokas täytää myöntää.

Juhani Kahelin, etkö sinäkään tajua mistä on kyse? Uskotko oikeasti, että ihmisten CO2 päästöt lämmittävät ilmastoa katastrofaalisesti?

Tässä vielä perusteet miten paljon CO2 oikeasti lämmittää ilmastoa:
http://slideplayer.com/slide/1424733/4/images/63/C02’s+absorption+of+heat+is+logarithmic,+the+more+there+is+the+less+heat+it+can+absorb+(source:+David+Archibald).jpg
Apsorptio lisääntyy logaritmisesti ja on jo lähes kyllästynyt niillä taajuuksilla, millä CO2 vaikuttaa.
IPCC:n ilmastomallien mukaan tuo mitätön vaikutus lisää vesihöyryä, mikä on tärkein ns.kasvihuonekaasu, ja laukaisee hallitsemattoman positiivisen takaisinkytkennän. Teoria on kuitenkin hatusta vedetty, siis valhe. Mikä ihmeellisintä, tuo ns.ilmaston herkkyys on lisääntynyt jokaisessa IPCC:n raportissa ja maailmanloppu tuleekin nopeammin ... ja hallitukset joutuvat maksamaan taas lisää rahaa sen estämiseksi.
Dataa väärennetään härskisti, jotta se saadaan täsmäämään mallien kanssa. Kaksi erityisen hankalaa kohtaa ovat Medieval Warm Period 1000 vuotta sitten (ei CO2-päästöjä) ja viilenevä jakso 1940-1970-luvut (päästöt lisääntyivät). Ne juuri pyritään erityisen tehokkaasti väärentämään ja selittämään pois.

Jokainen maalaisjärjellä varustettu ihminen tunnistaa huijauksen pienen tutkimisen jälkeen. Mikseivät tiede-ihmiset sitä tunnista?

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #15

Kannattaisi ehkä ottaa selvää mitä IPCC on, yrittää olla ja mitä se ei ole. Ihan vaikka sen omilta sivuilta: https://www.ipcc.ch/about/. Se ei tee tiedettä itse eikä sen ole tarkoitustaan tehdä eikä se tee poliittisia päätöksiäkään. Sen sijaan se kerää, arvioi ja toimittaa eteenpäin tieteen tuloksia poliittisen päätöksenteon ja ilmastoneuvottelujen pohjaksi.

Juha Manninen Vastaus kommenttiin #16

IPCC:n omat sivut eivät ole luotettavia asian tutkimiseen, koska se on osa isoa huijausta.
Huijaukseen liittyy myös NASA, joka väärentää dataansa ja tekee propagandavideoita. Oikea tiede on korvattu pseudotieteellä ympäri maailmaa. Ihmettelen edelleen miten tuo kaikki on mennyt läpi. Kyseessä on lobbauksen ja manipuloinnin mestariteos.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #17

Ovat siis, ruojat, menneet väärentämään Maailman meteorologisen järjestön (WMO) ja YK:n ympäristöohjelman (UNEP) hyväätarkoittavat päätökset omasta alkuperäisestä olemassaolon tarkoituksestaan?

Nyt taitaa mennä pahasti salaliitoilun puolelle. Ehkä T.Vuorensolan ja T.Kaukomaan olisi kannattanut lisätä Iron Sky: The Coming Race -parodiaansa reptiliaanien ja Vril-yaa -salaliittosatujen joukkoon myös ilmastonmuutosskeptikot. Olisihan ollut niin somasti dokumentääristä pistää IPCC:n salainen päämaja onton maan ytimeen ja liskoihmiset sinne piirtelemään jääkiekkomailan lapoja millimetripaperille.

Juha Manninen Vastaus kommenttiin #18

Salaliitto ja huijaus ovat ihan totuudenmukaisia termejä tässä.
Moni taho on mukana tässä projektissa. Koko homma on hoidettu ammattimaisesti. Länsimaailman ylimmät johtavat tahot ovat asialla.

Kaikki salaliittoteoriat eivät ole vain teorioita. Olen tajunnut, että elämme "virtuaalitodellisuudessa". Ajattelemme mitä meidän tahdotaan ajattelevan.
Joskus asioiden ympärille rakennetaan tarkoituksella epäuskottavia salaliittoteorioita, joiden sekaan sitten totuudenmukaiset hukkuvat.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #19

Yleensä tuonkaltaisest asiat kannattaisi laskea gramscilaisen hegemoniateorian piiriin kuuluvaan. Sen puitteissa kuitenkin nähdään, että yhteiskunnallista keskustelua ja ilmapiiriä pystyvät hallitsemaan tuolla tavoin vain ne joilla on valta resursseista eli tuotantosuhteet on rakennettu heidän etujensa mukaisesti.

Nykyinen kapitalismimme on kuitenkin pikemminkin rakennettu niin, että IPCC:n keräämät ja jakamat tulokset ovat vastoin nykyisen talouseliitin etuja. Johtuisiko siitä kuinka ilmastoskeptismi voi niinkin hyvin?

Juha Manninen Vastaus kommenttiin #20

> Nykyinen kapitalismimme on kuitenkin pikemminkin rakennettu niin, että IPCC:n
> keräämät ja jakamat tulokset ovat vastoin nykyisen talouseliitin etuja.

No ei!
Valtioiden maksamat päästö-miljardit päätyvät juuri talouseliitille. Minkälaisten mutkien kautta se tapahtuu, on tietysti kysymys.
Oletukseni mukaan hyötyjä on sama taho, jolta kaikki Euroopan valtiot joutuvat lainaamaan korollista rahaa.
Rotschildin suvun pankit ehkä ja heidän sidosryhmänsä. Sionisti-juutalaiset, jotka ovat lojaaleja rodulleen ja uskonnolleen mutteivät valtioille missä asuvat.
Kun valtiot joutuvat maksamaan miljardeja euroja ilman mitään vastinetta, jokaisella pitäisi hälytyskellojen soida. Miksi ei soi?

Mielenkiintoista on, että USA:n presidentit saavat olla eri mieltä ilmastonmuutoksesta. Kyseessä ei siis voi olla ihan sama taho, joka organisoi WTC 9/11 iskut, "sodan terroria vastaan" ja lähi-idän tuhoamisen. Niissähän USA:n presidentit kiltisti noudattavat korkeamman tahon määräyksiä.
Toisaalta em. kaksi asiaa on jo saatu sotkettua propagandassa keskenään. Vihreä liike selittää, että Syyrian sota johtuu ilmaston muutoksesta. Huh!
Ilmasto-propagandaan on lainattu piirteitä uskonnoista. Pitkän tähtäimen suunnitelma saattaa olla maailman manipulointi ja hallinta tämän uuden uskonnon kautta.

Itse en kuitenkaan tajunnut ilmasto-huijausta poliittisen analyysin kautta vaan pelkästään fysiikan ja matematiikan avulla. Ne eivät valehtele päinvastoin kuin ihmiset joskus tekevät.
Tajusin asian vasta alle puoli vuotta sitten. Mieleni taisteli kyllä vastaan, mutta kun karu totuus iski tajuntaani, aloin kyseenalastaa monia muitakin "totuuksia".

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #21

On totta, että myös ilmastoon vaikuttavia ihmisen toimia estävät rahat päätyvät lopulta talouseliitille. Mutta eivät nykyisellä ansaintalogiikalla eikä ihan prikulleen nykyiselle eliitin koostumukseelle. Valtaan päästyään eliitit ovat kuitenkin konservatiivisia, myös nykyään vallassa olevat, eivätkä he pidä uusista tulokkaista saati innovatiivisista ansaintalogiikkansa muutoksista. Siten ilmastonmuutoksella tienaaminen ei ole nykyisen talouseliitin intresseissä vaan sellaisten spekulaatioiden rakentelu vaatii reptiliaaneja ynnä muita.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Ludvig Wittgenstein sanoi aikanaan, että yliopisto ei läpäissyt hänen pääsykoettaan ja siksipä hän ei hankkinutkaan yliopistotutkintoa. Ilman vertausta muuten voin todeta omalta osaltani saman.

Käyttäjän aveollila kuva
Antero Ollila

Kuten edellä totesin, niin ongelmista on helppo puhua. Kun aiheeksi otetaan ongelman ratkaisut, niin puheenvuorot harvenevat kymmenesosaan.

Esitän tässä hyvin karkeasti oman ehdotukseni. Valtiovalta jakaa ensivaiheessa rahat yliopistoille tutkijoiden suhteessa. Sen jälkeen yliopistot jakavat rahat vastaavasti tiedekunnille jne. Tämän jälkeen odotetaan tuloksia n. 10 vuotta ja katsotaan, mitä käytännön tuloksia on saatu aikaan. Kriteerit voisivat olla: 30 % julkaisuja, 30 kehitysprojekteja työelämässä tai kehitysyksiköissä kuten VTT (jos se vielä on kehittämiseen panostava laitos) ja 40 % käytännön sovelluksia. Ehkä tässä näkyy minun insinööritaustani. Arvelen, että ei asiat ainakaan huononisi.

Missä on tilaa liike-elämän ja muun käytännön elämän rahoitukselle? Merkittävä määrä rahoitusta tulee kuitenkin sieltä. Jos rahoittaja tilaa, niin se myös määrää, mitä tutkitaan. Tutkimusraporteissa näkyy tänä päivänä hyvin selkeästi, kuka on rahoittanut tutkimuksen, joten lukijat osaavat suhtautua. On hallituksen asia rahoittaa perustutkimusta, koska tilaustutkimukset eivät sitä tee.

Vielä peräkaneetti. Pitäisikö olla tutkimuksen painopistealueita? Insinöörinä sanon, että pitäisi olla. Maan luonnonvarat ovat yksi lähtökohta tutkimuksen painopistealueisiin. Mutta niiden rinnalla pitää olla tutkimusalue X, jossa rahoitetaan kaikkia hyvin perusteltuja tutkimushankkeita. Opetusministeriön norsunluutorneissa niitä ei kuitenkaan tunnisteta, vaan ne ovat luovat tutkijat, joita saattavat yliopistojen proffat jotenkin ymmärtää.

Käyttäjän erkkilaitila1 kuva
Erkki Laitila

Meta tiede tulee aikanaan mullistamaan tutkimuksen samaan tapaan kuin IT alalla on syntynyt monia mullistuksia kuten lähdekielet, mallintaminen, virtuaalikoodit, hypertext, web, SOA yms.
Niitä riittää, mutta vain IT ihmiset ymmärtävät niitä kaikista näkökulmista.
Perustamani Metayliopisto edistää systeemiajattelua, meta tiedettä ja kybernetiikkaa etukenossa koko Suomea ajatellen.
Siitä esimerkkeinä yli 200 videota täällä http://metayliopisto.fi

Kansainvälinen systeemitieteitten yhteisö IFSR.org linjaa, että tiede tulisi muuttaa Meta-ajattelua suosivaksi, jolloin videot ja narratiivi olisivat uusia, tehokkaita kommunikoinnin muotoja. Se toisi paljon parannuksia Juhanin esittämään suuntaan.

Kiitoksia muuten kirjoituksestasi! Se opetti minulle monia asioita.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Mitä ihmettä.

Olipas hyvä kirjoitus. Kiitos.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Demareissa näytetään luetun Italo Calvinon ohjeita modernin kirjallisuuden kirjoittamiseksi, jollaisiksi muistan ainakin arvot kepeys, nopeus, tarkkuus, näkyvyys ja moninaisuus.

Nimittäin eilen uutisoitiin, että rauhanneuvottelija Hussein al-Taee, 35, on nimetty SDP:n ehdokkaaksi kevään eduskuntavaaleihin Uudeltamaalta. Al-Taee työskentelee neuvonantajana presidentti Martti Ahtisaaren perustamassa konfliktinratkaisujärjestö CMI:ssä.

Minä puolestani olin alusviikolla somettanut HS:n päätoimittaja Kaius Niemen keksineen jossakin Afganistanissa liikkuessaan alkaa neuloa villapaitoihin koristeeksi pommeja. Ensimmäisen paidan hän ojensi kuvaajan ikuistaessa hämmentyneelle ra(u)hanturvaaja Martti Ahtisaarelle.

Pommeja kullatuilla siivekkeillä sisällissodalle, hopeaa talvisodalle, pronssia jatkosodalle.

Miten Hjallis Harkimo ehtikin vokotella Maria Lohelan tiiminsä ennen muita! Haiskahtaa näkymättömän käden vaikutuskiihdytykseltä. Sanovat olevansa vapaita, mutta eihän sellaisen joka on todella vapaa, tarvitse vapauttaan toistamistaan toistaa ja vakuutella.

Aalto-yliopistolla muisteltiin tuopin äärellä Suuri Kaalihuijaus- kaljaasin purjehtineen muinoin pitkin rannikkoa jättäen kapean rantakaistaleen asukkaille kielen, jolle kaiken maailman dosentit Universtaalla helikopterien aikakaudella turvaavat mietiskelyrauhan sivistyksen nimissä.

Tsekki Milan Kundera on kirjoittanut kommunistien pyrkineen todellisena päämääränään yksilöllisyyden sulauttamiseen täydellisessä ihmistyyppissä jonka tarpeista järjestelmä kaikin tavoin huolehti.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Terveisiä Oodista!

Kaupunkisuunnittelun veteraani Osmo Soininvaaran perheessä kulttuurien yhteiselo on kokopäiväistä vaimon toimiessa johtajana täällä kirjasto Oodissa, jonka tyhmempi voisi luulla saaneen nimensä Odeksi kutsutun aviopuolison mukaan (oodi, engl. ode), kuten läheisen Amos Rexin puolestaan Amos Andersonin ja tien Mannerheimin mukaan.

Piilomerkitysten avaaja Italo Calvino on antanut ohjeita modernin kirjallisuuden kirjoittamiseksi.

Virallisemman tulkinnan mukaan jo muinaiset egyptiläiset tunsivat oodin: hienosti jäsennelty runo, joka ylistää tai kunnioittaa tapahtumaa tai yksilöä, kuvailee luontoa henkisesti sekä emotionaalisesti, kertoo Wikipedia (engl).

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Gramscilaiset kulttuurihegemoniakriitikot sanoivat kulttuurin olevan jotakin joka antaa mielihyvää ihmisen halutessa kuulua menestyvien joukkoon.

Eli nyt sitten vaan kirjoittelemaan esseitä ilmastonmuutoksen kulttuurivaikutuksista ja lukutaidon kehittämisestä. Presidentin rouva Jenni Haukion johdolla kokoonnutaan lokakuussa Turun kirjamessuille eka kertaa etukäteen teemoitettuina.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Eikö Haukio ole enempi runoihmisiä? Menestyvien joukkoon pääsemiseksi pitäisi siis esseen vääntämisen asemesta saada runojalka oikean tempon tahtiin. Epäilenpä sen ainakin minulta lipsahtavan samaan ojaan johon lehmät ovat jo livenneet ja jossa sika röhnöttää sillä olisi sellaisia pukinsorkkia riimeissä tököttämässä paljastaen minut vääräuskoiseksi tuollaiseen seuraan.

Mutta gramscilaiset ovat oikeassa tahi ainakin oikeassa suunnassa. Meillä on halu menestyä tai ainakin näyttää siltä. Silloin oleilu menestyneiltä näyttävien völjyssä tuo vähän prestiisiä itsellekin - tai ainakin niin voi kuvitella tapahtuvan.

Menestys siis odottakoon minua toisaalla, jos malttaa. Mutta toki muut koettakoot onneaan.

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Koska kuulin Erik Allardtin kauan sitten varoittelevan radiossa vertailemasta suomalaista ajattelua mihinkään muuhun sen saattaessa johtaa suoranaisiin järjettömyyksiin, niin en vertaile, vaan kerron melko äskettäin törmänneeni 1500-luvun roomalaisen upporikkaan pankkiiri Chigin aikaansaannoksiin vaurastuttuaan alumiinikaivoksillaan.

https://wikivisually.com/wiki/Agostino_Chigi

Tuohon aikaan Paavilla oli oikeus (tai tapa?) myöntää privilegio kaivostoimintaan, koska se mikä oli maanpinnan alla näkymättömissä oli hänen vallassaan, olihan Jumala aluksi luonut maan.

Erilaisia mineraaleja tarvittiin väriaineisiin mm. kirkonmesten ja kuninkaallisten perheenjäsenten koristelelemiseen. Heitähän siihen aikaan riitti Euroopassa vaan vaikka huru mykky.

Nyt Yle Suomi kertoo vaaleihin valmistautuvien poliitikkojen kertovan omista kulttuurikäsityksistään, ensimmäisenä vuorossa Jussi Halla-aho, kirkkoslaavin tohtori. Pitääpä pysyä kuulolla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset