Politiikan esseet - juhani kahelin Saada aikaan älyllistä liiikettä- siinä blogini tarkoitus.

Mitä on kulttuuripopulismi? Akatemia, Koneen Säätiö ja yliopisto sen tietävät.

  • Media ja yhteiskunta. Näitä Suomen Akatemia tutkituttaa.
    Media ja yhteiskunta. Näitä Suomen Akatemia tutkituttaa.
  • Lopulta sana viittaa vain itseensä. Magritte, surrealismi, Wittgenstein.
    Lopulta sana viittaa vain itseensä. Magritte, surrealismi, Wittgenstein.
  • Nykysosiologia huimaa päätä. Suuri avautuminen, The Grand Opening.
    Nykysosiologia huimaa päätä. Suuri avautuminen, The Grand Opening.
  • Kuvallinen totuus. Ilmiöity Säätytalo. Historian loppu.
    Kuvallinen totuus. Ilmiöity Säätytalo. Historian loppu.

Suomen Akatemia on käynnistänyt uuden tutkimusohjelman. Nimeksi sille on annettu Media ja yhteiskunta. Rahaa on varattu 8 miljoonaa euroa vuosille 2019 - 2022.

Mitä Akatemia ja tutkijakunta ymmärtävät sanoilla media ja yhteiskunta? Aihetta voi lähestyä monella tapaa. Tieteessä tärkeintä on se mitä kysytään, miten kysytään, miten aihe rajataan, mitä ei kysytä, mistä vaietaan, mikä on tutkimisen intressi.

Yhteiskunta olemme me. Akatemia tutkii siis meitä, tutkii verovaroilla. Meillä on oikeus ja syy kysyä Akatemian ohjelmien sisältöä. Kuka ohjaa, kuka arvioi, kuka kommentoi Akatemian toimintaa ja sen rahoittamia tutkimuksia? Keitä ohjelmat koskettavat ja miten? Miten me mediaa tutkisimme.

Voimme hakea vauhtia historiasta, ruokkia mielikuvitusta. Teemu Keskisarja puhui taannoin miten valtava mediaharppaus oli kirjapainotaidon keksiminen. Tuhat vuotta kirkko oli ollut yhteiskunnan keskeinen media. Kirjapainon myötä katolinen kirkko sai kyytiä. Syntyi Euroopan laajuinen kapina, ‘uskonpuhdistus’.

Sivistymisen askelmia Suomessa ovat olleet kansakoulujen, oppikoulujen ja lopulta yliopistojen perustaminen kautta maan. Kansalaislähtöisiä lehtiä sikisi joka puolelle.

Löydämmekö vastaavia askelmia tai käännöksiä omasta ajastamme? Onko tiedeväellä mielikuvitusta tai kykyä tai halua nähdä uusia mahdollisuuksia? Mitä Akatemian hankkeilla tavoitellaan?  


Tiedemarkkinoiden alasajo, anekaupan hylkääminen


Media ja yhteiskunta -ohjelmaan Akatemia oli saanut 159 hakemusta. Kaksi kolmasosaa niistä oli hylätty suoraan - ketkähän sen tekivät. Loput oli annettu kansainvälisen paneelin arvioitaviksi. Kuinkahan paneeli oli valittu, millaista maailmankuvaa he edustavat? Panelistien näkemysten perusteella valittiin lopulta 22 hanketta eli 13,8 % (kuva 1).   

137 hakemusta siis hylättiin. Ovatko hylätyt hakemukset, niiden aiheet, otsikot, lyhennelmät, hakijat tai hakemukset kokonaan julkisesti nähtävillä? Hakemusten karsinta on tieteen, yhteiskunnan tiedollisen ilmapiirin ja sivistyksen ohjailua. Onko ohjailu avointa? Onko verovarojen käyttö läpinäkyvää? Miksi ylipäänsä on tiedehallintoa ja tiedepolitiikkaa? Sanoohan perustuslaki, että tieteen vapaus on turvattu. Miten se on turvattu? Miten ja miksi on luotu ”hakemisen markkinat”? On synnytetty kysynnän vuo jota jostain ohjaillaan ja joka leikataan poikki jostain kohtaa (ulossulkeminen, syrjäytys). Entä jos ”kysyntä” yht’äkkiä katoaisi eli kukaan ei suostuisi hakemaan mitään. Tapahtuisi tiedemarkkinoiden alasajo samalla tavalla kuin Euroopan kansat lakkasivat ostamasta paavin aneita. Sananvapaus ja tiede -tilaisuudessa 3.5. (lähteet alla) tarjottiin ratkaisua: tieteelle annetaan demokraattisesti päätetty rahamäärä könttänä. Tutkijakunnan tiedonhalu suuntaa tutkimusta (kansalaiskeskustelun säestämänä - jk). Kilpailuttavat välikädet lakkautetaan. Kilpailuttaminen mahdollistaa salaseuraisuuden. Salaseura voi olla Akatemian hallitus,  kansainväliset arvioijat, vertaisarvioijat, yliopiston hallitus tai säätiö.  


Populismisyytösten tilalle ymmärrystä


Media ja yhteiskunta -ohjelmasta Akatemia järjesti seminaarin, ensi päivä oli avoin, toinen suljettu. Paneelissa keskustelivat Päivi Anttikoski, Mari K. Niemi, Atte Jääskeläinen ja Markku Joki-Sipilä.

”Jokainen heistä on enemmän tai vähemmän kyllästynyt politiikan journalismiin ... Panelistien väsymys ja kriittisyys panee miettimään ... ovatko he osa ongelmaa?” - Näin kirjoitti palautteessaan Janne Seppänen. Palautteensa hän otsikoi Poliittisen journalismin itseamputaatioksi.

Valtioneuvoston viestintäjohtaja Päivi Anttikoski sanoi (jos ymmärsin oikein) ettei hän enää katso tv-uutisia eikä lue lehtiä. Hän kehotti seuraamaan sosiaalista mediaa. Liekö ollut ensi kerta kun tasokas virkailija ehdottaa somea. Akatemian hankkeessa some nähdään populismina (tarkemmin alla). Aiemmin HY:n professori kutsui somea rotiksi.  

Kuinka ihmeessä jaksoin aiemmin seurata poliittisen keskustelun jokaista risahdusta ja niitä vielä kommentoida, ihmetteli Mari K. Niemi.

Markku Joki-Sipilä ihmetteli kun EU-vaalipaneeli jätti salin puolilleen mutta Halla-aho täytti käytävätkin.

Panelistien mielestä mediassa on liikaa tarinointia ja kolumneja (näin sanoo myös Kertomuksen vaarat -tutkimus). Vaaliohjelmat voisi korvata analyyseillä. Itäisen Euroopan maita voisi käsitellä ymmärtäen, ei vain syyllistäen.


Mitä on kuttuuripopulismi - viittaako sana vain itseensä?


Valituista hankkeista oli seminaarissa esillä muutama taulu. Akatemian nettisivuilta posterit eivät taida löytyä.

Silmille iski yksi sana: kulttuuripopulismi. Mitä se on? Ovatko Akatemia ja tutkijat keksineet uuden sanan? Löytyi muitakin kummallisia sanoja: kohkaus, trolli, valeuutiset, kaikukammio, tunnetalous. Mitä on kohkaus? Kuka kohkaa? Oliko Martti Luther kohkaaja, kun hän hakkasi nauloja kirkon oveen (oi mitä vihapuhetta). Rooman mielestä oli, oikein henkipatto. Paaviksiko nykytutkijat itsensä asemoivat?  

Akatemian seminaarista en saanut vastausta mitä kulttuuripopulismi on. Kysyä en uskaltanut, koska maallikoille ei kuulu vastata. Neljän vuoden päästä - tutkijoiden tutkittua - saamme vastauksen, se julkaistaan englanniksi Elsevierin sarjassa. Tieteellä on laatunsa ja tutkijoilla meriittinsä. Me sentään kelpaamme aineistoksi, meistä kootaan big data, taulukoidaan ja korreloidaan. Populismitutkimuksia Akatemia onkin jo teettänyt vinon pinon. Aineiston suhteen on nyt siirrytty eurooppatasolle, aiemmin riitti viitasaarelaispopulismi.

Palveleeko populismilla syyttely yliopistolakiin kirjattua yhteiskunnallista vuorovaikutusta? Entä jatkuvaa oppimista? Toki populisteja on tarkkailtava ja ojennettava. Mutta mitä on vuorovaikutus?

Googlenkin avulla etsin tietoa kulttuuripopulismista, löytämättä. Muinoin tieteen ihanteisiin kuului käsitteiden määrittely. Tänään sellaista on turha etsiä Akatemian hankkeista.

Ensiosumana Google tarjosi kirjoitelmaa ’Helsingin Sanomien kulttuuripopulismi’. - Sieltäkö kulttuuripopulismi löytyykin! Helsingin Sanomathan on akateemisen väen, mediatutkijain, akatemiatutkijain, hankepäälliköiden, tiedeviestijöiden, kantoloiden, koivusten, palosten, vuorelmien, raevaarojen, väliverrosten, päätoimittaja Niemen, ties keiden kirkastama laatumedia. Voiko laatumedia olla populismia?

Googlen tarjoama lähde käsitteli HS:n kulttuuritoimittaja Mari Koppisen tekemää haastattelua Antti Tuiskusta. Juttua kuvitti Tuiskun tuikea pyllistys suoraan lukijoiden silmille. Koppisen jutusta keskusteltiin eduskunnan Arkadia-seurassa 2017. Janne Seppänen, joka nyt vetää Media ja yhteiskunta -ohjelman yhtä osaa, sanoi Arkadia-seurassa tuolloin, ettei Koppisen juttua olisi julkaistu mikäli Seppo Heikinheimo olisi elänyt. Me naiset -lehden päätoimittaja sanoi Päivälehti-museon paneelissa ettei myöskään hänen lehtensä olisi julkaissut. Missä on kulttuuripopulismin raja?

Kulttuuripopulismi ei ole yhden jutun varassa. Tämän todistaa sosiologian professori Semi Purhosen johdolla tehty yleiseurooppalainen monivuotinen kulttuurimediatutkimus (kuva 3). Tutkimuksen rahoittivat Koneen Säätiö, Suomen Akatemia ja Helsingin yliopisto. Napeilla ei pelattu, raha ei ollut raja. Aineistona oli kuuden eurooppalaisen laatulehden (mukana HS) kulttuurisivut 1960 - 2010. Jo aineiston koodaus kesti vuosikausia. Tutkimusjulkaisun (Elsevier, english) ensisivu pysäyttää: tutkimuksen aiheeksi kerrotaan kulttuurisivujen avautuminen (The Grand Opening). Avautuminen? Se on ikäänkuin annettu lähtökohta, todellisuuskuva, nykymaailman kuva, The Grand Openig. Mitä on kulttuurinen avautuminen? Mitä on todellisuus? Miten todellisuus nimetään. Kuka nimeää?

Purhosen tutkimuksen mukaan avautuminen tarkoittaa korkeakulttuuristen aiheiden korvautumista rokkijutuilla. Ovatko kulttuuripopulismi ja ’kulttuurinen avautuminen’ eri asioita, kenties vastakohtia? Eikö rokilla ja popilla (pop) ole mitään tekemistä populismin kanssa (pop)? Veikeää on nykytiede, korkealla leijaa nykysosiologia, silmämme häikäistyvät, eikä vain Tuiskun pyllytyksen takia.

Millä perusteella tiede nimeää kulttuurisivujen poppiutumisen avautumiseksi? Entä jos se on sulkeutumista, jonkin tähdellisemmän poissulkemista. Sana ‘avautuminen’ luo myönteisen mielikuvan kuten avoin tiede tai avoin yhteiskunta. Kenelle rokki ja poppi on avautumista? Johtavatko nykysosiologit ja mediatutkijat sanastonsa omasta maailmankuvastaan. Tätäkö tarkoittaa tieteen riippumattomuus? Tiede on vapaata ja riippumatonta silloin kun se vastaa (pop)tutkijan omakuvaa maailmasta.

”Joskus sana ei viittaa paljon muuhun kuin itseensä.”

Tuo lause löytyy Amos Rex -museon Magritte-näyttelystä (kuva 2). Surrealistit, Wittgenstein, Magritte saivat lauseesta innoituksensa. Magritten maalaukset kuvaavat osuvasti aikamme populismipuhuntaa ja poliittisen journalismin itseamputaatiota.  

Nykytiede voi sanoa mitä tahansa, tutkia mitä tahansa, esiintyä minä tahansa. Surrealismia maailma täys.


Ilmiöity Säätytalo. Tieto on kuva. Kirjoituksen kuolema. Historian loppu.


Palatsin hiljaisuudessa Suomen Akatemia pohjustaa uuspopulismia tavalla jota kukaan ei sellaiseksi huomaa. Maailma on kuva. Tieto on kuva. Vain kuva on tietoa. Teksti on kuollut, näin kertoi myös HS 19.5. On siis tutkittava kuvan epistemologiaa, kuvan tieto-oppia (kuva 4). Jääköön kirjat. Historia pois kouluista ja ihmisten mielistä (Arno Kotro: typeryyden huippu. HS 20.5.). Tilalle ilmiö. Maailma on ilmiö. Ilmiö on se mikä luolan aukosta pilkistää (Platon). Turhaan me tässäkin lutheria ja kansakoulua jauhamme.

Kuka keksi ilmiön? Oliko se Akatemia, keksijän taipumuksia sillä on. Saattoi se olla Sitrakin, tuskin opetushallitus. Aurinko vaeltaa joka päivä taivaan halki, tämä on ilmiömäistä tietoa, episykliä. Näin asia meille ilmenee, fenomoituu. Ilmiöiden luultiin palaneen Aleksandrian kirjaston palossa, väärä luulo.

Tänään Suomea johdetaan ilmiöillä. Antti Rinteen joka toinen sana Säätytalolla on ilmiö. Ei tiedeneuvontaa turhaan tehdä (kiitos Suomalaiselle Tiedeakatemialle). Tiede nostaa poliitikot ilmiön tasolle.

Ilmiö = harhaluulo = populismi.

Onko Akatemiasta tullut tieteellisen populismin pesäke Suomessa?  Toki sillä on kilpailijoita: Sauli Niinistö, Sixten Korkman, ehkä muitakin (katso lähteet).

Ilmiö on sekin kun tieteen maailma ja poliittinen valta julistavat kaveruuttaan. ”Me tarvitsemme toisiamme torin molemmin puolin”, julistivat Helsingin yliopiston rehtorit (4 kpl) ja kansleri (1 kpl) Senaatintorilla tiedemarssin tunnelmissa. Twitteri lauloi. Tiede tukee, neuvoo ja valistaa - valtaa ja meitä vallanalaisia. #siksitiede.

Tähän on tultu: politiikka on ilmiö, tiede on ilmiö, valtio on ilmiö. Yksi ja sama. Tähän liittoon ei populisteja tarvita. Pysykööt Sturenkadulla tai koivutukin kaadossa Keiteleen lahdelmassa. Saha tarvitsee tukkinsa.


Urauttavat rahoituskriteerit


Miksi tiedeväki meitä vähättelee ja syyttelee? Miksi tiedeväki viihtyy keskenään? Osviittaa voimme saada Akatemian rahoituskriteerejä vilkaisemalla. Tällaisia löytyy: hakijan tieteelliset ansiot, hakijan tai tutkimusryhmän pätevyys, tutkimussuunnitelman toteuttamiskelpoisuus, ammattimaisen tutkijanuran edistäminen, nuoren tutkijasukupolven ja naisten tutkijanuran edistäminen, tutkimusympäristön laatu ja vahvistaminen.

Viatonta ja luontevaa. Mutta missä on uskonpuhdistus? Onko tieteen ”laatu” jokseenkin sama kuin tuttu ja taattu piiri ansioineen, pätevyyksineen, kelpoisuuksineen, urineen. Tieteen maailma irtautuu erillisprofessioksi.

Media ja yhteiskunta -ohjelman hakemuksista siis hylättiin 80 - 90 %. Ulkopuolisten tai edes hylättyjen hakijoiden on mahdoton tietää miten rahoituskriteerejä on sovellettu. Valituista hankkeista on helpohkoa arvata mitä he tulevat sanomaan. Akatemia toistaa samaa kaavaa kuin muinoin valtatutkimuksessa, jossa ’asioita tuntevat’ ja vallanhaltijat pantiin itse tutkimaan omaa valtaansa, Etlasta alkaen.

Akatemian yksi rahoituskriteeri on tieteen uudistuminen. Sekö on uudistumista että loputtomiin jauhetaan yhtä ja samaa populismia, trollausta, valeuutista, kaikukammiota, vallan virtaa, tunnetaloutta, tietopyörrettä (kuva 1)? Akatemia aina vaan veisaa samaa virttä. Akatemia rakentaa turvamuuria yhteiskunnan eliittien ympärille (populistiseksi todistettua kieltä käyttääksemme) saattamalla mahdolliset viholliset erityistarkkailuun. Tutkijakunta alistuu tähän. Hävetkää.


Säätiöt nostavat ja laskevat


Menepä tänään mihin tahansa tiedetapahtumaan Tiedekulmassa tai muualla, tuskin vältyt kuulemasta sanaa Koneen Säätiö. Akatemian ohella säätiöt nostavat ja laskevat, ei vain tutkimusaiheita vaan mutkien kautta jopa puolueiden puheenjohtajia. Näyttöä löytynee, tuoreeltaan.

Kerrotaan, että 1940- ja 1950-luvuilla Akatemia muotoutui sotia edeltäneen eliitin turvapaikaksi ja linnakkeeksi. Linnakkeen pani uuteen kuosiin Urho Kekkonen 1960-luvulla. Kiertyykö kierros taas umpeen? Akatemia yhdessä säätiöiden kanssa muotoutuu linnakkeeksi, joka rakentaa turvamuureja milloin mitäkin populistirintamaa vastaan ja huolehtii valtainstituutioiden säilyvyydestä.

Pitääkö kirjapainotaito keksiä taas uudestaan. Vai joko se keksittiin.

 

Lähteitä, lukemistoa:
 

Media ja yhteiskunta. Suomen Akatemian tutkimusohjelma.

Media ja yhteiskunta. Akatemian seminaari.

Media ja yhteiskunta. Akatemian valitsemat hankkeet.

Sananvapaus ja tiede -keskustelutilaisuus 3.5.2019.

Janne Seppänen: Politiikan journalismin itseamputaatio.

Kertomuksen vaarat. Tutkimus Tampereen yliopistossa.
   - Maria Mäkelän kirjoitus.

The Grand Opening. The Transformation of the content of culture sections in European newspapers , 1960 - 2010.

Mari Koppisen juttu Antti Tuiskusta, HS 12.9.2017 (vain varakkaiden luettavissa).

Ville Eloranta: Sanamagia elää yhä politiikan kielessä. HS 19.5.2019.

Entinen boheemi puolustaa koulua. Arno Kotron haastattelu. HS 20.5.2019.

JK: Helsingin Sanomien kulttuuripopulismi. (myös sivustolla essee.net)

JK: Helsingin Sanomat ja Sauli Niinistö - Suomen johtavat populistit.

Sixten Korkman: Populistiset liikkeet... HS 2.4.2019.

Sixten Korkman: Miksi äänestää eurovaaleissa. HS 14.5.2019.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Akatemian ns. strategia eli miten läpimurtoja tuetaan?
1.10.2012 19:16 Lauri Gröhn

Akatemialla on kolme strategista tavoitetta.

Niistä ensimmäinen on "tutkimuksen ja laadun vahvistaminen".

Tuo tarkoittaa mm. sitä, että Akatemia "edistää tieteellisten läpimurtojen syntymistä".

Ja Akatemia pääsee tuohon mm. "tukemalla kaikilla rahoitusmuodoilla tieteellisiä avauksia ja läpimurtoja sekä innovaatioiden syntymistä".

Tautologiaa, jolla ei ole mitään tekemistä strategisen ajattelun kanssa. Kyse on byrokraattien sanahömpästä.

Skeptikko voisi kysyä mm. miten läpimurtoja tuetaan? Ennen vain jälkeen? Jos ennen, niin miten tunnistetaan. Jos jälkeen, niin eikö se ole jo Tekesin heiniä?

Vastaavanlaista hömppää harjoitettiin ktm:ssä, nykyisessä TEM:ssä:

"Hallituksen talouspolitiikan tavoitteena on luoda toimintapuitteet, jotka edesauttavat yritystenperustamista, kasvua ja kansainvälistymistä."

"Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää olemassa olevan yrityskannan jatkuvaa kehittymistä ja uusiutumista, yritysten kasvua ja kansainvälistymistä sekä yrittäjyyttä suosivia kilpailuolosuhteita."

Siis:

TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMINEN EDELLYTTÄÄ TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISTA

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Sattuipa hyvin .. juuri tänään on Suomalaisen Tiedeakatemian järjestämä oikeustieteen seminaari. Aamulla moitittiin (mm Pia Letto-Vanamo, eräs muukin) sitä että tutkimisen aiheita ohjaillaan ylhäältä päin, esim. Akatemian tai lahjoittajien toimesta. Tutkijan UTELIAISUUDEN tulisi ohjata tutkimusta.

Kohta alkaa esitelmä Suomen Akatemian rahoituskriteereistä oikeustieteen alalla. Haa.... ehkä perästä kuuluu...

Käyttäjän kariilkkala kuva
Kari Ilkkala

Juhani, tekstisi on, kuten aina, nautittavaa luettavaa.

Keskustelunaiheita olisi moneksi, mutta päällimmäisinä kysyn mielipidettäsi pariin asiaa:

1) millä perusteilla tutkimukseen annettava kiinteä könttä määriteltäisiin, pelkkä demokraattinen päätöksenteko itsessään ei tuota summaa kykene määrittelemään?

2) millaiseksi näkisit tutkijakunnan rahan jaon päätösprosessin, pelkän uteliaisuuden ja tiedonhalun varaan se ei ehkä rakennu?

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Hyvin muotoiltuja kysymyksiä, Kari Ikkala.

Juuri näistä pitäisi puhua enemmän, ennen kaikkea monipuolisesti, monien eri 'tahojen' toimesta, monelta suunnalta. Ei riitä se että akateeminen väki jauhaa ja pauhaa rahan tarpeesta (siis itselleen), twitter on täynnä koulutusvaalia, siksitiedettä, tieteen kunnianpalautusta, leikkausten perumista, innovaatioita, viheliäisiä ongelmia, kuinka tiede pelastaa maailman ym ym ym. Tuo pauhe on instituutiolähtöistä, tiedemaailma on ikään kuin oma eturyhmänsä, etupolitiikkaa. Aivan halpaan ei tässäkään pidä mennä. Asia vaatii monisyisemmän lähestymisen.

Köntän määrittely?

Pragmaattisesti ja nykyolojen pohjalta lähtien voinee ajatella, että ns. demokratia (eduskunta) ja siihen liittyvä julkinen keskustelu noin karkeasti määrittää kuinka suuri osa väestöstä ja paljonko rahaa ikään kuin 'uhrataan' mietiskelyyn (siis tiedemaailma, koulutus yms).

Kun tuo könttäsumma on jotenkuten (vaikka huterastikin) määritetty, niin sitten jako eri korkeakouluille, tieteenaloille, yliopiston sisällä jne. Aiemmin eli ennen nykyistä kilpailutusta ja siihen kuuluvia välikäsiä, köntän jakoa ohjasi terve "kaupunkilaisjärki". Haluttiin että lääkäreitä tarvitaan noin paljon, kirjallisuutta tutkitaan ja opetetaan yliopistoissa jne . Demokraattisen 'tarveanalyysin' pohjalta nähtiin paljonko osoitetaan rahaa tuolle yliopistolle, tuolla laitokselle, filosofointiin, matematiikkaan jne. Se oli ns. perusrahoitusta. Tätähän koko akateeminen maailma huutaa takaisin ja ihan oikein. Se on ainoa järkevä ja hyväksyttävä tie. Perusrahoituksen sisällä henkilökunnan, tutkijoiden ja muiden aito utelaisuus ja järjenkäyttö ohjastaa sitä mitä, miten, milloin, missä tutkitaan ja julkaistaan.

Esimerkki:
Eilen oli HS:ssä Jarkko Hantulan kirjoitus metsien hoidosta ja metsätaudeista. Se oli upea kirjoitus. Pahoin pelkään että tällaiset yksilölähtöiset tutkimiset jäävät ennen pitkää tekemättä jos kaiken maailman akatemiat ja hallitukset ja stn-neuvostot saavat viisastella ja kiusata tutkimusmaailman henkilöstöä. Aiemmin oli Metla (metsäntutkimuslaitos, oli myös RKTL eli kala ja vesi), niissä kukoisti melkoinen tutkimisen ja keksimisen vapaus (muistakaa Erkki Lähde, mainittu Hantula, Esko Vääriskoski ja monet muut). Mutta nämä tuhottiin, siis koko Metla ja RKTL ja niiden luovat ilmapiirit. Tilalle pystytettiin raaka poliittinen ohjaus (valtioneuvosto, STN-neuvosto, Akatemia).

Yllä sanotusta pragmaattisesta 'mallista' on mentävä pitemmälle. Tutkimisen, ajattelemisen ja keksimisen sfääri ja elämäntapa on levitettävä koko väestöä koskevaksi, ulos seinien ja neuvostojen sisältä. Kuten aiemmin sanoin, Suomessa noin 100 vuoden jaksolla luotiin kansanläheinen tietämisen ja kouluttautumisen laaja kenttä (kansakoulu, oppikoulut, yliopistot). Tämä on hyvä malli, se on viritettävä uudelleen. Tämän suuntaisia ideoita ovat mm. avoin yliopisto, avoin tiede, kansankulttuuri, sosiaalinen media jne jne.

Tarvitaanko nykymuotoisia pystyyn kuolleita instituutioita lainkaan? Näinhän Kekkonekin ajatteli silloisen Akatemian suhteen. Matalaksi koko homma ja uudenlainen tilalle. Sama tänään, ei vain Akatemia vaan paljon paljon muuta. Tarvitsemmeko nykymuotoisia yliopistoja lainkaan? Tuskinpa vaan. Nyky-yliopistot ovat tiukan keskitettyjä, jäykistyneitä, rasittavia laitoksia. Tiukkaa tekee että uskaltaa mennä yliopiston käytävälle, vähintään pitää pysyä tuntemattomana, siellä näkee niin koppavaa porukkaa. Professorit ne vasta jotain ovat, maallikoita ei kuulu huomata, ei vahingossakaan tervehtiä.

* * *

Tulin juuri Suomalaisen Tiedeakatemian oikeustiede-päivästä. Yhtenä aiheena oli Akatemian rahoituskriteerit. Jukka Kekkonen luetteli Akatemia-rahoituksen ongelmia: 1) Valtava hakupaine, siitä seuraava karsinta, noin 90 %. Karsinta johtaa varman päälle hakemiseen, rohkeat ajattelijat luopuvat ja jäävät ilman. 2) Yhteiskuntatieteet (humaniora) on erittäin koulukuntaista, tämä johtaa vallankäyttöön ja se on iso asia. 3) Valtava byrokratia, varsinkin poliittisissa STN-hankkeissa, etukäteen pitää tietää tuleva "impakti" sekä miten aikoo tehdä yhteistyötä pakollisten kumppanien kanssa ( = hyväsiskoutta, ties korruptiota - jk).

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Harvoilla tutkijoilla on aikaa ja kykyjä tiede- ja teknologiapolitiikan rakentamisen. Tiede- ja innovaatiopolitiikan neuvoston paperit ovat tyypillisesti olleet sanahöpöistä skeidaa. Kaiikkinaiset evaluoinnit siiloutuneita tai konsulttitekoisia. .

POLIITTINEN YDINKYSYMYS 1: miten pienessä maassa arvotetaan tutkimuksen eri alueet suhteessa toisiinsa?

POLIITTINEN YDINKYSYMYS 2: Teknologiansiirtopolitiikka. Pienessä maassa on luotava kyvykkyys hyödyntää muualla luotua osaamista. Vastuu korkeakouluilla?

PROSENTIT VIEVÄT HARHAAN JOS YMMÄRRYS PUUTTUU!

Käyttäjän heikkironkko kuva
Heikki Rönkkö

Pikku-ukkoset johtavat medioita runoilevan psykiatrian suojeluksessa.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Kahelin kirjoittaa populismista ja yrittää arvailla mitä "kulttuurin avautuminen" tarkoittaa.

Minulle se näyttäytyy jatkumona joka alkoi sodanjälkeisenä (s.o. II M.s:n) rillumaleinä jota myös aikana ennen P.v.Bagh:ia roskaksi kutsuttiin. Villinä ja vapaana pidetyllä 1960-luvulla M.A.Numminen ryhtyi uusrahvaanomaiseksi. Sittemmin rillumareikin nähtiin kulttuurina ja R.Helismaasta leivottiin post mortem kultuuriheeros.

Nyttemmin eletään postrahvaanomaista aikaa jolloin poppi ja räppi raikaa kalustettuja huoneita myöten. Kyseessä lienee kultuuripiirin ja ajan elinkaaren vaihe jonka voi tunnistaa narratiiviksi havaitsemistaan erilaisista ilmiöistä painottaen sopivia ja tulkitsemalla sopimattomia vähämerkityksellisemmiksi.

En kuitenkaan lähtisi arvioimaan elinkaaren kuvaajan tämän hetkisen trendin kulmakerrointa suhteessa horisonttiin. Ettei menisi postmoderniksi spengleröinniksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset