En koe enää kuuluvani perustuslain piiriin
Eduskunta äänestää uudesta perustuslaista ennen vaaleja 2011 ja toisen kerran vaalien jälkeen. Perustuslakiehdotuksessa on lause "Suomi on Euroopan unionin jäsen".
Lissabonin sopimus, yleiset määräykset, artikla 2, kohta 3:
"Unioni toteuttaa sisämarkkinat. Se pyrkii Euroopan kestävään kehitykseen, jonka
perustana ovat tasapainoinen talouskasvu ja hintatason vakaus, täystyöllisyyttä ja sosiaalista
edistystä tavoitteleva erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous sekä korkeatasoinen ympäristönsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen. Se edistää tieteellistä ja teknistä kehitystä. "
Ymmärrykseni mukaan se, haluaako elää talouskasvun ja markkinatalouden maailmassa, on yksilöllinen maailmankatsomus- ja mielipidekysymys. Se on tiedollisesti ja tieteellisesti pohdittava kysymys, johon vastausta alati etsitään, vastausehdotuksia on useammanlaisia ja erilaisia ja niin tulee ollakin. Ajatellaanpa vaikka nykyistä degrowth-keskustelua. Millään lainsäätö-, oikeus- tai väkivaltaistanssilla ei ole oikeutta pakottaa ihmisiä olemaan jotakin mieltä. Sellainen on diktatorista mielipidesanelua, se on demokraattisen keskustelun, tieteen, mielipiteen vapauden ja avoimen keskustelun vastaista. Se on ihmisen luontaisen olemuksen, kulttuurisen vapauden ja moniarvoisuuden vastaista. Te höpötätte luonnon diversiteetistä, mutta missä on meidän ihmisten ja oikeutettujen näkemysten diversiteetti, arvoisat diktaattorit, kimmosasit ja villeniinistöt?
Nyt oikein Suomen perustuslakiin ängätään pykälä, jolla Suomi ja jokainen meistä sidotaan ja alistetaan EU:n mielipidediktatuuriin. Mielestäni tämä on pöyristyttävää, tuomittavaa, loukkaavaa. Tällä menolla minustakin tulee katkera EU-vihaaja.
Enää en koe kuuluvani Suomen ja EU:n perustuslain piiriin. Tähän asti olen kokenut Suomen perustuslain jotenkin omakseni, ikään kuin viime turvaksi jonka sopivan väljästi muotoiltuihin vapaus-ja oikeusmääreisiin voisi ajatella vetoavansa. Ei enää.
Ranskan vallankumouksen sanat "vapaus, veljeys,tasa-arvoisuus" olivat väljiä, avoimia määreitä. Ne allekirjoittaa mielellään tänäkin päivänä. Entä USAn perustuslaki, mitä määreitä sieltä löytyy?
Aikoinaan Neuvostoliitossa oli pyrkimyksenä luoda uusi ihminen ja uusi yhteiskunta eli voimakkaan sisällölliset määreet. Nyt EU ja Suomi kulkee täsmälleen samaa tietä. Tervemenoa.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Juhani Kahelin > "Aikoinaan Neuvostoliitossa oli pyrkimyksenä luoda uusi ihminen ja uusi yhteiskunta eli voimakkaan sisällölliset määreet. Nyt EU ja Suomi kulkee täsmälleen samaa tietä. Tervemenoa.",
- en tiedä onko se ihan "täsmälleen samaa tietä", mutta kuitenkin alkaa muistuttaa entisen kotimaani menoa.."
Eipä tuohon osaa muuta kuin todeta, että olispa perussuomalaisia eduskunnassa enemmän.
Asiaa oli blogi! EU uusi kansojen vankila NL.
Kannatusta myös KissanKulmasta Juhanille.
Lähestykää ihmiset kansanedustajia kirjein tästä aiheesta. Tehkää mielipiteenne tiettäväksi. Minä lähetin oman kirjeeni jo viime vuonna.
etunimi.sukunimi@eduskunta.fi ja eduskuntaryhmille eduskunta@eduskunta.fi
Kannatatko Riikka maataloustukien maksamista verovaroista?
Minusta maataloustukia voisi maksaa pientilallisille mutta poistaa ne kilpailua vääristämästä isoilta yrityksiltä, joille maataloustuet pääasiassa maksetaan
Maataloustuet menevät tänne http://www.farmsubsidy.org/FI/
ja koska isot yritykset saavat tukia, ne myös kykenevät polkemaan pientuottajille maksettavia tuotantohintoja
Juhani, tämä on painavaa asiaa. Puet sen hyvin sanoiksi.
Nämäkin ovat mahdollisia postauskohteita:
Pääministeri: etunimi.sukunimi@vnk.fi
Ulkoministeri: etunimi.sukunimi@formin.fi
Oikeusministeri: etunimi.sukunimi@om.fi
PS Ranskan vallankumouksen avoimista määreistä "vapaus" muuten kuulostaa jotenkin aivan muulta, kun sitä käyttää innokas Kokoomus-poliitikko tai (uus)liberaali.
"PS Ranskan vallankumouksen avoimista määreistä "vapaus" muuten kuulostaa jotenkin aivan muulta, kun sitä käyttää innokas Kokoomus-poliitikko tai (uus)liberaali."
Kyllä huomaa että et ymmmärrä mitä liberaali tarkoittaa ja varsinkaan et ymmärrä mitä tarkoittaa talousliberalismi (todellinen vapaa markkinatalous).
Kuulut itse niihin jotka haluavat rajoittaa vapautta kaikin keinoin...
Älä väliä; En minäkään ole kuulunut enää aikoihin. Täytyykin lähettää noille eliitin Pavlovin koirille postia ennen äänestystä.
Miten olisi joukkorikosilmoitus maanpetoksesta? Jokainen sotilasvalan vannonut tietää, mistä nyt on kysymys. Minä olen katkerasti vihannut EU:ta siitä asti kun äänestin liittymistä vastaan. Nyt olisi syytä miettiä eroamista eikä perustuslain polkemista.
"Nyt oikein Suomen perustuslakiin ängätään pykälä, jolla Suomi ja jokainen meistä sidotaan ja alistetaan EU:n mielipidediktatuuriin. Mielestäni tämä on pöyristyttävää, tuomittavaa, loukkaavaa. Tällä menolla minustakin tulee katkera EU-vihaaja."
Minusta on tullut katkera EU-vihaaja. Tunnen tulleeni petetyksi, kun äänestin aikoinaan EU:n puolesta, äänestin eurooppalaisten vapaiden sisämarkkinoidn puolesta, en mielipidediktatuurin enkä keskusjohtoisen eurooppalaisen liittovaltion puolesta.
Missä on laaja kansalaiskeskustelu perustuslakimuutoksesta?
Sukupuolineutraalit liitot, kaksikielisyys ja maahanmuutto ovat näemmä sallittuja aiheita, mutta Suomen itsemääräämissoikeus on tabu?
Siinäpä se ongelma, Wilhelm Lavien.
Ihmiset eivät tiedä koko perustuslain muutosesityksestä koska media ei siitä kerro, ja ne jotka tietävät, eivät tunnu välittävän itsenäisyyden menetyksestä.
On kuin ajateltaisiin että toiset ovat vapaampia kuin toiset, ja että asialla ei ole merkitystä kunhan itse kuuluu niihin (muka)vapaampiin.
Ja se, että koko lakimuutoksen sanamuoto on niin tarkoituksellisen epämääräinen ja väljä, että sillä tosiaan voidaan siirtää valta vaikka maailmanhallitukselle/-pankille jos se "hyväksi" nähdään.
Juhani Kahelinille kiitokset siviilirohkeudesta. Ei liene helppoa ottaa kantaan tällaisiin asioihin, kun työpaikka on missä on.
Tämä on erittäin tärkeä osa arvokeskustelua. Mitä kaikkea muuta perustuslain uudistamiseen vielä tungetaan mukaan?
"Kiviniemi ei tyrmää perustuslakiin kirjattavaa velkajarrua
Perjantai 4.2.2011 klo 21.52
Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk) ei tyrmää Saksan ehdotusta siitä, että Suomenkin perustuslakiin kirjattaisiin julkista velkaa koskeva määräys.
Sen mukaan julkinen velka ei saisi ylittää tiettyä osuutta bruttokansantuotteesta.
Ehdotus velkajarrun kirjaamisesta perustuslakiin on osa niin sanottua kilpailukykysopimusta, jota Saksa ja Ranska ehdottivat euromaille tänään Brysselin EU-huippukokouksessa.
Saksan perustuslakiin on kirjattu määräys, että maan julkinen velka ei saa ylittää 0,35:tä prosenttia bruttokansantuotteesta.
Kiviniemen mukaan vastaavanlainen määräys on jo nykyisin kirjattu Suomen perustuslakiin "näkymättömällä musteella".
STT"
Lisätietoa pääministeri Mari Kiviniemen mainitseman "näkymättömän musteen" vaikuttavuudesta Suomessa avoimesta internetistä hakusanaparilla - harmaa hallinto
Olettekos ihmiset tätä nähneet?
Vaalivilppi Suomessa ja kuinka se tehdään: http://www.youtube.com/watch?v=goIDq_oRbEY

Kommentoi 18 kommenttia