Braxista olen saanut tarpeekseni
Poiminta Iltasanomista 23.2.2011:
"Valiokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) sanoi kokouksen jälkeen kysyneensä oikeusministeri Tuija Braxilta (vihr.), voidaanko äänikynnyksen laskemisesta keskustella.
– Brax vastasi, että ei voida keskustella ja hallituksen esityksen mukainen ratkaisu (3 %) pitää hyväksyä."
Suomessa ei ole koskaan ollut yhtä ylimielistä ministeriä kuin on vihreiden oikeusministeri Tuija Brax. Mitä muuta kuin äänikynnys hän onkaan tehnyt:
- Heti vaalikauden alussa sairaanhoitajien lakkouhan yhteydessä ministeri Brax uhkaili eduskunnan hallitusaitiosta käsin sairaanhoitajien ammattikuntaa rikossyytteellä ja rangaistuksilla. Istuin parvella kuuntelemassa, enkä ollut uskoa korviani. Muistamme että lakkouhan syynä oli Suomen historian kaikkien aikojen vikkelin ja röyhkein vaalilupauksen pettäminen (Katainen).
- Jos oikein muistan, niin kunnallisvaalien jälkeen oikeusministeri Brax vaati osaa valituista valtuutetuista koulutukseen väärien mielipiteiden takia (lienee tarkoittanut perussuomalaisia).
- Helsingin kaupungin valtuutettu ja oikeusministeri Brax edisti innokkaasti muiden helsinkiläisvihreiden kera Helsingin ja valtion yhteistuumin tekemää Sipoon kaappausta (sittemmin vastaavanlaista pakkosiirtoa ei oikeudellisesti hyväksytty Tuusulan Ristikydön kohdalla). Nyt Brax on tupannut itsensä Uudenmaan vihreiden eduskuntaehdokkaaksi Uudellemaalle, jossa Sipoo sijaitsee.
Braxin edeltäjä oikeusministerinä oli Leena Luhtanen (sd). Ei hän ehkä kaikkien mielestä "huippuministeri" ollut, mutta ikävä häntä näinä Braxin aikoina tulee.
(Iltasanomien uutinen:
http://www.iltasanomat.fi/vaalit2011/Heid%C3%A4t%203%20prosentin%20%C3%A... )
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kimmo Sasi tuntuu harjoittavan päänsisäistä korruptoituneisuutta, josta Johanna Korhonen Hesarissa tänään kirjoittaa. Onpa Sasiltakin päässyt unohtumaan, että ministerit ovat kansanedustajia alempana, vaikka meillä asia on vinksahtanut toisin päin.
http://www.hs.fi/juttusarja/johannakorhonen/artikkeli/Herra-Suomessa+sov...
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ihmisoikeudet olivat joskus vihreille tärkeä asia, mutta Tuija Braxin tärkeysjärjestystä ja painotuksia on kyllä pakko ihmetellä:
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/100
Loppuvuodesta annettiin eduskunnalle kauden suurin lakipaketti, esitys poliisilain (Holmlundin alaa) sekä esitutkinta- ja pakkokeinolain (Braxin alaa) muuttamisesta. Poliisilla laajoja uusia, salaisia pakkokeinoja tarjoava Brax ei suostunut esittämään kotietsinnän edellytysten muuttamista, vaikka tiesi varmuudella Suomen nykykäytännön rikkovan räikeästi Euroopan ihmisoikeussopimusta.
Tarvittiin kaksi EIT:n tuomiota (15.2), jotka EIT lisäksi antoi pikavauhtia kannanottona tuohon lakipakettiin, ennen kuin Brax alkoi taipua tarttumaan poliisin mielivaltaan. Auki on, miten.
Lähemmin:
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/102
Omat oikeudet ja valta ovat vihreille tärkeimmät. Suomalaisten ihmisoikeus työhön, turvalliseen elämään jne. ei heitä kiinnosta, vaan he ovat sitä tahallaan kaventaneet.
Tämä kaikki helpottaa vihreitten vaalipropagandaa. He voivat käyttää siihen kaavaillut rahat kuohuviiniin: heidän tekonsa puhuvat - sanoja ei tarvita.
Ei tule ikävä kumpaakaan.
Brax on toiminut sananvapauden rajoittamisen ja nettisensuurin puolesta
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Nettirasismia+ja+viharikoksia+halutaa...
http://jukkahankamaki.blogspot.com/2010/01/kaikki-konnat-linnaan.html
http://jukkahankamaki.blogspot.com/2009/06/rasismin-rajoittamisesta.html
Brax on vaatinut myös miehiä syyllistävää naisrauhalakia http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Nettirasismia+ja+viharikoksia+halutaa... vaikka naiset ovat tosiasiassa yhtä väkivaltaisia parisuhteissa kuin miehetkin, ja lapsiin kohdistetun väkivallan harjoittaja on suurimmassa osassa tapauksista nainen http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Naiset+tekev%C3%A4t+l%C3%A4hisuhteide...
Sopivan kirpeää, viipyilevä katkera ihana maku,
ehkä jostain etelärinteeltä. Kernaasti lisäisin
vielä tuikean annoksen mustapippurirouhetta.
Viherpippurin sen sijaan toivon ainakin niin
pitkälle kuin pippuri kasvaa.
tohtorinna ja kotiäiti, Harmaasusi™
Vihreiden agandaa tiivistetyssä muodossa,
http://lauripekkarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/62859-uusi-vihapuhelaki-...
Juhani Kahelinin kirjoituksen otsikko vei sanat suustani. Kiitos silti ja siksi!

Kommentoi 8 kommenttia