Miten populismi ymmärretään Euroopassa?
Populismi -seminaari. Ideoiden taistelu - tapahtuma 30.10.2011.
Onko populismi (antielitismi) myönteinen reaktio politiikan tyhjentymiseen ja luottamuskatoon? Onko populismi politiikan paluuta vai taantumuksen voittokulkua? Ovatko vasemmisto ja oikeisto korvautuneet populisteilla ja paternalisteilla? Onko populismi rakkaan Euroopan uusi aave? Pitääkö muukalaisvastaisuuden kasvusta huolestua?
Tällaisiin kysymyksiin etsittiin vastauksia Ideoiden taistelu -tapahtumassa (kuva).
Times-lehden kolumnisti Mick Hume sanoi moneen kertaan, että populismin kasvualustana on Euroopan Unionin antidemokratia, keskittyneisyys ja vanhoillisuus.
Unkarilaisen median ja taiteen professorin Ferrenc Hammerin mielestä populistit eivät ole pelkästään väärässä. Kansa ei ole saanut sanoa kantaansa. Analyysiä on tarkennettava, on erotettava populismin eri juonteet.
Nainen yleisöstä kysyi: Miten te määrittelette demokratian? Eikö demokratia tarkoita ihmisten kanssa puhumista? Populistithan tekevät juuri niin.
Nuori poika yleisöstä: on naurettavaa puhua populismista. Populismipuhe on median nostattamaa, ääriesimerkkinä Ruotsi.
Suomessa populismin tutkijoita on ripoteltu yliopistoihin. Laura Parkkinen Turussa, Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissakin joku tutkii populismia työkseen. Yhteistä heille näyttää olevan yksiniittinen ennakkoasenne: populismi on paha.
- Toki populismi voi olla pahaakin, mutta se kuvastaa myös ihmisten syrjäytymistä, ahdistusta, vaikeuksien kokemista, politiikan koskettamattomuutta. Tässä mielessä populismin voisi nähdä kajastuksena politiikan sisällön muutostarpeesta.
Jos tutkijat olisivat viisaita eivätkä eliittilähtöisiä syyllistäjiä, he tutkisivat populismia positiivisella asenteella, etsien demokratian uusia käytäntöjä. Tässäpä tuleekin mieleen Helena Erosen blogiehdotus, että kansalle on annettava oikeus äänestyksellä kumota eduskunnan päätös. Onko sekin populismia?
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Tuota mietin, että jos kansa saisi kumota eduskunnan tekemän päätöksen, niin olisiko sitten voittajapuoli vai häviäjäpuoli sitten niitä populisteja?
Jos "kansa" osallistuu tuollaiseen kumoamiseen äänestysprosentilla 45, ja annetut äänet jakautuvat suhteessa 52-48 (kumoamisen puolesta), niin onko "kansa" silloin tosiaan ansainnut voittonsa äänestyksessä?
Suoran demokratian pahin riski on: se ei jaksa kiinnostaa. Kuka kykenee vääntäytymään kerran kuussa äänestämään vaikkapa joistain hiiskatin valtionosuuksista tai virkamiesten pätevyysvaatimuksista?
Äänestäminen on demokratiaa vain jos se järjestetään oikein eli puolueettomasti. Entä käytäntö? Kuinka monella kansalaisella on aikaa perehtyä vaihtoehtojen taustoihin ja kuka pitää huolen kansan tasapuolisesta valistamisesta? Yksinkertaisten ihmisten ei tarvitse miettiä näitä asioita, mutta muiden täytyy.
Välillisen demokratian riski ovat "V:u mitä paskaa EVVK" -ministerit. Pari kansanäänestystä vaalikaudessa saattaisi kyllä lisätä kiinnostusta päätöksentekoon, jos asiat olisivat sellaisia että väki innostuisi.
Tiedän, että jos väitetyn lauseen olisi sanonut perussuomalainen, se olisi ollut osoitus suorapuheisuudesta ja kapinasta byrokratiaa vastaan. Nyt kun sanojana oli kokoomuksen kiiltokuvapoika Stubb, voimme yhdessä päivitellä nykyministerin loukkaavaa ja demokratiaa halventavaa käytöstä.
Ei se mene noin ollenkaan Tuomo Kokko,
Kun kansanedustajista 200:kin on päättämässä asioista äänestämällä jää äänestysprosentti mieluummin promillen tasolle jos ja kun puhutaan demokratiasta - kansanvallasta.
Siinäkin tapauksessa,että vain 200 000 kansalaista äänestäisi kansanäänestyksessä olisi äänestysprosentti 1 000 kertaa korkeampi.
Sveitsissä "vääntäydytään" koko ajan äänestämään. Ollessani sveitsiläisessä perheessa aikoinaan nuorna miehenä, tuli postissa kunnalliseen päätöksentekoon liittyvä kirjekuori. Äänioikeutettu ruksasi kantansa ja palautti sen palautuskuoressa.
Kunnan valtuusto on Sveitsissä toimeenpaneva elin. Kansa,äänestäjät,päättävä elin.
Suomessa vasta opetellaan oikeaa demokratiaa. Edes miehillä ei ole Suomessa niin laajaa äänioikeutta kun on naisilla Sveitsissä.
Lisää:
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2006/numero-5/sveitsissa-kansa-paattaa
Svetisissä se on ollut mahdollista jo iät ajat. Myös valaliittotason lisäksi myös kantoneissa ja kunnissa. Kansalla on Sveitsissä veto-oikeus lakeihin kansanäänestyksen avulla. Nimiä vain tietty määrä niin laki/asia menee kansanäänestykseen. Se on rutiinia Sveitsissä.
En ole havainnut,että kukaan olisi sanonut Sveitsin järjestelmää populistiseksi,vaan demokratiaksi sanan alkuperäisessä merkityksessä.
Sveitsiin verrattuna Suomi,saati EU,ei ole demokraattisesti johdettu valtio.
lainaus:
Sveitsissä kansa valitsee edustajansa liittovaltion, kantoninsa sekä useimmiten myös kuntansa lainsäädäntöelimiin. Kansalle jää kuitenkin lainsäädäntömenettelyssä potentiaalinen veto-oikeus. Lisäksi se pääsee kansanaloiteinstituution turvin itse vaikuttamaan poliittisen asialistan muodostamiseen.
Suoran demokratian keskeisen aseman vuoksi kansalaisten vaikutusmahdollisuudet ovat poikkeuksellisen laajat. Suoran vaikuttamisen keinot voidaan liittovaltiotasolla jakaa kansalaisten aloiteoikeuteen sekä eräänlaiseen veto-oikeuteen liittovaltiotason lainsäädäntöön nähden. Aloiteoikeus merkitsee sitä, että kansalaiset voivat tehdä muutosehdotuksen perustuslakiin keräämällä aloitteen tueksi 100 000 nimeä 18 kuukauden kuluessa. Mikäli tässä onnistutaan, asiassa järjestetään kansanäänestys. Kansalaisilla on lisäksi potentiaalinen veto-oikeus kaikkeen liitovaltiotason lainsäädäntöön sekä joidenkin kansainvälisten sopimusten hyväksymiseen. Parlamentin päätöksen julkaisemisesta alkaa kulua 100 päivän määräaika, jonka aikana kerättyjen 50 000 kansalaisen allekirjoitus johtaa siihen, että kyseessä olevasta parlamentin päätöksestä järjestetään kansanäänestys.
http://www.finlandia.ch/public/default.aspx?nodeid=42238&contentlan=1&cu...
Kun populismia ajatellaan suureen rahvaaseen tai alaluokkaan vetoavana "vaikeiden asioiden" kansanomaistamisena ja yksinkertaistamisena, tällaiseen mielikuvaan sisältyy julkilausumaton käsitys jonkinlaisesta "psyykkisestä vedenpinnasta", jonka yläpuolelle eliitti itsensä sijoittaa ja jonka alapuolelle "tavallinen kansa" jää.
Mahtaako tämä mielikuva koko kognition laajuudelle asettuvasta "vedenpinnasta" olla oikea? Eikö päinvastoin ole esimerkiksi niin, että riippumatta siitä miten "monimutkaisista" asioista on kyse, saman moraalin tulisi läpäistä psyyke pohjalta huipulle?
Populismipuheissahan on vahva moralisoiva sävy. Ikään kuin ideaan "vedenpinnasta" olisi sisällytetty myös kaksoisstandardi. Ikään kuin lopulta olisikin hyväksyttävää puhua kansalle "sen omaa kieltä", jos sillä tavoin taattaisiin että kansa hyväksyy esimerkiksi säästöpolitiikan kautta tapahtuvan kurjistamisen?
Mielikuvaa psyykkistä tasoa huuhtelevasta "vedenpinnasta" pitäisi varmaan pohtia enemmän. "Psyykkinen taso" on monin tavoin harhainen ajatus.
Asiantuntijoiden teilaus mielipidepohjalta ja uskosi yksinkertaistuksiin tekevät tästäkin väittelystä vaikean. Tutkijoiden leimaaminen eliittilähtöisiksi syyllistäjiksi todistaa pointtini.
Populismin ystävänä kiellät kritiikin, mutta et tuo mitään perusteltua puolustukseksi.
Kummallisia väittämiä Niinipuulta.
Enhän juurikaan ketään teilaa, mielipidepohjalta enkä muulta. Lähinnä toin esille näkemyksiä joita Lontoon tapahtumassa (Ideoiden taistelu) tuotiin esille.
Hassua olisi olla populismin ystävä, mieluummin olen ajattelemisen, pohdinnan, tutkimisen, harkinnan, tieteen ja taiteen ystävä.
Mutta väittämästäni suomalaisten populismitutkijoiden syyllistävästä, ylenkatsovasta ja halveksivasta asenteesta "populismiksi" nimittämäänsä ilmiökenttää kohtaan pidän kiinni. Kun luin vaalien jälkeen Laura Parkkisen populismihöpinöitä ja vähän myöhemmin HY:n tutkijan (en löydä nimeä, se oli HS:n yliöartikkeli), niin ajattelin, että tuollaistako on tiede ja politiikan tutkimus tänä päivänä. Enemmänkin tyhjänpäiväistä.
Kiitos tuomistasi näkemyksistä. Blogistasi välittyvä asenteellinen kuva asiantuntijoita kohtaan ei ole kuitenkaan omiaan nostamaan järkiperäistä keskustelua. Erimielisyyskin hyväksytään, jos perustelee väitteen. Esim linkki Parkkisen tekstiin olisi ollut alku.
Itseäni populistipolitiikot ärsyttävät, koska pidän heitä herkkäuskoisten ja yksinkertaisten hyväksikäyttäjinä. Kun asiat oikeasti ovat monimutkaisia, niin väkisin tehdyt yksinkertaistukset rikkovat tosiasioiden kokonaisuuden.
Niinipuu kaipaa linkkiä Parkkisen tekteihin. Tässä pari pikalöytöä, tuskin parhaita:
http://www.mtv3.fi/uutiset/vaalit/index.shtml/arkistot/kotimaa/2011/04/1...
Poiminta mtv:n uutisesta:
"Puolueen kannatuksen kasvussa on Parkkisen mukaan kyseessä vanhakantainen kotimainen maaseutukonservatismi. Äijäkulttuuri tekee revanssia modernisaatiota vastaan. —Nyt kaivataan takaisin tanssilavasuomeen ja satumaakulttuuriin."
Minä en ole persu, en ihaile Soinia pikemminkin päinvastoin, mutta siitä huolimatta tuollainen kielenkäyttö (äijäkulttuuri, satumaakulttuuri) on minusta, siis minusta loukkaavaa. Ja ihmettelen suuresti kuinka akateemisella tutkijalla on oikeus käyttää tuollaista kieltä. Sekö on tiedettä, niinkö?
Toinen linki:
http://www.fiia.fi/fi/news/1161/populismi_jyllaa/
Populismi jyllää, otsikoi Ulkopoliittinen instituutti käyttäen Parkkista lähteenään. Muutama pikapoiminta:
- Populismi on kuvitteellisen me-yhteisön luomista johtajan karisman ja kielenkäytön varassa
- Populismi on samankaltainen helppo viihdyke kuin ostos-tv:n tuote, jonka voi tilata napin painalluksella.
- Protestipopulismi vetoaa nostalgiaan ja kansallisiin arvoihin ja kritisoi uudenaikaistumista.
Nuo voivat olla osapuilleen totta, mutta ne antavat osittaiskuvan ja sitä kautta asenteellisesti painottuneen. Entä mitä on "uudenaikaistuminen" jota Parkkinen käyttää itsestäänselvyytenä. Tieteellistä käsitetarkkuutta?
Ihmettelen myös kuinka eduskunnan oma virasto (Ulkopoliittinen instituutti) levittää jossain määrin herjaavaa kuvaa yhdestä eduskuntapuolueesta (jonka kanssa minulla ei ole mitään tekemistä).
Suomessa kansalaisilla on vaalioikeus,mutta äänioikeutta ei ole.
Poikkeuksena 2 kansanäänestystä sitten 1917->
Kiitokset Juhani Kahelinille ja kommentoijille raikkaasta lähestymiskulmasta erittäin ajankohtaiseen aiheeseen.
Sitä olen monesti ihmetellyt, että miksei Suomeen ole saatu luotua äänestysjärjestelmää kansanedustajille, joka pakottaa ja muistuttaa, joka kerta äänestämään, kun eduskunnassa on äänestys?
Tekniikasta ja sen luotettavuudesta asia tuskin 200 edustajan verkossa on kiinni?
Maan tapa kun tuntuu olevan, että äänestyksistä on aina poissa 30-60 kansanedustajaa.
Just, Petri. Helpompaa on minunkin mielestäni motivoida muutamaa kymmentä kansanedustajaa ilmestymään työpaikalleen kuin paria miljoonaa kansalaista äänestämään hyvinkin etäisiltä tuntuvista asioista.
On mielenkiintoista, että populismiaihetta käsiteltäessä jutut keskittyvät jonnekin "tiedolliseen" suuntaan -- puhutaan paljon esim. "asiantuntemuksesta", "asioiden monimutkaisuudesta", jne -- vaikka populismin tuomitsemisessa on jokin vahvasti moraalinen sävy.
Kukaan ei muistuta siitä että yhteiskuntaa koossapitävät voimat voivat olla puhtaasti moraalisia -- ihmisten keskinäissuhteisiin liittyviä -- eivätkä suinkaan mitään tiedollisia kysymyksiä, joissa jonkin tiedonalan eristyiosaaminen olisi välttämätöntä.
Eikö kysymys, onko jokin asia oikein vai väärin, ole lopultakin aika yksinkertainen kysymys? Ja eivätkö kaikki monimutkaisetkin asiat lopulta saa merkityksensä ihan sen pohjalta, tapahtuuko niissä oikeus vai vääryys?
On outoa, ettei yhteiskuntamoraalia juurikaan käsitellä kun populismi-ilmiötä käsitellään. Moraaliongelman välttelemisellä on mahdollisesti aivan selvä syynsä: populismin vähätteleminen on moraalin vähättelemistä.
Filosofiasta varmasti muistat, että etiikka tutkii kysymyksiä oikeasta ja väärästä. Yksinkertaisia kysymyksiä, mutta vastauksista ei voida sanoa samaa.
Paljonko on kohtuullinen jätevero?
Missä määrin vesistöjä saa kalastaa ja millä hinnalla?
Annetaanko alkoholistille siirtomaksa?
Mitä Suomen pitäisi tehdä turvapaikanhakijoille?
Autetaanko muita maita kriiseissä ja millä ehdoilla?
Vaikka yhteiskuntamme perusperiaatteet olisivat yksinkertaisia, se ei tee päätöksenteosta helppoa. Moraalista ei ole johdettavissa oikeita vastauksia yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Populismilla ja moraalilla on vähemmän yhteistä kuin väität.
No moraalikysymyshän ei asetu mihinkään tuonkaltaiseen kehikkoon, jossa odotetaan että moraalista pitäisi "olla johdettavissa oikeita vastauksia".
Juuri tuollainen puhe on sitä höpönhöpöä. Se edellyttää moraalilta ominaisuuksia joita moraalilla ei ole, eikä pidäkään olla, eikä se niitä tarvitsekaan. Moraaliset tunnot ovat moraalisia tuntoja, ja ne on otettava huomioon moraalisina tuntoina eikä minkään päämäärä- tai muun rationalismin rakennuspalikoina.
Ja väitän edelleen, että "populismin" halveksimisessa on perimmiltään kyse moraalituntojen halveksimisesta. Kuitenkin kaiken yhteiskuntapolitiikan perimmäinen motiivi on moraalinen.
Voidaan vain kysyä, miksi moraali halutaan lakaista keskustelusta. Aivan ilmiselvästi siksi, että näennäiseen päämäärärationalismiin voidaan oma moraali ujuttaa niin että se näyttää joltakin muulta kuin mitä se on -- itseoikeutetulta moraaliselta valinnalta.
"Tässäpä tuleekin mieleen Helena Erosen blogiehdotus, että kansalle on annettava oikeus äänestyksellä kumota eduskunnan päätös."
Tämähän voisi mennä siten, että ihmisillä olisi oikeus äänestää vain päätöstä vastaan. Kuitenkin siten laskettuna, että äänestämättä jättäminen tulkitaan puoltoääneksi eduskunnalle. No, se vaalisalaisuus tietenkin..
Kun sosiaalidemokraattinen pääministeri vaatii äärimuslimeja ulos maasta, se on järkevää politiikkaa, mutta kun samaan tekee Halla-aho, se on populismia. Populismiksi jälkimmäisen tekee se, että sillä halutaan lisää kansansuosiota.
Kommenttini ei koske eurooppalaista eikä suomalaista populismia, mutta venäläisessä käsitteistössä populismia tarkastellaan joko politiikan tai journalistiikan näkökulmasta seuraavilla tavoilla:
Populismi poliittisesta näkökulmasta voi olla vasemmistolaista tai oikeistolaista ja sen pääpiirteitä ovat: suora demokratia, autoritaarinen johtaja, epäluulo valtion instituutioiden toimintaa kohtaan, byrokratian ja korruption kritiikki. Sille on ominaista usko sosiaalisten ongelmien ratkaisuun soveltamalla sosiaalista ja kansallista oikeudenmukaisuutta - egalitarismia, anti-intellektualismi, ruohonjuuri- ja muut tasot, sisältäen mahdollisuuden toimia erilaisissa suuntauksissa, demokraattisissa, konservatiivisissa, reaktiivisissa ja muissa.
Poliittinen populismi sai alkunsa 1891 Amerikassa pientilallisten porvareiden yhteiskuntapoliittisena liikkeenä, joka argumentoi kansan äänellä käyttäen roomalaisen oikeuden periaatetta vox populi.
Populismi journalistiikan näkökulmasta perustuu jonkin poliittisen voiman, vasemman tai oikean, pyrkimykseen voittaa massojen luottamus, tulla kansalle tykö. Tällöin populisti-poliitikko yleensä peittää todelliset tavoitteensa (valtataistelu, rikastuminen tms.)sosiaalisesti houkuttelevilla ideoilla. Esimerkiksi kun poliitikot lupaavat paljon, mutta eivät tee mitään. Populismi voi perustua myös uskonnolliseen fundamentalismiin tai rasismiin, edustaa erilaisia sosiaalisia ryhmiä kuten työläiset, naiset, kaupunkilaiset tai maalaiset jne. Retoriikassa populistit käyttävät usein dikotomiaa, joko-tai periaatetta ilman kolmatta vaihtoehtoa ja vakuuttavat edustavansa enemmistön intressejä.
Esimerkkinä dikotomiasta populistisessa retoriikassa, voi tuoda esille viime vaalien alla Anni Sinnemäen usein hokema: "rajat kiinni tai rajat auki" maahanmuuttopolitiikasta puhuttaessa.
Mielenkiintoisia tietoja, kiitos Elina. Tiedä vaikka yliopistojen populismitutkijatkin kommentistasi jotain oppisivat.
Sinnemäki-viittaus on erinomainen sikäli että juuri Sinnemäen kaltaisilla (heitä on paljon eri puolueissa) on yleensä fiksautunut käsitys populisteista, he itse eivät usko olevansa sellainen pienimmässäkään määrin, mutta kuitenkin tosiasiassa toimivat melko lailla samoin.
Valtamedia tai poliitikot eivät käsittele tärkeitä aiheita tai käsittelevät niitä sillä tavoin, että asia peittyy
(esim. henkilöimällä tai nostamalla esiin epäoleellisuuksia) eli media ei tunnista eikä tunnusta todellisuutta, joista vaikkapa populistiseksi ja rasistiseksi haukuttu maahanmuuton kritiikki tulee.
Kun media toimii näin, johtaa se vastakkainasetteluineen täysin päinvastaiseen tulokseen kuin on toivottu: maahanmuuton
kritiikki lisääntyy.
Lisäksi tehdään mielipiteen muodostus jyrkäksi: jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan (vrt. homokeskustelut vaalien alla ja vihapuhe -määritelmät).
Nyt on median kiusaksi tullut internet, jossa kuka tahansa pääsee esittämään näkemyksiään: keskustelu ei pysykään enää täysin tiukasti rajatuissa raameissa.
Tosin keskustelu netissä on sirpaloitunutta, mutta tiedon hankintaa auttavat ne keskustelijat, jotka linkittävät eteenpäin.
Jokatapauksessa valtamedia sekä myös suomalainen valtajournalismi käsittelee maahanmuuttoa ja etnisiä vähemmistöjä koskevaa julkista keskustelua ja aiheeseen liittyviä verkkokeskusteluja rakentamalla vastakkainasettelua (konfliktikehys) > populismia, rasismia, vihapuhetta... = ei rakentavaa dialogia tarjolla.
Sanoisin, että media tai poliitikot - tai tutkijatkaan kaikki - eivät tunnista eroja eri ryhmien välillä tai eivät nosta niitä esiin; hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa vastustava saattaa silti olla monikulttuurisuuden suosija tai hänen henkilökohtaiset ystävänsä tulevat eri etnisistä ryhmistä. Media ei kuitenkaan tee eroa rasistilla ja maahanmuuttokriittisellä tai maahanmuuttokriittisyydellä vaan leimaa kaikki samalla leimalla ja yksipuolistaa keskustelun.
Poliitikot taas käyttävät sitä pelaamiseen.
Jopa maahanmuuttajakavereitani on alkanut nyppiä jankutus suomalaisesta rasismista kun eivät koe itse siihen edes törmänneensä.
Populismia on pyritty määrittelemään uusiksi, ilmeisesti on termi sotkettu popularisointiin.
Kyllä populismi edelleen on ensisijaisesti "kansansuosion tavoittelua poliittista todellisuutta yksinkertaistaen ja kärjistäen ja siihen liittyvää kansankiihotusta, demagogiaa".
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 25 kommenttia