Kuka opettaisi Haavistolle työelämädemokratiaa - Niinistö tukiluokalle
Pekka Haavisto lipoo joka suuntaan. Lipoessa paljastuu demokratian vastainen näkemys työmarkkinoista, kolmikannasta ja korporaatioista. Näin sanoo Haavisto: kolmikanta on toimiva, suomalaista työmarkkinasopimista on vietävä ulkomaille.
Näillä lausumilla Haavisto menetti yhden äänen. Niinistölle sitä ei ollut tulossakaan.
Työmarkkinajärjestöjen syntilista on pohjaton. Puoli vuosisataa ne ovat jakaneet itselleen prosenttiperusteisia palkankorotuksia. Kumuloituneilla korotuksilla on luotu nykyiset tuloerot. Suuri osa kansaa on syrjäytetty perustuslain piiristä, yhteiskunnasta, vallankäytöstä ja elämästä. On luotu suljettu valtapiiri (kolmikanta), joka kahmii itselleen ja torjuu muut.
Kuka mitätöi Sata-komitean? Työmarkkinajärjestöjen sosiaalitupo. Kuka on syrjäyttänyt poliittisen demokratian ja tehnyt eduskunnasta viihdekeskuksen? Kolmikannan tel-lait, tel-maksut, tel-rahastot, tel-yhtiöt, järjestöjen valta tel-yhtiöissä, palkat ja palkkiot vailla rajaa ja vielä herrojen extraeläkkeet muilla maksatettuina. Parhaillaan janajevit kirjoittavat sosiaalitupo kakkosta, seuraavaa anastuslogiikkaa.
Työmarkkinajärjestöjen (kolmikannan) teot ovat kuolettava isku muita väestöryhmiä kohtaan. Iskuja voi luonnehtia taloudelliseksi rikollisuudeksi. Oikea paikka olisi valtakunnanoikeus. Mutta mitä sanookaan Pekka Haavisto: kolmikanta toimii, siitä on tehtävä vientituote. Toimii, toden totta.
Syksyllä 2011 eduskunnan vihreillä oli ihme hoppu kiitellä järjestöjen raamisopimusta. ”Sopimus luo toivoa, antaa uskoa tulevaisuuteen”, hokivat Johanna Karimäki ja Anni Sinnemäki. Mitä he kiittelivät? He kiittelivät tuloerojen rakenteellista kasvattamista (prosenttiperuste). Prosenttikorotusten ja verovähennysten rinnalla retoriset puheenne perusturvan muruista ovat pilkantekoa.
Pekka Haavisto ei ole vuosikymmenten mittaan esittänyt eduskunnassa ainoatakaan poikkeavaa näkemystä toverittarien puheista ja -teoista. Parhaillaankin Haavisto on ryhmänsä pj, Karimäki vpj. On syytä kysyä jääviyttä ja moraalia: Karimäki ja (aiemmin) Jyrki Kasvi ovat suurituloisimman ay-liiton (TEK, Akava) päättäjiä. Eduskunnasta ja suurituloisten korporaatioista on tullut personaaliunioni. Kannattaa kiitellä raamisopimusta. Vaalien alla onkin sitten kiva ”kuunnella” vähäosaisia, köyhiä ja syrjäytyneitä. Tämä on - paitsi epäuskottavaa - pohjimmiltaan huijausta.
Julkishallinnon työpaikoille on istutettu rajaton työnantajavalta uusliberalismin nimissä. Miten tämä tapahtui? Työmarkkinajärjestöjen tupo-sopimuksilla, sopimukseen pieni liite ja liitteen väkivaltainen läpiajo työpaikoilla. Muu kansa ja (osin) eduskunta ei tiennyt eikä tiedä asiasta yhtään mitään. Vieläkin pahempaa: eduskunta ei välitä, on hiljaa, hyrisee tyytyväisyyttä.
Olen omin silmin ja käsin kokenut, kuinka työnantajavalta tappaa innovatiivisen työskentelyn ja yhteisen ilmapiirin, byrokratisoi, jähmeyttää, estää, ihmisiä vetäytyy, masentuu, sairastuu ja pökkelöityy. Tämä on vastuutonta, ikuisesti anteeksiantamatonta. Henkilöstö joutuu vielä itse syytetyksi: ”te vaan pyöritätte peukaloita ja nostatte palkkaa”. No, mitä muuta täällä voi tehdä? Sitten Pekka Haavisto menee ja kehuu kolmikannan toimivuutta ehdottaen sitä jopa ulkomaille vietäväksi.
Vaalikauden 2007-11 alkupuolella ehdottelin - naivi kun olin - silloisille uusvihreille eduskunnassa, että nostaisivat työnantajavallan esiin ongelmana. Ei hiiskaustakaan, ei myötätuntoa, ei kiitosta, ei mitään. Päinvastoin, eduskuntateoissaan ovat toimineet kuin olisivat itse työnantajia, patruunoita, orjaisäntiä. Tämä on ollut minulle järkytys, paljolti sen takia aloin kritisoida eduskunnan vihreitä.
Nyt vaalihurmiossa te parin päivän ajan ”kuuntelette” ja julistatte eheyttä. Ettepä kuunnellet aiemmin. Entä vaalien jälkeen? ”Sosiaalitupo kakkonen pelastaa Suomen”, kuulen Karimäen ja Sinnemäen sanovan. - Juoskaa suolle, tekisi minun mieli sanoa.
Eduskunnan, Akavan ja TEKin personaaliunioni ei pysähdy palkkapolitiikkaan ja raamisopimuksiin. Yhteissävel löytyy muissakin asioissa: Aallon ja Tekesin ylistys, viimeksi veropolitiikka. Suomi nousee antamalla bisnesenkeleille verovapaus, unioni hokee.
Hakaniemi-eteläranta -akselin rinnalle on nousemassa hakaniemi-munkkiniemi-otaniemi -akseli. Höystettynä pasilalla, akavalla ja tekillä.
Ammattiliitot jo jakelevat verovaroin tuettua vaalirahaa kolmikanta-Haavistolle (aiheesta tarkemmin), eipä ihme että Haavisto kannattaa jäsenmaksun verovähenteisyyttä. Näin raha kiertää ja käy pyydyksiin. - Riikka Kämppi, joko olette palauttanut ay-liittojen vaalirahat? Vaalirahakohun aikana te esiinnyitte pulmuina. Nyt on testi, joko olette palauttanut rahat?
Sinänsä muutamalle tonnille on yksi ja sama. Olennaista on suhtautuminen työelämän ja yhteiskunnan valtarakenteeseen: työmarkkinat - kolmikanta - poliittinen demokratia - perustuslaki - eduskunta- kansalaisyhteiskunta. Minkä pätkän kuuluu toimia? Onko se kolmikanta?
Allekirjoittaneelle vaalien ja äänestämisen tärkein valintaperuste on työelämäasiat, työdemokratia, työn luovuus ja vapaus, syvällisyys ja laajuus, kokemus siitä että työstä on kestävää iloa ja hyötyä. Nyt näin ei ole. Pakkosuorittamista, näennäislorvailua.
Synkkää on ajatella seuraavaa 6 vuotta, jos maassa on ”arvojohtaja” joka kiittää, ylistää ja siunaa työmarkkinajärjestöjen kansalaisilta anastamaa valtaa samaan aikaan kun ryöstetyt on teljetty pimeään vankityrmään.
Entä Sauli Niinistö?
Niinistöllä lienee lievää kriittisyyttä työmarkkinoita kohtaan. Niin pitää ollakin, saisi olla vahvempaakin. (Myös Sixten Korkman on aika ajoin puhunut poliittisen päätöksenteon puolesta.) Toki ei pidä olla naivi näiden ”kriittisyyksien” suhteen. Mitä Niinistö ja Korkman ajavat takaa?
On erotettava kaksi kysymystasoa:
- työmarkkinaosapuolten välinen taso
- työmarkkinavallan ja poliittisen demokratian välinen taso.
Kumpaan tasoon Niinistön ’kriittisyys’ liittyy? Jos se liittyy työmarkkinatasoon, niin onko Niinistö yhden osapuolen asialla? Voisiko Niinistö olla uusi Thatcher?
Eduskunnan aiemmalta puhemieheltä voisi odottaa jykevää esiintymistä poliittisen demokratian puolesta työmarkkinavaltaa vastaan. Lienee turha toivo.
Ihailulla muistan Juhana Vartiaisen (sd) puheen 5 vuoden takaa. Jotenkin näin se meni: ”Suomi on paljon korporatiivisempi maa kuin Ruotsi. Korporatismi on Suomen suuri ongelma.”
Vartiaisen hengessä voimme kysyä: missä on Pekka Haaviston ja Sauli Niinistön vastaava ajattelu? Missä on heidän yhteiskunta-analyysinsä? Miten he (muka) oikeasti nostattavat syrjään sysättyjä väestöryhmiä, kun he samaan aikaan ylistävät kolmikannan toimivuutta?
Vastaus: ristiriitaista ja epäuskottavaa vaalipuhetta, pintasurfausta, ohimenevää hurmioittamista. Masentava on politiikan ja yhteiskunta-ajattelun taso Suomessa.
Ellei Haavisto ala opinnoida työelämää, ellei Niinistö tarkenna työelämäkantojaan, valinta vaaleissa on minulle helppo: ääntäni ei saa Niinistö eikä Haavisto.
Antoisaa oheislukemistoa:
Nyt valitaan kaupunkilaisten presidentti. Taloussanomat 24.1.2012.
Ammattiliitoilta rahaa Haaviston kampanjalle. HS.fi 25.1.2012.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Pakkohan on heidän ylistää kolmikantaan, kun järjestöjäärät tutkivat sitä lausumaa toisella tavalla kuin sinä eli haluavat sen olevan agendalla. Suuri yleisö taas viis veisaa.
Prosenttikorotukset, jotka muistuttavat inflaatiota, eivät lisää tuloeroja, vaan aivan muut asiat. Prosentittomat korotukset toki ilman muuta vähentäisivät tuloeroja.
Esimerkiksi kun siirryttiin markoista euroon, oli oikein, että kaikkia hintoja alennettiin 1 : 6 eli alennettiin 83%. Tämä ei kuitenkaan vähentänyt tuloeroja, vaikka äkkinäinen voisi niin luulla. Vastaavasti, jos taas siirrytäisiin markkoihin ja siis korotettaisiin hintoja 6:1 -kertoimella eli lisättäisiin niihin 500%, niin silti ei oltaisi lisäämässä tuloeroja.
Kirjoituksessasi on ansiokasta se, että sen perusteella matematiikan osaaminen on maassamme huonoa, niin huonoa, että sen takia ovelin populisti saa kansalaiset uskomaan mitä tahansa.
Mutta kun ne hinnat nousivat myös 2%. Silloin vodkapulloja saavat molemmat yhtä monta kuin ennenkin.
Se on oleellista, että johtajien prosentitkin ovat olleet 10-100-kertaisia meihin verrattuina. Mutta ei prosentit sinänsä.
Tuloerojen absoluuttisuutta ja prosentuaalisuutta oleellisempia ovat myös asuntojen hinnan nousu. Ja miljoonat muut asiat.
Vilpitön näkijä ja terävä kynä. Mitäpä tähän lisäämään.
Siksi minäkin seuraan katseella tätä farssia ja annan kynän olla rauhassa äänestyskopissa vaalipäivänä.
Toivoni on siinä, että kuuluu kauas, kun kuorsataan joukolla.
Alhainen äänestysaktiivisuus kertoo siitä, että todellisia vaihtoehtoja ei ole, demokratia ei toimi eikä ole uskottava. Mandaatti myönnetään jollekulle, mutta se on ohut.
Juhanin kanssa samaa mieltä tuloerojen kehityksestä. Kävin kuitenkin äänestämässä molemmilla kerroilla. Presidenttihän niille asioille ei taida "teatteriupseerina" mitään mahtaa.
TV: "Juhanin kanssa samaa mieltä tuloerojen kehityksestä."
Samoin. Ajattelen minä muustakin samoin, tässä oli hyvin yksilöitynä kummastakin tarjokkaasta langettavaa aineistoa.
Presidentin valtaoikeudet tietysti ovat mitä ovat, mutta riippuu sen teatteriupseerin omasta aktiivisuudesta, miten hän aikoo jatkaa tähänastista agendaansa ja nostaa "arvo"johtajana esiin teemoja, joita haluaa ajaa. Aprikoin, että taitavissa, aktiivisissa käsissä nimenomaan epävirallinen (vaikutus)valta voi olla arvossa arvaamattomassa. En voi omalla äänelläni suositella kumpaakaan tarjokkaista. Surullista.

Kommentoi 7 kommenttia